10.3.2023

Lentovuosi 2022: keskimääräistä turvallisempi, silti 229 kuollutta

Listasimme parhaat lentoyhtiöt

Vuonna 2022 kaupallisessa lentoliikenteessä tapahtui 12 kuolemaan johtanutta lentoturmaa, kolme turmaa vähemmän kuin edellisvuonna.

Viime vuonna kaupallisessa lentoliikenteessä tapahtui 12 kuolemaan johtanutta lentoturmaa, kolme turmaa vähemmän kuin edellisvuonna. Matkustajakoneille sattui seitsemän turmaa. Vuoden 2022 lentoturmissa menehtyi 229 ihmistä.

Menehtyneiden määrä kasvoi 95 henkilöllä edellisvuodesta, jolloin menehtyneitä oli 134. Maaliskuussa 2022 Kiinassa tapahtunut suuri suihkukoneonnettomuus aiheutti 132 ihmisen menehtymisen. Kaikki muut vuoden 2022 kaupallisen lentoliikenteen turmat sattuivat pienemmille potkuriturbiinikoneille.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Alle keskiarvon

Viimeisen 10 vuoden lentoturmien keskiarvo on 302 kuolonuhria ja 15,4 onnettomuutta vuodessa.

Siihen verrattuna lentovuosi 2022 oli keskiarvoa turvallisempi. Onnettomuustiedot on kerätty brittiläisestä Flight International- ja saksalaisesta Aero International-lehdestä, koska hollantilainen Aviation Safety Network (ASN) -raportti ei ole vielä ilmestynyt.

Yksi turvallisimmista vuosista

Kaupallisessa lentoliikenteessä vuosi 2022 oli kuitenkin yksi turvallisimmista ilmailuvuosista.

Kaikkein turvallisin ilmailuvuosi menehtyneiden määrällä mitattuna oli kuitenkin vuosi 2017, jolloin kaupallisessa lentoliikenteessä menehtyi 44 ihmistä 10:ssä eri onnettomuudessa. Merkittävää oli, että Vuonna 2017 yksikään matkustaja ei kuollut suihkukoneessa kaupallisessa lentoliikenteessä!

Saavutettiin menehtyneiden osalta nollavisio suihkukoneilla tehtävässä kaupallisessa matkustajaliikenteessä. Visio murtui seuraavina vuosina 2018 ja 2019 muun muassa Boeing 737 MAX -turmien vuoksi.

Vakavin turma Kiinassa

Vuoden 2022 pahin ja ainoa kaupallisessa matkustajaliikenteessä suihkukoneelle sattunut lentoturma tapahtui Kiinassa 21. maaliskuuta 2022. Onnettomuudessa menehtyi 132 ihmistä. Kiinalaisen China Eastern Airlines -lentoyhtiön Boeing 737-800 lennolla KU5735 Kunming – Guangzhou syöksyi matkalentokorkeudesta vuoristoon.

Kone menetti korkeuttaan 8 kilometriä puolessatoista minuutissa. Onnettomuustutkinnassa on havaittu ristiriitaisuuksia. Koska lentokone on valmistettu Yhdysvalloissa ja tapahtumapaikka on Kiinassa, siksi onnettomuutta tutkitaan sekä Yhdysvalloissa että Kiinassa.

Yhdysvaltain turvallisuustutkintakeskus NTSB (National Transportation Safety Board) on todennut lennontallentimen tietojen perusteella, että lentoa on ohjattu lentäjien toimesta hallintalaitteita käyttämällä, mutta Kiinan onnettomuustutkintakeskuksen, CAAC (Civil Aviation Administration of China), raportissa tätä ei vahvisteta. Turman jälkeen kaikki Kiinassa rekisteröidyt Boeing 737-800 -koneet asetettiin lentokieltoon. Onnettomuustutkinnassa turmakoneesta ei löytynyt teknistä vikaa ja lentokielto peruttiin pian.

Maailman arvostetuimpiin ilmailutoimittajiin kuuluva kokenut David Learmount totesi brittiläisessä Flight International -lehdessä, että asiantuntijat ovat todenneet China Eastern Airlines-yhtiön turmakoneen lentoprofiilin muistuttavan suuresti vuonna 2015 tapahtunutta Germanwings-yhtiön lentoa, jossa psyykkisistä ongelmista kärsinyt perämies Andreas Lubitz ohjasi tarkoituksellisesti itsemurhamielessä koneen päin vuoristoa. Kiinalaisten onnettomuustutkijoiden raportissa tällaista tietoa ei kuitenkaan ole. Saksalaisen Aero International -lehti ilmaisi asian suoraan lentoturvallisuusjutun väliotsikossa: ”Selbstmord wahrscheinlich”, itsemurha todennäköinen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Laajennettu itsemurha?

Tämä turma – etenkin jos se todetaan laajennetuksi itsemurhaksi – on erittäin surullinen tapaus ja kova isku Kiinan kaupalliselle lentoliikenteelle, jonka turvallisuus on viime vuosina merkittävästi parantunut. Kiinan lentoturvallisuudessa oli vakavia ongelmia 1990-luvulla ja sitä ennen, mutta 2000-luvulla Kiinan kaupallisen suihkukonelentoliikenteen turvallisuus parani merkittävästi.

Kiinassa ei sattunut yhtään matkustajasuihkukoneen kuolonuhreja vaatinutta onnettomuutta 20 vuoteen. Edellinen suihkukoneturma Kiinassa tapahtui 15. huhtikuuta 2002, jolloin Air China -yhtiön Boeing 767-turmassa menehtyi 129 ihmistä.

Lentoliikenne palautumassa koronapandemian lamasta

Koronapandemialla oli suuri vaikutus lentoliikenteelle vuosina 2020 ja 2021, aiheuttaen matkustajalentoliikenteen rajun vähenemisen. Vuonna 2022 lentoliikenne alkoi vahvasti elpyä.

Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO (International Civil Aviation Organization) arvioi, että

kaupallisen lentoliikenteen matkustajamäärä vuonna 2022 kasvoi edellisvuoden 2,3 miljardista lähes 3,4 miljardiin matkustajaan, jossa kasvua merkittävät 47 %.

Myydyt henkilökilometrit (RPK = Revenue Passenger Kilometers) kasvoivat vielä nopeammin, jopa 70 %, johtuen pitkien kaukolentojen ripeästä kasvusta.

Kaupallisten lentojen määrä vuonna 2022 kasvoi edellisvuoden 22,2 miljoonasta 33,8 miljoonaan lentoon, kasvua 53 %.

Lentoliikenteen kasvusta huolimatta lentoliikenteen määrä jäi edelleen huomattavasti jälkeen   koronapandemiaa edeltävästä vuodesta 2019, jolloin kuljetettiin yli 4,7 miljardia matkustajaa 40,3 miljoonalla kaupallisella lennolla.

Lentotauko aiheutti ongelmia

Lentotaukojen aiheuttama ammattitaidon rapistuminen on aiheuttanut vaaratilanteita (läheltä piti-tilanteita). Lentoyhtiöt ovat pyrkineet pitämään lentokelpoisuutta yllä kierrättämällä henkilöstöä, jotta sallitut minimilentotunnit ja laskeutumiset saavutetaan.

Joissakin lentoyhtiöissä osa lentävästä henkilökunnasta on kuitenkin ollut lomautettuna. Perusteellinen uudelleenkoulutus on tarpeen lentokelpoisuuden ja lentotaidon palauttamiseksi. Kaikissa tapauksissa koulutus ei ole ollut riittävää ja läheltä piti- eli vaaratilanteita on syntynyt rapistuneen lentotaidon vuoksi.

Vaaratilanteet korostuivat silloin kun lentäjien työkuorma on suuri esimerkiksi lähestymisessä. Lentoyhtiöillä on koulutuksessa suuri haaste palauttaa lentäjien osaaminen ja resilienssi entiselle tasolleen.

Suurimmalla osalla lentoyhtiöistä on hyvä turvallisuuskulttuuri ja sen hallintajärjestelmä, SMS, Safety Management System, mikä auttaa ongelmien tunnistamisessa ja turvallisuustyössä lentoliikenteen vähitellen palautuessa pandemian jälkeen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vuoden 2022 muut matkustajakoneturmat

Tara Air -yhtiön DHC-6 Twin Otter -potkuriturbiinikone putosi ja törmäsi vuoreen 29. toukokuuta 2022 Nepalissa matkalennolla reitillä Pokhara–Jomson. Kaikki koneessa olleet 22 ihmistä menehtyivät.

Todennäköinen syy on navigointivirhe ja reitiltä poikkeaminen pilvisellä säällä. Nepalilaisen Tara Air -yhtiön Twin Otter -koneille tapahtui lentoturmat myös vuosina 2010 ja 2016, niissä menehtyi 22 ja 23 ihmistä. Tara Air on EU:n kieltolistalla. Viimeisimmän onnettomuuden jälkeen Nepalissa tarkennettiin ohjeistusta lennettäessä vaikeissa sääolosuhteissa. Toiseksi pahin lentoturma 2022.

Precision Air -yhtiön ATR 42-500 -potkuriturbiinikone tippui reitillä Dar es Salaam–Bukoba putosi Tansaniassa lähellä Bukoban lentoasemaa 6. marraskuuta 2022. Kone putosi Victoria-järveen lähestymisvaiheessa puoli kilometriä ennen kiitotietä. Kone upposi nopeasti ja 19 ihmistä menehtyi. Koneessa oli kaikkiaan 43 ihmistä. Tapahtumahetkellä vallitsi rankkasade. Kyseessä on kolmanneksi pahin lentoturma vuonna 2022.

AB Aviation -yhtiön Cessna 208B Grand Caravan -potkuriturbiinikone reitillä Moroni–Mohéli Komorien saaristovaltiossa putosi mereen lähestyttäessä Mohélin lentoasemaa. Kaikki koneessa olleet 14 ihmistä menehtyivät. Lentoyhtiön liikennelupa peruttiin onnettomuuden jälkeen.

Caverton Helicopters -yhtiön DHC Twin Otter 400 -potkuriturbiinikone putosi matkalennolla viidakkoon. Kone oli matkalla Kamerunissa Afrikassa reitillä Yaoundé–Domta, ja putosi huonon sään vallitessa lähellä Nanga-Ebokoa. Kaikki koneessa olleet 11 ihmistä menehtyivät.

Vuosi 2023 alkoi huonosti

Yeti Airlinesin ATR 72-500 -potkuriturbiinikone putosi Nepalin sisäisellä reittilennolla Kathmandusta Pokharaan.

Kone syöksyi lähestymisen aikana maahan Setijoen penkalle lähelle Pokharan lentoasemaa. Koneessa olleet kaikki 72 ihmistä menehtyivät.

Lähestymisessä oli outouksia. Molempien moottoreiden potkureiden kierrosluvut laskivat ja potkurit lepuutettiin. Lepuutettu potkuri ei tuota lainkaan työntövoimaa. Lennontaltiointilaitteen mukaan tehoa lisättiin, mutta ohjaamoäänitteen mukaan moottoreista ei saatu tehoa. Myös laippojen eli laskusiivekkeiden käytössä ilmeni erikoisuuksia.

Tutkinnassa keskitytään analysoimaan olosuhteita, joiden takia potkurit lepuutettiin sekä selvittämään inhimillisiä ja teknisiä onnettomuuteen johtaneita syitä. Alustavan tutkinnan mukaan moottoreissa ei havaittu vikoja.

Flight International -lehden kokoamat tilastot perustuvat maailmanlaajuisesti tapahtuneisiin siviili-ilmailun kaupallisen lentoliikenteen onnettomuuksiin lentokoneilla, joissa on vähintään 12 matkustajapaikkaa tai vastaavan kokoisiin rahtikoneisiin.

Turvallisuuslupaus täytyy lunastaa joka päivä

Lentoyhtiön turvallisuuskulttuuri, henkilöstön koulutus sekä lentokaluston laatu ja huolto ovat keskeisiä asioita turvallisuudessa. Turvallisuuteen vaikuttavat monet muutkin tekijät.

Esimerkiksi lentoyhtiön johdon asenne lentoturvallisuuden kehittämiseen ja ylläpitoon, lentoyhtiön raportointikulttuurin avoimuus, ulkoistettujen toimintojen laatu ja niiden valvonta (esimerkiksi huollot ja korjaukset), viranomaisvalvonnan ja lennonvarmistuksen taso, lentoasemien toiminnan taso ja infrastruktuuri, maapalvelut ja ympäristö, turvatarkastusten perusteellisuus, sää, maasto, ja monet muut tekijät, esimerkiksi rikollisuus.

Turvallisuuslupaus täytyy lunastaa joka päivä – joka lennolla uudestaan. Tarkastuslistat on käytävä huolellisesti läpi ennen jokaista lentoa. Jos miehistö on kiireinen ja väsynyt, voi jotain oleellista jäädä tarkastamatta, mikä lisää vaaratilanteen ja onnettomuuden riskiä.

Taloudellinen paine voi aiheuttaa turvallisuusriskin, mikäli yhtiön turvallisuuskulttuuri ei ole kunnossa. Edellä mainitusta kritiikistä huolimatta turvallisuustilastot ja -selvitykset antavat matkustajalle hyödyllistä tietoa siitä, mitä lentoyhtiöitä kannattaa välttää ja mitä suosia.

Teksti: Timo Turkula Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lähteet: Flight InternationalAero InternationalAviation-Safety.netLentoposti 

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat