4.9.2017

Nokian Renkaat: viisi vinkkiä turvalliseen ajoon syksyn sadekeleillä

Syksyn hivuttautuessa koko maahan, heräävät myös rengasvalmistajat muistuttamaan vaihtelevien kelien haasteista.

Syksyn hivuttautuessa koko maahan, heräävät myös rengasvalmistajat muistuttamaan vaihtelevien kelien haasteista. Tällä kertaa ensimmäisenä liikkeellä on Nokian Renkaat, joka muistuttaa, että sadekelillä ei huonoilla renkailla pärjää. Ja hyvilläkin renkailla ajaessa saattaa vesiliirto vaania varomatonta.

Rengasvalmistaja muistuttaa, että äkkinäiset kuurot ja teille kertyvät lätäköt saattavat aiheuttaa autoilijoille tukalia tilanteita, jos auto joutuu holtittomaan vesiliirtoon. Riski on suurin urissa ja kaarteissa, joissa vettä voi kertyä useita senttejä renkaan ja tien väliin.

Ylettömään kauhisteluun ei kuintenkaan ole aihetta.

Nokian Renkaat muistuttaa, että myös sadekelillä voi ajaa huoletta, kunhan huomioi muutaman perusasian. Niistä kaksi on ylitse muiden: ajonopeus ja renkaiden kunto.

Yllätysten välttämiseksi jälkimmäisen tiedon hankkimiseen kannattaa satsata ainakin sen verran, että vilkaisee missä kunnossa ajossa olevan ajoneuvon renkaat ovat.

– Kaatosade ja huonot renkaat ovat huono yhdistelmä. Toisaalta hyväkään rengas ei pelasta vesiliirrolta, jos ajonopeus on liian suuri. Kovalla sateella nopeutta voi joutua laskemaan jopa 15 – 20 km/h, jotta rengaskuvio ehtii pumpata kaiken veden pois renkaan kosketuskohdan ja tienpinnan välistä, opastaa Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Todettu myös lehtitestissä

Renkaiden kunto korostuu vaativissa olosuhteissa. Tekniikan Maailma-lehden testissä hyväkuntoinen, laadukas kesärengas nousi vesiliirtoon suoralla tienpätkällä, kun asfaltin pinnalla oli vettä 6 milliä ja vauhtia 80 kilometriä tunnissa.

Kulunut kesärengas suistui vesiliirtoon jo noin 70 kilometrin tuntinopeudessa, kitkarengas tätäkin alhaisemmassa vauhdissa.

Vesiliirron vaara on siis todellinen hyvilläkin renkailla ja kuluneilla lähes väistämätön.

Kunto puntarissa syksyllä

Moni ajaa kesärenkaat syksyllä mahdollisimman loppuun ja siirtää uusien hankinnan kevääseen, vaikka mitä todennäköisimmin syksyllä kunnon renkaista olisi autoilijalle suurin hyöty.

– Mitä uudempi rengas, sitä paremmin se toimii säällä kuin säällä. Ja vastaavasti, mitä kuluneempi rengas ja pienempi ura, sitä herkemmin auto joutuu vesiliirtoon. Tämä perustuu siihen, että kuluneessa renkaassa ei ole enää riittävästi uratilavuutta, johon se voisi varastoida renkaan ja tien väliin jäävän veden, Morri kertoo.

Uuden kesärenkaan urasyvyys on noin kahdeksan millimetriä. Lain mukaan voi ajaa urasyvyydeltään aina 1,6 milliin asti kuluneilla renkailla mutta tosi asiassa tällaisilla renkailla ei ole enää turvallisia ajaa.

Suositeltavaa on vaihtaa renkaat, kun urasyvyys lähestyy neljää milliä. Jos urasyvyys menee tämän alle, renkaan vesiliirto-ominaisuudet käytännössä romahtavat.

Myös rengaspaine vaikuttaa oleellisesti siihen, kuinka auto käyttäytyy sateella. Säännöllinen rengaspaineen tarkistus kannattaa, sillä liian matala ilmanpaine renkaassa lisää vesiliirron riskiä ja heikentää renkaan ajo-ominaisuuksia.

Ennakoi, ennakoi, ennakoi

Vesiliirrossa renkaan ja tien väliin muodostuu vesipatja ja tilanteen havaitsevasta kuljettajasta tuntuu kuin auto kulkisi veden päällä. Samalla ohjaustuntuma ja pito katoavat. Ohjauskyvytön auto voi aiheuttaa yllättäviä vaaratilanteita.

Autoilijan kannalta parasta olisi ennakoida vaaranpaikat, alentaa nopeutta ja välttää mahdollisuuksien mukaan tien uria.

– Ihmettelen, miksi niin moni ajaa urissa sateellakin - juuri siinä kohtaa, missä vesiliirron riski on suurin. Urissa ajo myös kuluttaa rengasta eniten, koska asfaltti on urissa karkeaa. Tästäkin syystä kannattaa ajaa vähän niiden vieressä, Morri sanoo.

Jos auto kaikesta huolimatta joutuu vesiliirtoon, neuvoo Nokian Renkaiden asiantuntija autoilijaa pysymään rauhallisena ja reagoimaan oikein. Äkkitilanteessa yhdistelmä saattaa olla paljon pyydetty, mutta siihen tulisi pyrkiä.

Rengasvalmistajan mukaan oikea tapa toimia vesiliirtotilanteessa on painaa kytkin pohjaan, nostaa jalka pois kaasulta ja pitää ohjaus vakaasti kulkusuunnassa. Rattia ei kannata kääntää koska auto ei vesiliirrossa reagoi ohjaukseen.

Viisi vinkkiä sadekelillä ajamiseen

  • Laske ajonopeutta kovalla sateella
  • Älä aja veden täyttämissä urissa, joissa vesiliirron vaara on suurin
  • Aja hyväkuntoisilla renkailla, joiden urasyvyys on vähintään 4 mm
  • Tarkista, että renkaissa on riittävä ilmanpaine
  • Jos kuitenkin joudut vesiliirtoon, säilytä maltti, paina kytkin pohjaan ja pidä ohjaus kulkusuunnassa

Lähde: Nokian Renkaat Kuvitus: Nokian Renkaat ja Aake Kinnunen/Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat