Tieliikenne päästöt

Liikenne Liikennepolitiikka Uutinen 17.7.2022

Onko Suomi autojen päästöjen suitsijana EU:n mallioppilas?

Suomen kunnianhimoiset tavoitteet vähentää liikenteen haitallisia päästöjä ovat jo tuottaneet tulosta. Suomessa uusien autojen keskimääräisen hiilidioksidipäästöt olivat 2020 Euroopan keskiarvoja alemmat.

Hallituksen kansallisena tavoitteena on, että Suomi vähintään puolittaa kotimaan liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon.

Autojen tyyppihyväksyntään liittyvät pakokaasupäästöjen ja polttoaineenkulutuksen mittaukset tehdään laboratorio-olosuhteissa tarkoin määritellyin ajovastuksin. EU:ssa otettiin syyskuussa 2018 käyttöön uusi WLTP-päästömittaus.

Moottori kysyi kolmelta asiantuntijalta liikenteen päästöjen vähentämiseen ja henkilöautoiluun liittyen saman kysymyksen. Vastaajina ovat VTT:n liikennetutkimuksen johtaja Ari Aalto, Sähköinen liikenne ry:n hallituksen jäsen ja Energiateollisuus ry:n asiantuntija Tuukka Heikkilä ja Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Ollaanko Suomessa päästöjen suhteen EU:n mallioppilaita, sillä meidän henkilöautokantamme keskipäästöt lienevät eurooppalaisessa vertailussa keskimääräistä alhaisemmat?

 

Ari Aalto:

– Koko autokannan keskipäästöjen vertailua maittain en ole löytänyt, mutta uusien autojen rekisteröinnin suhteen Euroopan autonvalmistajien liitto ACEAn raportti (Average CO2 emissions from new passenger cars, by EU country) kertoo, että uusien autojen keskimääräisen hiilidioksidipäästöt olivat 2020 Suomessa Euroopan keskiarvoja alemmat. Autoalan Tiedotuskeskuksen  mukaan vuonna 2021 päästiin jo 85,8 g/km tasolle.

 

Tuukka Heikkilä:

– Tässä pitää muistaa, että liikenteen päästöt kuuluvat taakanjakosektorille. Kaikki päästövähennykset, mitä liikenteessä tehdään, helpottavat painetta muualla taakanjakosektorin sisällä, kuten lämmityksessä, maataloudessa ja rakentamisessa. Tai toisin päin, mitä hitaammin liikenteen päästöt vähenevät, sitä suurempi työ on muun muassa lämmityksen, maatalouden ja rakentamisen päästövähennyksissä.

– Liikenteen sähköistäminen on kuitenkin yksi helpoimpia kohteita, kun mietitään, että siinä pitää saada vain ne ihmiset ostamaan sähköautoja, jotka muutenkin ostavat uusia autoja. Heillä on siis varaa, se vain pitää saada ohjattua kestävämmin. Ottaen vielä huomioon, että valtaosa on ollut tyytyväisiä sähköautoon, eli kyseessä ei ole heikennys aiempaan tai jostain luopuminen.

 

Tero Kallio:

– Ei oikeastaan. Muut maat, kuten Ruotsi, on kirinyt viime vuosina takamatkalta ohitsemme. Toki, jos vertaus kohdistuu Itä-Euroopan maihin tai Kreikkaan, olemme parasta A-ryhmää.

Lisää aiheesta

Jaa artikkeli