20.6.2017

Droneilta pääsy kielletty – lentokieltoalueita merkitään Helsingissä

drone

Helsingissä keskustan alueella on kolme lentokieltoaluetta. Nämä koskevat kaikkea ilmailua, myös droneja. Kieltoalueet merkitään kesän 2017 aikana erityisillä kylteillä.

Helsingin keskustan lentokieltoalueet on perustettu vuonna 2015 yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta keskeisille alueille, mutta tieto alueiden olemassaolosta on ollut tähän asti huonosti saatavilla varsinkin drone-lennättäjille. Kylttien asentamisen tavoitteena onkin lisätä tietoisuutta lennättäjien keskuudessa.

– Dronejen myynti on kasvanut valtavasti ja sen myötä myös harrastajien lukumäärät. Myös turistit käyttävät droneja pääasiassa kuvaamiseen. Harrastajat ja turistit eivät yleensä tunne ilmailun sääntelyä eivätkä siten välttämättä tiedä ilmailun kieltoalueista, kertoo Trafin johtava asiantuntija Jukka Hannola.

Helsinkiin asennettavia no drone zone -kylttejä on jo käytössä muun muassa Yhdysvalloissa ja Singaporessa. Suomessa kyltteihin painetaan teksi englanniksi, sillä kieltoalueilla liikkuu myös paljon turisteja.

No drone zone

– Tällaisia lentokieltoalueita voidaan perustaa silloin, kun se on tarpeellista pelastustehtävien, valtion johtamisen, maanpuolustuksen, rajavalvonnan tai varautumisen kannalta tärkeiden kohteiden ja alueiden yläpuolella, tarkentaa Hannola.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kieltoa uhmaavan drone saatetaan takavarikoida

Poliisi valvoo lentokieltojen noudattamista normaalin partioinnin yhteydessä. Lisäksi käytössä on teknisiä apuvälineitä valvonnan suorittamiseen. Jos alueella lennättää ilman asianmukaista poikkeuslupaa, voi seurauksena olla lainmukainen rangaistus, ja lisäksi poliisi voi takavarikoida lennokin.

– Poliisi tulee jatkossa puuttumaan lentokieltoalueilla tapahtuviin luvattomiin lennätyksiin aiempaa tarkemmin, kertoo ylikomisario Sami Hätönen Poliisihallituksesta.

Lennättäminen mahdollista poikkeusluvalla

Trafi voi erityisistä syistä myöntää luvan dronejen lennättämiseen ilmailun kieltoalueilla. Lupa voidaan myöntää kausiluonteisena maksimissaan kuluvan kalenterivuoden ajaksi. Tällaisia kausilupia voidaan myöntää esimerkiksi mediataloille Kruununhaan alueelle, jossa on usein erilaisia yleisötapahtumia.

Poikkeusluvan alaisia kieltoalueita löytyy Helsingin Meilahden, Munkkiniemen ja Kruununhaan lisäksi Turun läheltä Luonnonmaan alueelta, Porvoon tuntumasta Kilpilahdesta, Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimaloiden tuntumasta ja Pyhäjoen Hahikivenniemestä, johon on kaavailtu niin ikään ydinvoimalaa.

– Yksittäisiä lupia myönnetään silloin, kun lennättäjälle tulee yksittäinen tarve lennättämiseen kieltoalueella. Yksittäiset luvat myönnetään aina tapauskohtaisesti, tarkentaa Hannola.

Lupaa haettava ajoissa

Kausilupaa tulee hakea Trafilta viimeistään seitsemän arkipäivää ja yksittäistä lupaa viimeistään kolme arkipäivää ennen aiottua toiminnan aloitusta kieltoalueella.

Poikkeusluvan saaneiden lisäksi tietyt viranomaiset, esimerkiksi poliisi, saavat lennättää miehittämättömiä ilma-aluksiaan lentokieltoalueilla.

Kylttien asentaminen on Trafin, Poliisihallituksen, Helsingin poliisin ja Helsingin kaupungin yhteishanke.

Lisätietoja miehittämättömien ilma-alusten lennättämisestä ja lentokieltoalueista www.droneinfo.fi

Lähde ja kylttikuva: Trafi Artikkelin pääkuva: Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat