4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin Teksti Rikhard Wacker Kuva Rikhard Wacker Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Maaliskuussa 2004 Konginkankaalla tapahtui Suomen tieliikennehistorian tuhoisin onnettomuus. Onnettomuus sai keväällä viimein oman muistomerkin. Suomen tieliikennehistorian tuhoisin onnettomuus tapahtui maaliskuun 19. päivä vuonna 2004. Tuolloin pohjoiseen matkalla ollut ja nuoria suomalaisia hiihtoturisteja kuljettanut linja-auto törmäsi vastaan tulleeseen täysperävaunurekkaan. Bussi osui perävaunun etuosaan, jonka seurauksena lastina olleet paperirullat vyöryivät linja-autoon. Bussissa olleista 23 kuoli ja 14 loukkaantui. Moottori kävi Konginkankaan turmapaikalla kesällä 2024, jolloin onnettomuudesta oli kulunut hieman yli 20 vuotta. Turmapaikka oli vielä parikymmentä vuotta onnettomuuden jälkeenkin helppo tunnistaa samaksi paikaksi, josta on vuosien varrella nähty lukemattomia lehtikuvia. Kenties parhaiten turmapaikasta mieleen jäivät kaksi valkoista puuristiä, jotka olivat molemmat niin sanotusti nähneet parhaat päivänsä. Erityisesti näistä risteistä pienempi oli jo osittain päässyt hajoamaan vilkkaasti liikennöidyn tien varrella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Viimein oikea muistopaikka Osasyy silloisten muistomerkkien huonolle kunnolle tuli varmasti siitä, että keskeisestä sijainnistaan huolimatta turmapaikka on hyvin vaikea saavuttaa. Paikan ohi kulkee paljon autoja, eikä alueella ollut juurikaan tilaa esimerkiksi oman auton pysäköimiselle. Hiljentyminen paikalla oli vaikeaa ja suoraan sanoen jopa vaarallista puuhaa. Onneksi kuluneena keväänä Konginkankaan uhrit ja omaiset saivat viimein oman virallisen muistopaikan onnettomuudelle. Virallinen muistomerkki julkistettiin juhlallisin menoin huhtikuun lopussa. Merkin paljasti liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.). Muistomerkki sijaitsee Konginkankaan seurakuntatalon puistoalueella, osoitteessa Kirkkotie 3, Konginkangas. Alue löytyy helpoiten asettamalla osoitteeksi Konginkankaan kirkon, jonka vieressä seurakuntatalo sijaitsee. Muistomerkki sijaitsee nyt rauhallisella ja turvallisella paikalla, jossa voi käydä hiljentymässä ja muistelemassa onnettomuudessa kuolleita. Luonnonkiveä pronssilaatalla Konginkankaan muistomerkkinä toimii suuri luonnonkivi, jossa on pronssilaatta. Pronssilaatassa on kyyhkynen, onnettomuuspäivä sekä maininta Konginkankaan linja-autoturman uhrien muistosta. Päätyminen luonnonkiveen ja pronssilaattaan ei liene sattumaa. Uudella muistomerkillä on naapureina kaksi muutakin samalla tavalla toteutettua muistomerkkiä. Seurakuntatalon pihassa entuudestaan talvisodassa kaatuneiden muistomerkki ja lottajärjestön muistomerkki, joissa molemmissa on niin ikään luonnonkiviin istutetut pronssilaatat. Tältä Konginkankaan turmapaikalla näytti kesällä 2024. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Turmapaikalla käynnissä urakka Turvallisen muistelupaikan tekemisen ohella uuden muistomerkin tekemisen taustalla ovat käytännön syyt. Konginkankaan turmapaikalla on käynnissä Vt 4 Konginkangas–Kalaniemi -urakka, joka on joka tapauksessa myllännyt turmapaikan perin pohjin. Väyläviraston mukaan urakassa parannetaan olemassa olevia ohituskaistoja sekä rakennetaan yksi eritasoliittymä. - Toivomme, että tien varteen ei enää pysähdyttäisi liikenneturvallisuussyistä liikenteen siirtyessä kiertotielle, vaan onnettomuuden uhreja kunnioitettaisiin uuden virallisen muistomerkin luona, Vt4 Äänekoski–Viitasaari ohituskaistat -hankkeen projektipäällikkö Jarmo Niskanen kertoi toukokuussa. Urakka tulee vaikuttamaan monella tapaa Konginkankaan turvapaikkaan. Alueella tehdään parannuksia tien vaakageometriaan loiventamalla kaarteita, mikä helpottaa Väyläviraston mukaan ajoneuvojen hallittavuutta ja lisää liikenneturvallisuutta. Lisäksi tehdään muutoksia myös pystygeometriaan, mikä tarkoittaa mäkien loiventamista ja teiden kaltevuuksien muuttamista, mikä parantaa näkyvyyttä ja veden poistumista ajoradoilta. Väyläviraston mukaan työt aloitettiin jo keväällä 2024. Tavoitevalmistumisaika urakalle on lokakuussa 2026. Urakan viimeistelee viimeinen päällystekerros, joka on määrä tehdä kesällä 2027. Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Autoilu Yli 100 metriä ratissa sokkona – puhelimen käyttö ajaessa on valitettavan yleistä, syynä on usein arjen kiireet 8.6.2026 Liikenneturvallisuus Kai sinun ajoneuvosi on vakuutettu? – Vakuuttamattomien kolarointi selvästi lisääntynyt 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä 3.6.2026 Liikenneturvallisuus Autoliiton testissä yhteensä 33 turvaistuinta – kahdeksassa istuimessa turvallisuusriski 2.6.2026 Pyöräily Onko pyöräilyrenessanssi peruttu? – investoinnit eivät kasvatakaan pyöräilyn suosiota 1.6.2026 Liikenneturvallisuus Virityksessä nykyään paljon muitakin kuin mopoja – turvallisuus kärsii eikä vakuutukset korvaa 31.5.2026 Päivän kuva Muistatko postin käytössä olleet Elcatit? 30.5.2026 Liikenneturvallisuus Viritetyillä mopoilla suuri osuus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 11.6.2026 Moottoriurheilu Klassikko: Lancia Stratos nousi suoraan 1970-luvun rallimaailman huipulle 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km