20.5.2021

VATT päästötoimista: Polttoainevero ei kurita erityisesti pienituloisia

tieliikennelaki 2020

Taloustutkijat povaavat, että tieliikenteen päästövähennystavoitteita tuskin saavutetaan, ellei ajamisen hinta myös bensiini- ja dieselkäyttöisille henkilöautoille nouse.

Taloustutkijoiden tilastot ja analyysit puhuvat karua kieltä: tieliikenteen päästövähennystavoitteita tuskin saavutetaan, ellei ajamisen hinta myös bensiini- ja dieselkäyttöisille henkilöautoille nouse.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen (VATT) tuoreessa tiedotteessa korostetaan, että polttoaineverotus on tehokas keino vähentää päästöjä. VATT päätyy tältä osin samaan johtopäätökseen, kuin vastikään työnsä päättänyt valtiovarainministeriön johdolla toiminut työryhmä loppuraportissaan, josta uutisoimme vastikään.

VATT:n mukaan polttoaineverotus ei kohdistu erityisesti pienempituloisiin.

”Verotulojen kierrättäminen takaisin kotitalouksille on yksi keino tasata verotaakan jakautumista kotitalouksen välillä ja edistää polttoaineverotuksen hyväksyttävyyttä”, perustellaan tiedotteessa.

VATT toteaa hieman lakonisesti, että henkilöautoilun päästöjä voidaan leikata vähentämällä ajamisen määrää tai pienentämällä kilometrikohtaisia päästöjä. Autoilijoiden valintoihin taas voidaan vaikuttaa verotuksen avulla.

VATT perustelee kokonaisuutta seuraavasti: ”Esimerkiksi jos auton hankintaa, omistamista ja käyttöä verotetaan päästöjen mukaan, ihmiset hankkivat vähemmän saastuttavia autoja ja myös ajavat niillä vähemmän. Polttoainevero on tutkitusti kustannustehokkain vero päästövähennysten saavuttamiseksi. Esimerkiksi vastaavan suuruisella korotuksella autoveroon saavutetaan pienemmät päästövähennykset kuin polttoaineveroa korottamalla.”

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Miten koskee eri tuloluokkia?

VATT on tarkastellut tuoreessa muistiossaan kotitalouksien henkilöautoilun päästöjen jakautumista tulotason ja asuinpaikan mukaan. Samaisessa muistiossa on tarkasteltu myös polttoainemenojen jakautumista tuloluokittain.

Tarkastelu kiteytyy havaintoon, jonka mukaan keskimäärin pienituloinen kotitalous ei maksa enempää polttoainekuluja suhteessa tuloihin kuin keskituloinen kotitalous.

VATT:n mukaan verotuksen mahdollista epätasaista kohdentumista eri tuloluokkien välillä voidaan lieventää esimerkiksi palauttamalla verotuloja osittain tai kokonaan kotitalouksille: ”On tärkeää, että veronpalautus on riippumaton kotitalouden polttoainemenoista. Tällä tavoin verotus kannustaa vähentämään polttoaineen kulutusta.”

Arjen mahdollistaja

VATT:n analyysin mukaan polttoaineveron korotus kohdistuisi eniten niihin kotitalouksiin, jotka käyttävät suurimman osuuden tuloistaan polttoaineisiin, jos kotitaloudet eivät vähennä polttoaineiden kulutusta voimakkaasti hintojen muuttuessa.

Kotitalouden liikkumispäätösten näkökulmasta on kyse tietty punninnasta sen välillä, mitkä autoilutarpeet ovat arjessa välttämättömiä ja mihin kunkin taloudelliset rahkeet riittävät. On myös hyvä mieltää, että vaikka polttoaineiden litrahinta nousisi veromuutosten myötä, eivät autoilutarpeet välttämättä vähenisi, sillä auto on monelle välttämätön arjen mahdollistaja esimerkiksi työn, opiskelujen tai perusasiointien vuoksi.

”Matka-aika keskeinen syy valita auto”

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen on kiteyttänyt osuvasti, että ”matka-aika on aivan keskeinen syy ihmisille valita auto liikkumistavaksi, autoiluhan ei ole itseisarvo vaan henkilöauto on arjen mahdollistaja.”

Autoliiton viimevuotisen Taloustutkimuksella teetetyn kyselytutkimuksen mukaan henkilöauto valikoituu usein kulkumuodoksi sen ylivoimaisen palvelutason takia.

Kyselyyn vastanneista ajokortillisista ja henkilöistä, jotka aikovat hankkia ajokortin 61 prosenttia oli sitä mieltä, että sujuva liikkuminen edellyttää autoa. Lähes 70 prosenttia vastanneista haluaa omistaa auton, jotta se olisi tarvittaessa saatavilla.

Autoliitto Uusia veroja ei tarvita ruuhkamaksut

– Auto tuo arkeen joustavuutta ja vapautta. Suomi on harvaan asuttu maa ja meillä suurimmat kaupungitkin ovat varsin harvaan rakennettuja. Tästä syystä auto on palvelutasoltaan ylivoimainen varsinkin, kun pitää hoitaa useampia asioita kerralla, kuljettaa tavaroita tai ylipäätään olla ajoissa perillä, sanoo Nieminen.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus on soveltavan taloustieteellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö, joka tuottaa tutkimustietoa talouspoliittisen päätöksenteon ja sen vaihtoehtoja koskevan keskustelun tueksi.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: VATT / Palanne, Sahari: Henkilöautokannan CO2-päästöt ja päästöjen vero-ohjaus, VATT-muistiot 63, Autoliitto, Valtiovarainministeriön julkaisuja 2021:26: Liikenteen verotuksen uudistamista selvittävän työryhmän loppuraportti

a:3:{i:0;s:5:"69214";i:1;s:5:"65899";i:2;s:5:"80911";}

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat