chat-autokauppa

Liikenne Uutinen 13.7.2021

Bensiiniauto porskuttaa väkevästi, kiinnostus ladattaviin autoihin kasvaa

Uusia henkilöautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 56 730, joka on 19,7 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Autokaupan viriämisestä on selkeää näyttöä, sillä tänä vuonna tähän mennessä on ensirekisteröity uusia henkilöautoja 56 730. Se on liki viidenneksen eli 19,7 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Kesäkuun aikana rekisteröitiin yhteensä 9 941 uutta henkilöautoa. Rekisteröintien määrä on 23,9 prosenttia suurempi kuin viime vuoden kesäkuussa, jolloin korona söi autojen kysyntää. Koronan vaikutus näkyy vielä jonkin verran rekisteröinneissä, sillä kesäkuun rekisteröinnit jäivät 4,1 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoa alemmas.

Käytettyjen kaupassa hiljaisempaa

Käytettyjen autojen kauppa kävi kesäkuussa hieman kevättä verkkaisemmin, kertoo Autoalan Tiedotuskeskus tuoreessa tiedotteessaan.

Käytettyjä henkilöautoja myytiin kesäkuussa 54 173. Tämä on 1,2 prosenttia pitkän aikavälin kesäkuun keskiarvoa vähemmän. Vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana käytettyjen henkilöautojen kauppaa on käyty 3,3 prosenttia vilkkaammin kuin viime vuonna.

Ladattavat kulkupelit houkuttavat

Uusien autojen kaupan muutosten kenties mielenkiintoisin puoli on rekisteröintitilastojen paljastama käyttövoimamurros.

Kuluvan vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana on selkeitä merkkejä kiinnostuksen aiempaa vahvemmasta viriämisestä ladattavia uusia autoja kohtaan.

Ensirekisteröidyistä uusista autoista 7,3 prosenttia oli täyssähköisiä. Ladattavien hybridiautojen osuus oli 21,1 prosenttia – vielä viime vuonna vastaavat osuudet olivat 4,4, ja 13,7 prosenttia.

autokauppa

Vauhti kiihtyi kesäkuussa

Kesäkuussa hieman yli 30 prosenttia uusista henkilöautoista oli ladattavia. Ladattavien hybridien osuus rekisteröinneistä oli 19,5 prosenttia ja täyssähköautojen 10,6 prosenttia.

Kesäkuussa käyttöön otetuista uusista autoista 58 prosenttia oli bensiiniautoja tai bensiinihybridejä. Noin 10 prosenttia autoista oli dieselkäyttöisiä.

Jaa artikkeli

Keskustelu