Liikenne Uutinen 11.11.2015

Kauramoottorit lentokoneessa – 80 hevosta samalla lennolla

Yleensä lentomatkustajilla on kaksi jalkaa ja reissulle riittää yksi istumapaikka, mutta ei aina. Islandairin lennolla menolippu varattiin 80:lle hevoselle.

Kaikki päivät eivät ole toistensa toisintoja edes lentoliikenteessä. Islandair-lentoyhtiön kyytiläiset ovat lähtökohtaisesti ihmisiä, mutta toisinaan mukaan pyrkii hieman erikoisempiakin matkustajia. Tällä kertaa kyytiin karautti kaviot kopisten kaikkiaan 80 islanninhevosta. Karvaturville riitti pelkkä menolippu, sillä lauma oli lomareissun sijaan muuttomatkalla Islannista Ruotsin Norrköpingiin.

IMG_5318

Mittava hevoskuljetus ei ollut ensimmäinen lentoyhtiölle, sillä tytäryhtiö Islandair Cargo on ansioitunut erityisesti hevoskuljetusten saralla. Vuonna 2014 lentokyytiä tarjottiin kaikkiaan 1 600 islanninhevoselle. Vakiokohteita ovat Ruotsin lisäksi Tanska, Belgia ja Yhdysvallat.

IMG_5860

Tallikontit mittatilauksena

Matkaa varten hevoset pakattiin ensin mittatilauksena valmistettuihin ”tallikontteihin”, joissa on tilaa enimmillään viidelle hevoselle. Kontit kuormattiin koneeseen, johon oli rakennettu tilavampia matka-aitauksia lähes koko lentokoneen mitalle.

IMG_5536

Lentoemäntien sijaan lennolle buukattiin lippu hevostenhoitajalle, jonka tehtävänä oli huolehtia matkustajien hyvinvoinnista lentomatkan aikana. Lennolle mielivät hevoset tarvitsevat matkalipun lisäksi myös hevospassin ja pinkan muita matkustusasiakirjoja. Ilman virallisia papereita ei reissu etene siis hevosellakaan.

IMG_5884

Lentoyhtiön mukaan laumamatka sujui alusta loppuun mallikkaasti ja kaikki 80 matkustajaa siirtyivät uudelle kotilaitumelleen omin jaloin.

IMG_5559

Lähde ja kuvat: Islandair

 

Jaa artikkeli