26.10.2017

Tarkkana aamuliikenteessä – nopeusrajoitukset vaihtuvat tänään

muuttuva nopeusrajoitus

Maanteillä siirrytään talvinopeuksiin pääosin torstain 26.10. aikana. Yksittäisillä tieosuuksilla merkkejä saatetaan vaihtaa vielä perjantaina.

Moottoriteiden suurin sallittu ajonopeus alennetaan päivän aikana 100 kilometriin tunnissa. Valtaosalla maanteistä nopeudet pudotetaan 80 kilometriin tunnissa, mutta poikkeuksiakin on.

Sadan kilometrin nopeusrajoitus jää voimaan osalla maanteistä. Joillakin tieosuuksilla nopeusrajoitus taas pudotetaan 70 tai 60 kilometriin tunnissa. Poikkeuksiin vaikuttavat muun muassa tien kunto ja liikenteen määrä. Aivan yksiselitteisiä muutokset eivät ole, joten tarkkuutta tarvitaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kannattaako rajoituskylttien vaihtorumba?

– Matalammat talvinopeudet vähentävät tutkitusti onnettomuuksia, päästöjä ja päällysteen kulumista. Tutkimuksemme mukaan talvinopeudet säästävät vuosittain myös kahdeksan ihmisen hengen, toteaa Liikenneviraston liikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman.

Esitetty luku on peräisin Liikenneviraston omasta selvityksestä vuodelta 2015. Materiaali on julkaistu Liikenneviraston verkkosivuilla ja on luettavissa vapaasti pdf-muodossa.

Kannattaako kansa rajoituksia?

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksille on myös vahva kansan kannatus. Viime talvena Liikenneviraston teettämässä tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksessa peräti 87 % yksityishenkilöistä ja 74 % raskaan liikenteen kuljettajista kertoi hyväksyvänsä talvinopeusrajoitukset.

Vaihtuvien nopeusrajoitusten moottoritiejaksoilla voidaan käyttää hyvissä keliolosuhteissa 120 kilometrin rajoitusta vielä lokakuun loppuun asti. Takaisin kesänopeuksiin siirrytään tavallisesti maalis-huhtikuun vaihteessa, kun päivät pitenevät ja kelit paranevat.

Varaudu ensimmäisiin liukkaisiin

Päättyneen kesän ja alkusyksyn vakaat ajo-olosuhteet ovat totuttaneet kuljettajat käyttäytymään tietyllä tavalla. Kun olosuhteet äkillisesti muuttuvat, ei reagointi ja ajokäyttäytymisen muutos välttämättä ole riittävä.

– Liukkaalla kelillä auton pysähtymismatka pidentyy huomattavasti. Esimerkiksi 80 kilometrin tuntinopeudella kuivalla tiellä ajettaessa pysähtymismatka on 50 metriä, mutta jäisellä tiellä jopa yli 180 metriä, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.

Savolainen myös huomauttaa, että liukkaus itsessään ei aiheuta onnettomuuksia, vaan kuljettajan oma toiminta tai monessa tapauksessa toimimattomuus.

– Nyt on syytä ottaa liukkaat riskipaikat omilla reiteillä huomioon. Erittäin tärkeä asia liukkailla keleillä on myös se, että kuljettaja itse tiedostaa, millaisilla renkailla ajaa ja missä kunnossa ne ovat, sanoo Savolainen.

Liikennevirasto ja Liikenneturva muistuttavat, että pimeys ja syksyn ensimmäiset liukkaat kelit vaativat kuljettajilta varovaisuutta.

Viisi vinkkiä liukkaiden varalle:

1. Valitse nopeus liikenteen, kelin ja oman ajotaidon mukaan. Ajokelin voit tarkistaa ennakkoon Liikenneviraston Liikennetilanne-palvelusta.

2. Pidä riittävä turvaväli edellä ajavaan.

3. Vältä voimakkaita ohjausliikkeitä.

4. Aja kaarteisiin maltillisella nopeudella, jotta renkaiden ja tienpinnan välinen pito ei vähene äkillisesti.

5. Mieti ohitustarve tarkkaan huonossa tai vaihtelevassa kelissä. Varomattomat ohitukset voivat liukkailla johtaa ajoneuvon hallinnan menetykseen.

Lisätietoa:

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset -sivulta löytyvät muun muassa alueelliset kartat talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksista.

Lähde: Liikennevirasto ja Liikenneturva Kuvituskuva: Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat