17.11.2016

Ennuste: uusia autoja myydään 116 000

Ensivuoden myyntiennuste on peräti 120 000 autoa.

Ennusteen mukaan Suomessa myydään tänä vuonna 116 000 uutta henkilöautoa. Pakettiautojen myyntiennuste on puolestaan noin 13 000 uutta autoa, Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa kertoo.
- Ensi vuoden henkilöautojen myyntiennuste on 120 000 autoa. Ennuste voisi olla korkeampikin, jos valtiovalta päättäisi romutuspalkkion käyttöönotosta. Se raha taitaa ikävä kyllä mennä Terraflame-kaivosyhtiöön, Rissa kritisoi puheenvuorossaan.
Helsingin Messukeskuksessa esiintynyt Pekka Rissa oli osaltaan avaamassa autoalan superviikonloppua, jonka osia ovat torstainen AKL-summit eli autoalan asiantuntijaseminaari sekä perjantaina suurelle yleisölle avautuva Auto 2016 -tapahtuma.
Auto 2016 -tapahtumassa on mahdollista lyhyesti koeajaa uusia automalleja useilta eri valmistajilta. Koeajettavana on noin 200 autoa.

Teksti: Marko Jokela

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat