Pääkirjoitus: Latausviidakko kaipaa raivaajaa

Vaikka julkinen latausverkosto onkin tihentynyt, on se vielä pullonkaula ainakin täyssähköautojen yleistymisen näkökulmasta.

Suomen teillä on täysin sähköisiä henkilöautoja vielä alle 10 000 kappaletta, ja ladattavia hybridejä on liikenteessä runsaat 45 000. Kun Suomen koko henkilöautokanta on yli 2,7 miljoonaa autoa, on ladattavista autoista käytävä keskustelu käytännössä keskustelua autoilun vähemmistöistä. Näillä vähemmistöillä on kuitenkin määräänsä suurempi merkitys liikenteen tulevaisuudelle, sillä poliittinen ohjaus EU-direktiiveistä alkaen johtaa siihen, että kuljemme kohti yhä sähköisempää liikennettä – halusimmepa tai emme.

Tyhjästä ponnistava sähköautoilu on hyvin riippuvainen latausverkoston ja kotilatausmahdollisuuksien kehittymisestä. Vaikka muutosta on aina helppo vastustaa, niin totuus on se, että ladattavien autojen osuuden kasvaessa on taloyhtiöidenkin pakko huomioida tilanne kiinteistön kehittämisessä. Tiedon puute tai sen sirpaleisuus ja ristiriitaisuus hidastavat muutosta, mutta kun osaamiselle on kysyntää, osaaminen kehittyy. Taloyhtiöissä sähköautoilu huomioidaan jatkossa siinä missä lämmitystolppien tai autotallien määrä. Toistaiseksi sähköautoileva asunnonostaja joutuu erikseen selvittämään millaisen latausmahdollisuuden uuden asunnon yhteyteen saa, vai saako ollenkaan.

Julkinen latausverkosto on tihentynyt kiitettävän nopealla tahdilla. Latausoperaattoreita on jo paljon ja ainakin päätieverkoston ympäristö pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta on katettu kohtuudella. Silti latausverkosto on vielä pullonkaula ainakin täyssähköautojen yleistymisen näkökulmasta.

Latauspisteiden määrän lisääntymisestä pitää kiittää latausoperaattoreita, jotka ovat olleet valmiita investoimaan verkostoon, joka ei vielä hetkeen vastaa kustannuksistaan. Mutta sitten tuleekin se iso mutta.

Latauspisteitä pitää etsiä useamman sovelluksen kautta, jos auton toimintamatka on vähänkin kriittisellä tasolla. Latauspisteen löytyessä lataushintoja on näköjään yhä harvemmin esillä. Miten se on edes mahdollista, kun karkkihyllyn eriväristen tikkareidenkin hinta on kerrottava hyllyn reunassa tarkoin? Jopa latausoperaattorin ymmärtäminen latauskaapin kuorista vaatii usein salapoliisityötä – tai ainakin asiaan hyvin perehtynyttä käyttäjää. Luottokortilla maksaminen ei onnistu, vaan maksu hoidetaan operaattorin kanssa tehtävän sopimuksen mukaan sovelluksella tai tagilla. Kun verkkovierailut vähitellen laajenevat eli useampi operaattori tarjoaa mahdollisuuden ladata omalla pisteellään toisen operaattorin tagilla tai sovelluksella, päädymme yhtä epäselvään tilanteeseen kuin aikaisemmin matkapuhelimen käyttö oli ulkomailla. Lataushetken hinta voi pompata kohtuuttomaksi, ellet ole tarkkana siitä, minkä operaattorin kautta lataus käynnistyy. Oma lukunsa on sitten se, että luvattua latausnopeutta ei juuri koskaan saavuteta, eikä mistään voi tietää etukäteen, millä nopeudella lataus tällä kertaa toteutuu. Silti hinnoittelu voi olla aikaperusteinen. Kuluttaja siis maksaa latausajasta, ei siitä paljonko saa lisää energiaa akkuihin.

Eikö nyt olisi aika raivata tämä viidakko, ennen kuin se enempää villiintyy?

Hinnat latauspisteen seinään, hinnoitteluperusteeksi ladatun energian määrä ja maksu luottokortilla kuten bensiinin, dieselin ja kaasun osalta – mikä siinä on niin vaikeaa?