12.8.2021 Liikenne Liikenneturva: Koulut alkavat, ei ole kiire Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikenneturva muistuttelee tärkeästä aiheesta. Koulut alkavat ja sen mukana erityisesti suojatiekäyttäytymiseen kaivataan keskittymistä. Syksy tulee ja koulut alkavat jälleen kohta – tai ovat jo alkaneet. Liikenneturva muistuttaa tärkeästä aiheesta lasten näkökulmasta. Nyt on oikea aika miettiä omaa suojatiekäyttäytymistä ennen kuin on liian myöhäistä. Liikenneturva kysyi kevään lopulla koululaisten kuulumisista koulutieltä. Lasten viesti aikuisille oli selvä: antakaa tietä suojatiellä ja lopettakaa kännykän käyttö. Liikenneturva peräänkuuluttaa aikuisten vastuuta lasten koulutien turvallisuudesta. Avainasemassa on parempi suojatiekäyttäytyminen ja alhaisemmat ajonopeudet. Liikenneturvan koululaiskyselyn tiedot kerättiin opettajien avulla. Opettajat kävivät oppilaiden kanssa keskusteluja etukäteen asetettujen kysymysten pohjalta ja kirjasivat ajatukset ylös. Tuloksiin on nostettu keskusteluissa yleisimmin esiin nousseet teemat. Keskusteluja käytiin eri puolilla Suomea. Niihin osallistui yhteensä 732 oppilasta, pääosin vuosiluokilta 1-4. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Puhelin pois Liikenneturvan koululaiskyselystä ilmeni, että monet lapsista kokivat kävelyn tai pyöräilyn olevan mieluisin tapa tulla kouluun. Aikuisilla on oma vastuunsa siitä, että se on myös turvallista. Kun lapsilta kysyttiin, miten autoilijat voisivat ottaa lapset paremmin liikenteessä huomioon, tienylitystilanteet nousivat toivelistan kärkipaikalle. Lapset toivoivat autoilijoiden antavat tietä suojatiellä, hiljentävän vauhtia ja olevan selkeitä vuorovaikutustilanteissa. – Lapset näkevät maailman eri tavalla kuin aikuiset ja vasta harjoittelevat liikenteessä kulkemista. Ratin takana on hyvä ymmärtää, että lapset tarvitsevat selkeitä signaaleja. Kun ajetaan koulujen lähistöllä tai alueilla, joissa on paljon suojateitä, otetaan vauhti pois ja unohdetaan kiire. Hidastetaan ja pysäytetään auto kokonaisuudessaan ennen suojatietä. Jos tienylitystilanne on turvallinen, eikä muut kuljettajat aiheuta mahdollista riskiä, lapselle voi myös viittoa, että nyt on turvallista ylittää tie, ohjeistaa Liikenneturvan suunnittelija Tomi Niemi. Toinen lasten esittämä toive oli keskittyminen ajamiseen eikä kännykkään. Puhelimeen keskittyvien aikuisten pelko liittyi siihen, etteivät autoilijana huomaa lapsia esimerkiksi tienylitystilanteissa. – Ratissa kännykkään tuijottavat aikuiset pelottavat lapsia. Tässä on nyt jokaisella kuskilla peiliin katsomisen paikka. Kun ajetaan, keskitytään siihen ajamiseen. Sen lisäksi, että se on kiellettyä, kukaan ei varmasti myöskään halua tehdä lasten kouluteistä turvattomia tai turvattoman tuntuisia somepäivityksen tai sähköpostin takia, suomii Niemi. Koululaisilta kysyttiin myös ikävistä tilanteista koulutiellä. Pyörällä kaatumisten ja liukastumisten lisäksi vastauksissa korostuivat läheltä piti -tilanteet tien ylityksissä ja risteyksissä. Myös tien antamattomuus suojatiellä jää mieleen. – Tien ylitys on koululaisen näkökulmasta paljon isompi juttu kuin aikuisen. Siksi olisi tärkeää, että me aikuiset pyrkisimme jokainen kerta omalla toiminnallamme tekemään suojatietilanteista lapselle turvallisen tuntuisia. Kaasuttaminen suojatieltä, auton hivuttaminen lapsen ylittäessä tietä ja vaikkapa tööttääminen jäävät kaikki ikävinä asioina lapsen mieleen. Koulutie ei saa olla asia, jota lapsi pelkää, jatkaa Niemi. Koulut alkavat – ”Älä jää auton alle!” Liikenneturvan kyselyssä pyydettiin koululaisilta myös neuvoja tuleville ekaluokkalaisille. Tien ylitys ja suojatiet näkyivät vinkeissä. – Katso aina, kun ylität suojatien; pysy valppaana liikenteessä; ei ole kiire; älä kiusaa tai töni ketään liikenteessä. Nämä ohjeet kelpaavat ekaluokkalaisten lisäksi myös meille aikuisille. Seurataan siis koululaisten neuvoja, kannustaa Niemi. Kuva: Nina Mönkkönen/Liikenneturva, Lähde: Liikenneturva Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Yleinen Onnettomuustutkinta – kuin sipulin kuorintaa 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 17.7.2024 Autoilu Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan