Honda Gold Wing Tour on 400-kilon taikamatto, joka kuulostaa siltä, että siinä olisi V12-moottori

Honda Gold Wing on ikoni, jonka äärellä muut matkapyörät vaikuttavat parhaimmillaankin harrastelulta.

Kuusisylinterinen bokserikone kehrää jalkojeni välissä tavalla, joka poikkeaa lähes kaikista muista. Hondan suurikokoiset moottorit ovat tuttuja siitä, että käynti on pehmeää ja niin tasaista, että koneen lohkon päällä voi seisottaa kolikkoa pystyasennossa. En tiedä onnistuuko temppu Gold Wingin viimeisimmän kehitysversion voimanlähteen kanssa, mutta haluan uskoa siihen.

Gold Wing Tourin sydän on 1833-kuutioinen kuusisylinterinen bokserimoottori, joka tuottaa 126 hv (93 kW). Luku ei kuulosta lähes 400-kiloisen matkasohvan sisuksissa erityisen hurjalta, eikä Gold Wing ei olekaan haastamassa moottoripyörien tehokuninkuutta. Itse asiassa teholukema vastaa keskiluokan nakupyörää, joka painaa ainakin puolet Hondaa vähemmän.

Olennaisempi lukema on vääntömomentti. Gold Wing Tourin voimanlähde tuottaa vääntöä mukavankuuloiset 170 Nm, joka saavutetaan jo 4 500 kierroksella. Jykevän väännön ansiosta moottori vetää vaivattomasti tilanteesta riippumatta. Ohituksiin ei tarvitse etsiä optimaalista kierrosaluetta, sillä homma hoidetaan muhkealla väännöllä ja erinomaisesti toimivalla vaihteistolla.

Ja ne soundit. Kuusimukinen bokserikone kuulostaa siltä kuin alla olisi V12. Sen soundeja jaksaisi kuunnella loputtomiin. Pieni yllätys on se, että äänet kuuluvat selkeästi kuskin korviin, vaikka kypärän sisällä olisi tulpat. Tätä ominaisuutta ei odota hienostuneelta ja hieman skootterin näköiseltä matkalehmältä.

Jos Gold Wing ei ole se kaikkein tyypillisin moottoripyörä, ei moista voi sanoa myöskään vaihteistosta. Hondan lippulaiva on nimittäin varustettu kaksoiskytkimellisellä DCT-automaattiaskilla. Prätkämaailmassa automaattivaihteisto on harvinaisuus, mutta kaksoiskytkimellinen aski alkaa olla jo yksisarvinen.

Automaattivauhteisto istuu Gold Wingiin kuin nyrkki silmään. Se tekee ajamisesta rentoa, helppoa ja mukavaa. Vaihteisto toimii kaksipyöräisessä montaa automallia paremmin, sillä se reagoi eri ajotiloihin selvästi. Sportilla kierrokset pysyvät selvästi korkeammalla ja vaihdot tapahtuvat niin huomaamatta, että Hondan sarvissa unohtaa automaattivaihteiston sopimattomuuden moottoripyöriin. Tour-asennossa mennään vääntö edellä ja kierrokset alhaalla.

Aski on todella pehmeä ja mukava, ja manuaalilaatikkoa ei osaa ensimmäisen ajominuutin jälkeen kaivata. Askia voi toki ohjailla vasemmassa kahvassa olevista vivuista, joilla voi heittää pienempää tai isompaa sisään, jos pykälä ei tunnu hyvältä. Ohituksissa voi käyttää kickdown-toimintoa, joka aktivoituu tempaisemmalla tuppi nurin. Homma toimii todella hienosti.

Matkustusmukavuus vertaansa vailla

Vaikka moottori saa suupielet nousemaan, on se vain yksi osa-alue Gold Wingin upeudessa. Pyörä nimittäin nostaa matkustusmukavuuden tasolle, johon vain harva moottoripyörä yltää. Valtavan kokoinen Honda lipuu asfaltin päällä kuin taikamatto. Syy piilee alustassa, jonka japanilaisvalmistaja on hieronut täydelliseksi.

Jousituksen tuntuma on liitoksissa ajotilaan ja lisäsäätöä voi tehdä esijännityksen suhteen sähköisesti. Sellaiselle ei ainakaan koeajon aikana ilmennyt tarvetta, sillä järjestelmä hoitaa hommansa tavalla, johon harva muu moottoripyörä kykenee. Esimerkiksi Moottorin tämän kesän käytetty käyttötestipyörä BMW R 1200 RT ei yllä lähellekään vastaavaa mukavuutta.

Myös istuin hipoo täydellisyyttä, sillä se tukee hanuria erittäin hyvin. Ajoasentoa ei tarvitse hakea koko ajan uudelleen, mikä rentouttaa ajamista. Kyytiläiselle penkki on sitäkin parempi. Selkä ja käsinojat takaavat sen, että unihiekka saattaa iskeytyä silmiin yllättävän helposti, sillä kyseessä on lähes nojatuolin veroinen jakkara.

Moottoritie on moottoripyöräilijälle lähtökohtaisesti välttämätön paha. Se on nopea tapa siirtyä paikasta toiseen, mutta suoraan ajamalla huomaa kyydin epämukavuudet ja kypärää heiluttelevan turbulenssin. Honda Gold Wing Tour on ensimmäinen ajamani moottoripyörä, jolla moottoritien ajaminen ei närästä pätkän vertaa.

Gold Wingin satulassa ei tarvitse etsiä jatkuvasti parempaa ajoasentoa tai laskea kilometrejä määränpäähän. Pyörä nielee asfalttia sellaisella ruokahalulla, että kuskin käsitys etäisyyksistä ja suoran tien kutsusta alkaa muuttua. En ole täysin varma, onko Hondan Gold Wing Tour maailman mukavin moottoripyörä, mutta ainakin sen mukavin jolla on itse tullut koskaan ajettua.

En ole koskaan ollut matkamotorismin vankkumaton kannattaja, vaikka tykkäänkin ajaa prätkällä paljon. Suurin haaste on aina ollut matkustusmukavuudessa. Peräosastoni puutuu varmasti montaa muuta kuskia herkemmin ja koen epämukavan asennon voimakkaasti. Hondan ohjaimissa alan ymmärtää miksi Gold Wingit keräävät hävyttömiä kilometrejä. Siksi, että pyörillä on uskomattoman mukava ajaa. Näin on ollut lähes ensimmäisestä kehitysversiosta saakka.

Mistä kaikki alkoi?

Ensimmäinen Gold Wing, eli GL1000 saapui Yhdysvaltain markkinoille vuonna 1975. Se ei ollut nykyisen kaltainen isoilla laukuilla ja katteella varustettu maantiejyrä, vaan nakumallinen ja suorituskykyinen lippulaiva. 999-kuutioinen, nestejäähdytteinen bokserinelonen edusti aikanaan Hondan osaamisen terävintä kärkeä. Polttoainesäiliö oli sijoitettu istuimen alle painopisteen madaltamiseksi, ja voima kulki takapyörälle kardaanin välityksellä.

Amerikkalaiset motoristit näkivät pyörässä kuitenkin potentiaalia matkapyöräksi, ja alkoivat varustaa Wingejään katteilla, laukuilla ja mukavammilla istuimilla. Honda kiinnostui omistajien edesottamuksista siinä määrin, että päätti ryhtyä kehittämään Gold Wigistä oikeaa matkapyörää. Vuonna 1980 esitelty GL1100 Interstate toikin mukanaan suuren katteen ja laukkusarjan tehdasvarusteiksi. Samalla Gold Wing alkoi kasvaa nykyiseen rooliinsa pitkien matkojen ruhtinaana.

Vuonna 1988 ilmestyi GL1500, jolloin Gold Wing sai ensimmäisen kuusisylinterisen bokserimoottorinsa. Sen pehmeä käynti, vahva vääntö ja vaivattomuus loivat pyörälle sen tarunhohtoisen fiiliksen, jota on edelleen vaikeaa jäljitellä. Vuonna 2001 esitelty GL1800 kasvatti moottorin iskutilavuuden nykyiselle tasolleen, ja samalla runko muuttui alumiiniseksi.

Nykyisen Gold Wingin perusrakenne esiteltiin vuonna 2018. Kuudes mallisukupolvi oli edeltäjäänsä selvästi kevyempi, tiiviimpi ja urheilullisempi. Samalla mukaan tulivat kaksoistukivarsilla toteutettu etujousitus, moderni ajonhallinta ja seitsenportainen DCT-kaksoiskytkinvaihteisto. Gold Wing juhli 50-vuotista taivaltaan viime vuonna. Se on prätkämallille pitkä ikä.

Gold Wing Tour DCT on superlatiivien pyörä. Honda painaa ajokunnossa 393 kiloa ja pituutta on 2,6 metriä. Akseliväli venyy 1695 milliin saakka, mikä on markkinoiden suurimpia tuotantopyörissä. Liki 400 kiloa tarkoittaa sitä, ettei pyörää liikutella kevyesti työntämällä juuri missään.

Pysäköintipaikalla käännellessä tai kaltevalla alustalla tasapainoillessa pyörän paino tuntuu, mutta ei läheskään sillä tavalla kuin olettaisi. Peruspyörään verrattuna kaksinkertainen massa ei liiku helposti, ja siksi Gold Wingissä on sähköinen peruutusvaihde, jolla voi viedä pyörää myös eteenpäin.

Kaksijakoisuus on hämmästyttävä. Kun nopeutta on mittarissa edes kymmenen kilometriä tunnissa, suurin osa painon tunteesta katoaa. Wigin painopiste on matalalla. Osa kiitoksesta kuuluu bokserimoottorille, joka leviää matalalle ja alas. Onnistunut alustageometria saa Hondan kantamaan kilonsa tavalla, jota numeroiden perusteella olisi vaikea uskoa. Kevyttä siitä ei saa millään, mutta käsittely on yllättävän helppoa.

Kaupungissa Gold Wing on kokoisekseen suorastaan hämmentävän ketterä. Ohjaus on kevyt, tasapaino säilyy pienissä nopeuksissa ja kaasun sekä DCT-vaihteiston yhteispeli on pehmeää. Sen ohjaimissa unohtaa, että alla on yksi markkinoiden järeimmistä matkapyöristä.

Sähköisesti säädettävä tuulilasi viimeistelee Wingin matkustusmukavuuden. Sen taakse pääsee kokonaan suojaan ilmavirralta, ja korkeutta voi hienosäätää ajon aikana. Tämä muuttaa myös sateessa ajamisen siedettäväksi, sillä vauhdissa ainoa kastuva asia ovat kengät. Erinomaisen pleksin takia kyydissä ei välttämättä tarvitse edes korvatulppia.

Tavaratilat kuin avoautossa

Tavaratilojen puolesta Gold Wing lähestyy jo pikkuauton luokkaa. Takalaukun tilavuus on 61 litraa, ja sen sisälle mahtuu kaksi integraalikypärää. Sivulaukut tarjoavat yhteensä vielä 60 litraa lisää, joten kokonaiskapasiteetti nousee 121 litraan. Vertailukohtana voidaan käyttää Mazda MX-5 RF:ää, jonka konttiin mahtuu vaivaiset kuusi litraa enemmän. Gold Wingillä voi lähteä kahdestaan viikonloppumatkalle ilman huolta siitä, että kaikki tavarat varmasti mahtuvat mukaan. Sillä voi halutessaan myös hakea perheen viikonlopun ruokaostokset.

Gold Wing hipoo pyöränä täydellisyyttä, mutta pieniä outouksia siinäkin on. Suurin niistä on vanhahtava käyttöliittymä. Analogiset nopeus- ja kierroslukumittarit ovat selkeät ja omalla tavallaan tyylikkäät, mutta niiden väliin sijoitettu seitsemäntuumainen värinäyttö tuntuu nykymoottoripyörässä mahdollisuuksiinsa nähden vajaakäyttöiseltä. Se on käytännössä vain audiota varten.

Apple CarPlay ja Android Auto nostavat toki näytön käyttöarvoa, mutta siihen homma sitten jääkin. Keskinäyttöä olisi voinut hyödyntää laajasti, mutta paikka on jätetty käyttämättä. Kokonaisuus ei anna tämän hintaisesta prätkästä niin modernia vaikutelmaa kuin hinnan perusteella voisi odottaa. Pahimmat jenkkikilpailijat Indian ja Harley-Davidson ovat selkeästi modernimpia. Gold Wing kaipaisi kipeästi digitaalista uudistusta, sillä nyt se pelaa pitkälti samoilla korteilla kuin kultaisella 80-luvulla.

Myös äänentoistojärjestelmä jättää hieman toivomisen varaa. Kaiuttimien pitäisi olla Gold Wingin kaltaisessa luksusmatkapyörässä sellaiset, ettei ääni häviä ajoäänien alle. Soundikaan ei ole kaksinen. Toisaalta pyörän oma kuusisylinterinen moottori tarjoaa paljon nautittavamman ääniraidan kuin mikään populaarikulttuurin tuote.

Puutteet eivät muuta sitä, että Honda Gold Wing Tour on poikkeuksellinen moottoripyörä. Se tekee matka-ajosta oikeasti hauskaa puuhaa ja nostaa samalla mukavuuden sellaiselle tasolle, että rautaperseen ajaminen ei ole haaste, vaan välietappi siihen kunnes ajaminen alkaa oikeasti. Aivan ilmaiseksi Wingi-kantaan ei pääse kiinni, sillä hintalapussa seisoo 55 900 euroa. Huvittavaa, että se ei tunnu edes kovin kalliilta.