12.2.2023

Tänne tulevat Vantaan uudet peltipoliisit ajonopeuksia valvomaan

Kameravalvonta_peltipoliisi

Helmikuu tuo mukanaan seitsemän uutta terävänäköistä kameratolppaa Vantaalla.

Vantaalla otetaan helmikuun aikana käyttöön seitsemän uudenmallista nopeusvalvontakameraa, kansankielellä peltipoliisia.

Kameravalvontapisteet on valittu yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa, kerrotaan Itä-Uudenmaan Poliisilaitokselta. Kameroiden tarkoituksena on vähentää ylinopeuksia ja lisätä liikenneturvallisuutta Vantaalla. Yhtenä perusteena kameroiden sijoittelulle oli lasten liikenneturvallisuus.

– Kameroita on sijoitettu alueille, joilla liikkuu paljon lapsia jalan, esimerkiksi koulujen ja liikuntapaikkojen läheisyyteen, komisario Katri Lehti kertoo.

Uusissa nopeusvalvontakameroissa on myös toiminnallisuuksia, joita vanhemmissa nopeusvalvontakameroissa ei ole.

– Uusien kameroiden etu on se, että niiden kuvat ovat aiempaa tarkempia ja terävämpiä.

Uusien kameroiden ansiosta asvalttiin ei tarvitse myöskään tehdä mitään lisäasennuksia, sillä kamerassa on itsessään välimatkan mittaava toiminnallisuus. Asennus on siten myös halvempaa, komisario Lehti kertoo.

Kamerat asennetaan viikon 7 lopulla tai viikon 8 aikana sääolosuhteista riippuen.

Vantaan uudet nopeusvalvontakameratolpat tulevat tänne:

  • Vanha Porvoontie 236 E
  • Vanha Porvoontie 213 P
  • Tikkurilantie 77 L
  • Tammiston Kauppatie 6 E
  • Tammiston Kauppatie 9 P
  • Vaskivuorentie 21 L
  • Raappavuorentie 19 P

– Uusilla kameroilla on mahdollista valvoa jossain vaiheessa myös punaisia päin ajamista, Lehti jatkaa.

Kameroiden kuvat lähetetään langattomasti Helsingissä sijaitsevaan Liikenneturvallisuuskeskukseen, jossa kaikki Suomen automaattivalvontakuvat käsitellään

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Autoliitto: kameravalvonta ei korvaa poliisia

Autoliitto on useaan otteeseen muistuttanut, että automaattinen kameravalvonta ei korvaa poliisia tien päällä, kuten Moottori aiemmin on kertonut.

Autoliiton mukaan ”Automaattinen kameravalvonta on nostanut liikennevalvonnan tuottavuutta ja suoritemääriä, mutta kameravalvonnalla ei voida kompensoida liikennepoliisien suorittamaa valvontaa.”

Näkemyksen taustalla on sekin, ettei automaattinen kameravalvonta auta havaitsemaan liikenteestä esimerkiksi humalassa tai huumeissa autoilevia tai muutoin kuin peltipoliisin kohdilla vaarallisen holtitonta nopeutta ajavia.

Teksti: Marko Jokela Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lähde: Itä-Uudenmaan Poliisilaitos

a:5:{i:0;s:5:"89868";i:1;s:5:"89545";i:2;s:5:"89637";i:3;s:6:"116517";i:4;s:6:"116515";}

Luetuimmat