12.7.2016

Ford tuo nuorten kuljettajien koulutusohjelman elokuussa Suomeen

Ford Driving Skills for Life

Suomen ensimmäinen Ford Driving Skills for Life -tapahtuma järjestetään Helsingissä Mäntymäen kentällä elokuun viimeisenä viikonloppuna, 27. – 28.8.2016. Tapahtuma on ilmainen, mutta nuorella kuljettajalla tulee olla voimassa oleva ajokortti.

Ford tuo vihdoin Suomeen nuorille kuljettajille suunnatun Ford Driving Skills for Life (DSFL) -ohjelmansa. Vuonna 2013 aloitettu ohjelma on aiemmin kouluttanut eurooppalaisia nuoria kuljettajia Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Ranskassa, Romaniassa, Saksassa, Tanskassa, Turkissa ja Venäjällä. Tänä vuonna uudet maat ovat Suomi ja Puola.

Ford DSFL -ohjelmassa 18–24-vuotiaita kuljettajia opetetaan tunnistamaan vaaroja, käsittelemään autoa ja hallitsemaan etäisyyksiä ja nopeuksia. Myös häiriötekijät ja niiden riskit, kuten ajonaikainen älypuhelimen käyttö ja selfieiden ottaminen sekä päihteiden vaikutuksen alaisena ajaminen kuuluvat kurssilla käsiteltäviin seikkoihin.

Fordin mukaan auto-onnettomuudet ovat yleisin 18–24-vuotiaiden kuolinsyy Euroopassa.
– Liian moni nuori aikuinen kuolee auto-onnettomuuksissa, jotka johtuvat kokemattomuudesta ja huonoista päätöksistä, kertoo DSFL-ohjelman päällikkö Jim Graham.

Ford Driving Skills for Life

Ford ilmoitti investoivansa tänä vuonna 2,9 miljoonaa euroa järjestääkseen ajokoulutuksen yli 7 000 nuorelle kuljettajalle. Yhteensä ohjelma on kolmivuotisen historiansa aikana vaatinut Fordilta Euroopassa 9,6 miljoonan euron panostuksen, jolla on koulutettu 13 500 aloittelevaa kuljettajaa käytännönläheisessä koulutuksessa. Yhteensä vuonna 2005 aloitetussa ohjelmassa on annettu kuljettajakoulutusta yli 650 000 nuorelle maailmanlaajuisesti.

Nyt Ford on värväämässä myös YouTube-tähtiä eri puolilta Eurooppaa viestinsä viejiksi. Mukana ovat esimerkiksi Tim "Shmee150" BurtonPaul "Supercars of London" Wallace ja Sam "Seen Through Glass" Fane. Heidän kokemuksiaan koulutuksesta sekä päihdeajoa simuloivasta Drug Driving Suitista voi katsoa täältä.

– Hiljattain ajokortin saaneilla on vielä paljon opittavaa tieturvallisuudesta, joten kannustamme nuoria kuljettajia osallistumaan koulutukseen, Graham kertoo.
– Se on kivaa, ilmaista, informatiivista, ja koska arvioimme koko ajan opetustamme, myös aina relevanttia.

Kyselytutkimuksessa lähes kaikki viime vuonna osallistuneet ilmoittivat olevansa luottavaisempia ajotaitoihinsa. Mielenkiintoisesti espanjalaisten vastauksista kävi ilmi, että jotkut olivat pystyneet välttämään onnettomuuden tai lieventämään sen vaikutuksia ohjelmassa opittujen taitojen avulla.

Ford Driving Skills for Life -ohjelman lisätiedot ja ilmoittautumiset hoituvat näppärimmin osoitteessa https://forddsfl.fi

Lähde ja kuvat: Ford

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat