10.2.2015

Valtaosa alentaisi autoveroa

Tuore tutkimus: lähes kolme neljästä poistaisi tai puolittasi autoveron

Lähes kolme neljästä suomalaisesta haluaisi poistaa tai puolittaa autoveron. Selkeä tulos käy ilmi Taloustutkimuksen tekemästä tutkimuksesta, joka julkistettiin Autotuojat ry:n juhlavuoden vaalipaneelin yhteydessä. Autotuojat ry täyttää kuluvana vuonna 90 vuotta.

Autotuojien teettämän tutkimuksen mukaan autoveron alentamista toivoivat eniten alle kolmevuotiailla ja yli 15-vuotiailla autoilla ajavat.

Lähes 60 prosenttia autoveron alentamista puoltaneista vastaajista haluaisi, että autoveron alentamisen vaatima verotuoton kompensointi tehtäisiin joko korottamalla jo olemassa olevia liikenteen veroja tai ottamalla käyttöön uusi kilometripohjainen vero.

Alle 10 vuoden ikäisillä autoilla ajavat korottaisivat muita useammin liikenteen nykyisiä veroja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Eroja puolueiden välillä

Perussuomalaisten, kokoomuksen ja keskustan kannattajat olivat muita vastaajia useammin autoveron poistamisen tai puolittamisen kannalla. Kokoomuksen, Vihreän liiton ja SDP:n kannattajat kompensoisivat autoveron alentamisen muita useammin nykyisiä veroja korottamalla. Perussuomalaiset korvaisivat selvästi muita useammin verotulokertymän pienenemisen muita yhteiskunnan menoja leikkaamalla.

Kilometriveroon myönteisimmin suhtautuvat Vasemmistoliiton ja Keskustan kannattajat.

Tutkimuksessa haastateltiin puhelimitse 984 henkilöä. Kohderyhmänä oli 18–79-vuotias väestö Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta.

www.autotuojat.fi

Luetuimmat