15.8.2014 Liikenne Autoliitto: budjettiesitys käy autoilijan kukkarolle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Budjettiriihen esitys satsata tiestöön ainoastaan pienentää tiemäärärahojen leikkausta, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen arvioi. Valtionvarainministeriön budjettiesityksessä perusväylänpitoon suunnitellaan 50 miljoonan euron määrärahoja. Huhtikuussa tiemäärärahoja leikattiin 100 miljoonalla eurolla pysyvästi. Lopputuloksena budjettiesityksen mukaisen rahoituksen toteutuessa perustienpitoon käytettävät rahat vähenisivät 563 miljoonasta eurosta 522 miljoonaan euroon. Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Niemisen mukaan päätökset eivät tue tiestön ja tieliikenteen kehitystä, jonka merkitys on hänen mukaansa ratkaiseva yhteiskunnan kannalta. Ratkaisuksi väläytettyä uutta tieveroa ei tarvita, sillä auton käyttäjät maksavat jo nyt noin seitsemän miljardia euroa veroja, joista alle miljardi käytetään tiestön hoitamiseeen ja kehittämiseen, Nieminen toteaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Korotuksia autoilun verotukseen Valtiovarainministeriön budjettiesitys sisältää myös korotuksia polttoaine- ja ajoneuvoveroihin. Veronmaksajain keskusliiton mukaan vuosittain maksettava ajoneuvovero nousisi keskimäärin 60 euroa autoa kohden. Lähes vastaavanlainen, keskimäärin 50 euron korotus ajoneuvoveroon otettiin käyttöön viime vuoden alussa. Ehdotuksen toteutuessa bensiinistä maksettava vero on noussut arvonlisäveroineen vuodesta 2011 yli 6,8 senttiä litralta. Dieselistä maksettava vero on samana ajanjaksona noussut yli 17,5 senttiä litralta. Niemisen mukaan polttoaine- ja ajoneuvoveron korotukset eivät ole uutta tai luovaa veropolitiikkaa. – Ajoneuvoveron korotus tulisi käyttää autoveron alentamiseen, jotta autokantaa saataisiin vähitellen nuorenemaan, Nieminen sanoo. Teksti: Santeri Petrell Kuva: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 17.7.2024 Autoilu Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa 16.7.2024 Autoilu Liikenteen teoriakokeiden vilpistelyä kitketään tallentavalla kameravalvonnalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan