9.1.2015

Volkswagen, Toyota ja Škoda hallitsivat vuonna 2014

Škoda Octavia oli vuoden ostetuin myös yritysautomarkkinoilla.

Yli kaksikymmentä prosenttia kasvanut myynti siivitti Škoda Octavian vuoden 2014 myydyimmäksi autoksi. Hopeasijalle ylsi konsernisisar Volkswagen Golf ja kolmanneksi sijoittui Nissan Qashqai.

Yhteensä henkilöautokauppa kasvoi vuonna 2014 vain 2,7 prosenttia edellisvuodesta. Yhteensä uusia henkilöautoja rekisteröitiin 106 236 kappaletta.

Volkswagen oli vuoden 2014 eniten myyty automerkki. Kärkipaikka syntyi Golfin ja Passatin vahvan yhteistuloksen ansiosta.

Toyota jäi niukasti toiselle sijalle, vaikka mallit Auris, Yaris ja Avensis veivät myyntitilastoista sijat neljä, viisi ja kuusi.

Kolmanneksi eniten myyty merkki oli Škoda. Tsekkiläismerkki oli myös suosituin yritysautomerkki ALD Automotiven sekä NF Fleet Oy:n tilastojen perusteella.

Volkswagenin kakkossija sekä Audin kolmospaikka vahvistivat VAG-konsernin menestystä työsuhdeautomarkkinoilla. Neljänneksi nousi BMW ennen Volvoa ja Fordia.

Huomattavimpia muutoksia automerkkien kärkitilaston ulkopuolella olivat suuret kasvut Renaultin (59 %) ja Dacian (84 %) myynnissä. Myös Mitsubishin myynti piristyi 74 prosenttia. Tilaston häntäpäästä löytyvä Porsche onnistui tuplaamaan myyntinsä uusien dieseleiden sekä ladattavien hybridien ansiosta.

Suurimpia laskuja oli Hyundain 36 prosentin hiipuminen edellisvuoteen verrattuna. Myös maahantuojan vaihdoksessa olevan Fiatin myynti notkahti 78 prosenttia.

Suosituimmat henkilöautomerkit:

  1. Volkswagen
  2. Toyota
  3. Škoda
  4. Volvo
  5. Ford
  6. Nissan
  7. Audi
  8. Kia
  9. Mercedes-Benz
  10. BMW

Suosituimmat henkilöautomallit:

  1. Škoda Octavia
  2. Volkswagen Golf
  3. Nissan Qashqai
  4. Toyota Auris
  5. Toyota Yaris
  6. Toyota Avensis
  7. Kia Rio
  8. Volkswagen Passat
  9. Ford Focus
  10. Ford Fiesta

Suosituimmat yritysautomerkit henkilöautoissa:

  1. Škoda
  2. Volkswagen
  3. Audi
  4. BMW
  5. Volvo
  6. Ford
  7. Mercedes-Benz
  8. Toyota
  9. Opel
  10. Nissan

Suosituimmat yritysautomallit henkilöautoissa:

  1. Škoda Octavia
  2. Volkswagen Golf
  3. BMW 3-sarja
  4. Audi A3
  5. Volvo V60
  6. BMW 5-sarja
  7. Volkswagen Passat
  8. Audi A4
  9. Ford Transit
  10. Škoda Superb

Lähde: Autoalan tiedotuskeskus

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat