Liikenne Uutinen 5.4.2022

Venekauppa kävi viime vuonna vilkkaasti

Suomen venealalle vuosi 2021 oli vahvan kasvun vuosi: yritysten liikevaihto kasvoi 40 prosenttia ja venevienti nousi ennätykseen.

Venekauppa on käynyt vilkkaana korona-aikana, kertovat Traficomin tilastot. Vesikulkuneuvoja ensirekisteröitiin Suomessa vuonna 2021 yhteensä 5 167 kappaletta, eli 8,3 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Suurin osa ensirekisteröidystä vesikulkuneuvoista oli moottoriveneitä, mutta vesiskootterien eli vesijettien suosio jatkui myös.

Moottori kertoi viime vuoden kasvaneista veneiden myyntiluvuista tammikuussa. Nyt veneiden myynnistä, viennistä ja tuonnista on saatu yksityiskohtaisempia tietoja Finnboat ry:n kokoamista tilastoista. Venealan Keskusliitto Finnboat ry on Suomen venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Finnboatin jäsenkunta vastaa lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä.

Veneala työllistää Suomessa noin 3 500 henkilöä. Finnboatin jäsenyritysten liikevaihto on lähes 900 miljoonaa euroa.

Kotimaan venemyynti veti hyvin, rekisteröinneissä kasvua 8,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

– Pienten alle 5,5 m perämoottoriveneiden kaupan kasvu Suomessa oli jo toista vuotta peräkkäin kaksinumeroinen, mikä kertoo veneilyn ja mökkeilyn tärkeydestä suomalaisille korona-aikoina, Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo kertoo.

Lähes kaikilla venealan tuotealueilla kasvua rajoittivat komponenttien saatavuus ja maailmanlaajuiset logistiikkaongelmat.

Keskikoko kasvussa

Uusia vesikulkuneuvoja rekisteröitiin viime vuonna jo yli 5 000 kappaletta ja vahvimmat kasvuluvut nähtiin pienissä moottoriveneissä. Alle 5,5 m moottoriveneitä ensirekisteröitiin 2023 kappaletta, eli 14 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuoteen 2018 verrattuna kasvu on peräti 42 % ja moottoriveneissä kokonaisuudessaankin 36 %.

Vaikka pitkän ajan trendinä onkin veneiden keskikoon kasvu, niin moottoriveneiden ensirekisteröintien kasvu vuosina 2018–2021 on ollut alle 9 metrin kokoisissa veneissä. 98 % vuonna 2021 ensirekisteröidyistä moottoriveneistä oli kooltaan 9 metriä ja alle.

Vesiskootterien eli vesijettien myynnin kasvu taittui viime vuonna ja ensirekisteröinnit jäivät vuoden 2020 tasolle. Ilmatäytteisten/RIB-veneiden ensirekisteröinnit kasvoivat 36 kappaleella ja kasvua oli peräti 52,9 % edelliseen vuoteen verrattuna.

Traficomin ylläpitämään venerekisteriin on merkittävä yli 5,5-metriset tai yli 20 hv moottorilla varustetut veneet. Finnboatin jäsenkunnan raportoima tukkutoimitustilasto kattaa myös muut kuin rekisteröitävät veneet ja korkeintaan 5,5 metrin kokoluokan moottori- ja pienveneiden toimitukset kasvoivat tukkutoimitustilastojen perusteella 45 % vuonna 2021.

Parikymmentä purjevenettä

Uusia purjeveneitä ensirekisteröitiin Suomeen 23 kappaletta, eli vain yksi kappale enemmän kuin edellisenä vuonna. Vertailun vuoksi uusia yli 10 m kokoluokan moottoriveneitä ensirekisteröitiin Suomeen 57 kappaletta. Uusien purjeveneiden kauppa Suomessa näyttää viime vuosina vakiintuneen tälle noin kahdenkymmenen kappaleen tasolle, kun taas käytettyjen veneiden välitystoiminta on samaan aikaan muuttunut yhä enemmän kansainväliseksi kaupankäynniksi, mikä on mahdollistanut yhä useammalle vähän käytetyn purjeveneen hankinnan ulkomailta.

Käytettyjen kauppa kävi

Käytettyjen veneiden kauppa jatkui vilkkaana. Traficomin ylläpitämän venerekisterin mukaan veneiden omistajavaihdoksia kirjattiin yhteensä yli 28 000 kappaletta ja niiden määrä pysyi edellisen vuoden tasolla.

Poikkeuksellisen vahva kotimaan kysyntä on pitänyt käytettyjen veneiden kaupan jo kaksi vuotta peräkkäin yli 30 % korkeammalla tasolla kuin vuonna 2019.

Perämoottoreita menee

Perämoottoreiden toimitukset yli 20 prosentin kasvussa -sähkömoottoreissa toimitusvaikeuksia

Polttomoottorikäyttöisiä perämoottoreita toimitettiin Suomeen Finnboatin jäsenkunnan raportoiman perämoottoreiden tukkutoimitustilaston mukaan 12 290 kappaletta vuonna 2021 ja kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 22,8 %.

Suomessa myytävistä perämoottoreista lähes 80 prosenttia on teholtaan enintään 44 kW (60 hv), mutta pitkän aikavälin trendinä on pienten perämoottorien toimitusmäärien lasku samaan aikaan, kun isompien perämoottorien markkinat laajenevat uusien venemallien kautta. Viime vuosi oli poikkeuksellinen ja kasvua oli kaikissa kokoluokissa.

Sähköperämoottorit tekevät tuloaan

Sähköperämoottorit ovat suosittuja erityisesti soutuveneiden moottoreina, mutta viime vuonna niiden toimituksia haittasi komponenttien saatavuus. Sähköperämoottoreita tuotiin Suomeen 6 228 kappaletta, mikä oli 302 kappaletta vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Heittokalastajien suosimia sähköisiä keulamoottoreita tuotiin Suomeen 12 48 kappaletta, mikä oli 882 kappaletta vähemmän kuin vuonna 2020, jolloin kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli peräti 92 %.

Sisä- ja sisäperämoottoreiden tukkutoimitukset Suomeen kasvoivat 3 %. Moottoreita toimitettiin kotimaassa yhteensä 742 kappaletta. Moottoreiden tukkutoimitukset vientiin kasvoivat 21 % ja vientiin toimitettiin yhteensä 265 sisä- ja sisäperämoottoria.

Veneet_2022_Timo_Turkula

Veneviennin tullausarvo nousi, luksuspurjeveneiden vientiennätys

Kansainvälinen venekauppa oli erittäin vahvassa vedossa. Koko vuoden veneviennin tullausarvo nousi 55 %.

Tullitilaston mukaan Suomesta vietiin veneitä vuonna 2021 lähes 400 miljoonalla eurolla. Veneitä vietiin yhteensä lähes 13 000 kappaletta kaikkiaan 47 maahan. Yritysten ilmoittama venealan koko vuoden vientilaskutus oli arvoltaan 518 miljoonaa euroa, josta veneviennin osuus oli 442 miljoonaa euroa.

Suomessa valmistetuista veneistä toimitettiin vientiin 76 %.

Tärkeimmät vientimarkkinat ovat edelleen länsinaapurimme Ruotsi ja Norja, joskin Brittiläiset Neitsytsaaret nousivat viime vuonna kakkossijalle luksuspurjeveneiden ansiosta. Ruotsin viennin arvo oli jopa 26 % kasvussa ja markkinalle vietiinkin yli 6 000 venettä. Myös Norjan vienti oli poikkeuksellisen vahvassa 21 % kasvussa.

Pohjanmaan luksusluokan purjeveneiden valmistajien vientimenestys jatkuu ja Pietarsaaren seudulta toimitettiin vuonna 2021 ennätyksellinen määrä jahteja maailmalle. Veneiden arvo nousi lähes 200 miljoonaan euroon.

Suurin vientimarkkina 2021 oli Brittiläiset Neitsytsaaret kolmella purjeveneellä, joiden yhteisarvo oli 86 miljoonaa euroa. Toisella sijalla oli neljän purjeveneen ja 27 miljoonan euron arvolla Italia. Malta oli purjeveneiden vientimarkkinoiden kolmannella sijalla yhden yli 22 miljoonan euron arvoisen veneen toimituksella.

Suomi – maailman venetiheimpiä

Suomi on yksi maailman venetiheimmistä maista. Ihan tuoretta tilastoa ei ole, mutta vuosien 2004 ja 2016 selvitysten välillä tapahtunut vesikulkuneuvojen määrän kehitys antaa aiheen Suomessa olevan nykyisin kaikkiaan noin 1,3 miljoonaa vesikulkuneuvoa. Niistä on rekisterissä 231 599 kappaletta.

Rekisteröintivelvoite koskee vähintään 5,5 metriä pitkiä purjeella tai moottorilla varustettuja vesikulkuneuvoja sekä kaikkia vesikulkuneuvoja, joiden moottoriteho on vähintään 15 kW (n. 20,4 hv). Soutuveneitä, kajakkeja ja kanootteja ei tarvitse rekisteröidä.

Jaa artikkeli