ratsia poliisi

Liikenne 24.4.2021

Poliisin ohje: älä maksa! – liikennevirhemaksujen postitus petti

Ongelma koskee noin 5 000 toimittamatta jääneen liikennevirhemaksun jälkivaiheita.

Osa poliisin määräämistä liikennevirhemaksuista ei ole viime syksyllä tavoittanut vastaanottajaa ennen maksukehotusta, joita on nyt alkanut tipahdella postiluukuista. Oikeusrekisterikeskukselta on siis lähetetty maksukehotuksia maksamattomista liikennevirhemaksuista, vaikkei liikennevirhemaksuja ole alun perin koskaan lähetetty.

Liikennevirhemaksuja on jäänyt toimittamatta noin 5 000 kappaletta syksyllä 2020.

Poliisi tekee liikennevirhemaksujen tiedoksiannoissa yhteistyötä Postin ja Digi- ja väestötietoviraston (DVV) kanssa. Sotkun selvittelyt ovat nyt paljastaneet, että osa liikennevirhemaksuista on jäänyt toimittamatta DVV:n ja Postin välisen tiedonsiirtoon liittyneen häiriön vuoksi.

Älä maksa, älä vaadi oikaisua

Poliisihallituksen ohjeet ovat tässä hämmennystä aiheuttavassa tilanteessa seuraavat: Jos olet saanut pelkän maksukehotuksen mutta et alkuperäistä liikennevirhemaksua, älä maksa maksukehotuksen laskua. Sinun ei myöskään tarvitse vaatia päätökseen oikaisua.

Poliisi kertoo selvittävänsä nyt jälkikäteen, mitä kaikkia tapahtumia sattunut moka koskee. Poliisi poistaa ne liikennevirhemaksut, joiden tiedoksianto on epäonnistunut.

Poliisihallitus lupaa, ettei Oikeusrekisterikeskus siirrä maksuja ulosottoon ennen kuin tilanne on selvitetty.

Jos kansalainen on jo ehtinyt maksaa saamansa maksukehotuksen ja liikennevirhemaksu mitätöidään, Oikeusrekisterikeskus palauttaa rahat ilman erillistä pyyntöä, lupaa Poliisihallitus.

Jaa artikkeli

Keskustelu