23.4.2016 Liikenne Vakuutusyhtiön vinkit veneiden vesillelaskuun Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hajamielisyyden lisäksi intoilu aiheuttaa veneilijöiden tavallisimpia kevätvahinkoja. Veneilijän kevään kohokohta on veneen laskeminen vesille. Vakuutusyhtiö If on tutkinut kauden yleisimpiä venevahinkoja ja koostanut muistilistan asioista, jotka kannattaa tarkistaa ennen aaltojen kutsua. Yleisimmät vahingot veneen vesillelaskussa Ifin mukaan: Vene putoaa nosturista tai nostolaitteesta. Vene hörppää vettä tai se uppoaa esimerkiksi sen vuoksi, että tyhjennysaukko tai läpivientiin liitetty letku on unohtunut auki. Moottori on unohdettu nostaa ylös niin, että se osuu pohjaan ja menee rikki. Vene vaurioituu siirrettäessä, koska se on kiinnitetty traileriin huonosti. Nostureihin ja trailereihin liittyvien vahinkojen lisäksi yksi yleisimmistä vahingoista on pohjatapin unohtuminen. – Voi kuulostaa huvittavalta, että ”pohjatappi unohtui”, mutta auki jäänyt läpivienti on itse asiassa klassinen virhe, joita tulee vastaan joka kevät. Pahimmassa tapauksessa veneeseen tulvii niin paljon vettä, että se uppoaa, sanoo Ifin venevahinkoasiantuntija Marko Kaappola. Usein virheiden taustalla on hajamielisyyden lisäksi intoilusta johtuva kiire. – Alkukauden vahingot johtuvat tyypillisesti kiireestä. Taustalla on into päästä nopeasti vesille, Kaappola neuvoo. Ifin muistilista turvalliseen venekauden aloitukseen: Tarkista rungon läpiviennit ja sulkuhanat. Muista tarkistaa venttiilien tiiviys sekä avoimena että suljettuna. Tarkista peräveto- tai purjevenevetolaitteen niin kutsuttu palje- tai suojakumi. Se tulee vaihtaa tasaisin väliajoin. Tarkista vaihtoväli tarvittaessa valmistajalta. Tarkista, että letkunkiristimet on kiristetty hyvin vääntämällä ja vetämällä niitä. Jokaiselle läpiviennille suositellaan kahta vastakkaista letkunkiristintä. Kiristä perämoottorin kiristysruuvit, pultit ja moottorilukko valmistajan ohjeiden mukaan. Tarkista, että nestekaasuletkut eivät vuoda. Jos olet vähänkään epävarma, vaihda ne. Monien perämoottoreiden kaapeliläpiviennit moottorikaivossa ovat alttiita vanhenemiselle. Rungon väliin voi päästä vettä. Puutteelliset läpiviennit ovat yleinen uppoamisen syy. Laita loki- ja kaikuluotainanturit paikoilleen. Toimivatko pilssipumppu ja pintakytkin? Jos sinulla on manuaalinen pumppu, tee koepumppaus. Käynnistä moottori heti vesillelaskun jälkeen ja nosta pilssin ja moottoritilan kansia. Tarkista, että ajan myötä kovettuvat ja haurastuvat letkut sekä suodattimet eivät vuoda. Tarkkaile venettä säännöllisesti ensimmäisen vuorokauden aikana vesillelaskun jälkeen sekä ensimmäisen ajomatkan aikana. Tarkista milloin vene täytyy katsastaa seuraavan kerran. Katsastuksessa huomioidaan usein veneen toiminnasta ja turvallisuudesta seikkoja, joita veneen omistaja ei välttämättä itse osaa huomioida. Lähde: If, kuva: Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 17.7.2024 Autoilu Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa 16.7.2024 Autoilu Liikenteen teoriakokeiden vilpistelyä kitketään tallentavalla kameravalvonnalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan