27.1.2017

Kinkkutemppu yllätti – 40 000 suomalaista lahjoitti rasvaa

Kiertotalous Kinkkutemppu

Kiertotalouskokeilu houkutteli kotitaloudet lahjoittamaan hyvätekeväisyyteen 12 000 kiloa jouluherkusta tirissyttä rasvaa.

Jouluna 2016 lanseerattu, Kinkkutempun nimellä kulkenut kiertotalouskokeilu onnistui odotuksia paremmin. Kemianteollisuus-etujärjestön mukaan kahvipöytäkeskustelusta alkunsa saanut kampanja kasvoi monen yrityksen ja yhteisön yhteisprojektiksi, jonka myötä haettiin huomiota kiertotalouden mahdollisuuksille.

Kinkkutempun tavoitteena oli kerätä ihmisten kinkun paistamisesta ylijääneitä rasvoja ja valmistaa niistä uusiutuvaa dieseliä. Etujärjestön esittämien laskelmien mukaan paistinrasvasta valmistetun uusiutuvan dieselin hiilijalanjälki on fossiilisen dieseliin verrattuna peräti 90 prosenttia pienempi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kiertotalous poiki rahaa

Kokeilun myötä kinkkurasvoista jalostettu diesel tullaan myymään Neste-huoltamoketjun asemilla. Neste puolestaan lahjoittaa tuotteen myynnistä kertyvät varat vähävaraisia perheitä auttavalle Hope ry:lle ja hyväntekeväisyysurheilujärjestö Iceheartsille.

Rahaa kertynee jaettavaksi noin 14 500 euroa, sillä kinkkurasvoja palautettiin yhteensä 12 000 kiloa. Niistä valmistetulla polttoaineella voisi Kemianteollisuuden laskelmien mukaan ajaa noin neljä kertaa maapallon ympäri ajoneuvon keskikulutuksen pysytellessä kuuden litran tuntumassa.

Rasvaa palautettiin odotettua enemmän

– Olemme oikein tyytyväisiä keräyksen tulokseen. Rasvaa palautettiin jonkin verran enemmän kuin olimme arvioineet, vaikka kampanjaa ei saatu toteutettua niin monella paikkakunnalla kuin olimme toivoneet, kertoo Kemianteollisuuden valmiuspäällikkö Petri Ahola-Luttila.

Kinkkutempun keräyspisteet sijaitsivat pääosin K-ruokakauppojen pihoilla tai Rinki-ekopisteillä. Kerätyt rasvat kuljetettiin esikäsittelyä varten Honkajoen tehtaalle. Tämän jälkeen polttoaineen valmistukseen soveltuva materiaali siirrettiin jalostettavaksi Nesteen Porvoon jalostamolle. Kinkkurasvoista valmistettu uusiutuva diesel päätyy lopulta myyntiin Neste huoltoasemille. Sitä tankataan vakituisesti myynnissä olevan uusiutuvan dieselin osana, ei erillisenä tuotteena.

Lähde ja kuva: Kemianteollisuus

Luetuimmat