18.4.2022 Ajoneuvot Renault Megane E-Tech on nyt Suomessa! – Ensimmäiset asiakkaat joutuvat odottamaan uutuutta kuitenkin vielä tovin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Renault Megane E-Tech on ranskalaisvalmistajan vastaus kovasti kysyttyyn c-segmentin kokoluokan sähköautoihin. Vaaditaan vielä puolisen vuotta kärsivällisyyttä, että ensimmäiset asiakkaat pääsevät kurvailemaan uudella Renault Megane E-Tech -sähköautolla Suomessa. Ensimmäiset seitsemän kappaletta Megane E-Tech -autoja saapui Suomeen kuitenkin juuri, mutta niistä ei vielä asiakkaille asti autoja luovutukseen riitä.Renault-jälleenmyyjät saavat näillä näkymin E-Tech -esittelyautonsa kesäkuun alussa ja ensimmäiset asiakkaat saavat autonsa syys-lokakuussa, siis noin puolen vuoden kuluttua. Hieman siis kärsivällisyyttä tarvitaan vielä.Maahantuoja ei paljasta, että millaista markkinaosuutta he uutuudelle ovat tavoittelemassa, mutta koska ajat ovat tällä hetkellä sellaiset, on odottavissa, että kaikki mitä maahan tulee, myös menee kaupaksi. Meganen edustamassa kokoluokassa tapahtuu juuri tällä hetkellä paljon sähköistymistä ja kyseisellä kokoluokalla on merkittävä markkinaosuus Suomessa, joten sutinaa todennäköisesti riittää.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTehokas latausRenault Megane E-Techiä, jossa edellisten Megane-mallien kanssa yhteistä on vain mallinimi, on saatavilla kahdella erikokoisella ajoakulla. Renault myös markkinoi uutuuttaan, että autossa on Suomen tehokkain lataus. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikissa Suomeen virallisen maahantuojan kautta tuotavissa autoissa on aina 22 kilowatin tehoinen Type 2 -kolmivaihelaturi ja CCS DC -pikalataus. Pikalatauksen maksimiteho on 40 kWh ajoakun kanssa 85 kW ja suuremman 60 kWh ajoakun kanssa 130 kW.Kolmivaihelatauksella 22 kW teholla pienemmän akun saa täyteen kahdessa tunnissa ja 10 minuutissa ja suuremman lataamiseen kuluu aikaa tunti kauemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tien päällä ollessa ei aina tarvitse kytätä vapaana olevaa suurteholaturia, vaan 22 kilowatin tehollakin voi saada riittävästi virtaa melko lyhyessä ajassa siihen, että matka jatkuu.Käyttämällä suuremman akun kanssa pikalatausta (130 kW) saa ihanneolosuhteissa puolessa tunnissa riittävästi virtaa 300 kilometrin ajoon (WLTP). Suomeen tuotavissa malleissa vakiona on myös lämpöpumppu, joka ottaa talteen myös korkeajännitejärjestelmän tuottamaa hukkalämpöä, jolloin ajomatkaan syntyy lisää toimintasädettä.Hankintatuella alle 40000 euronRenault on saanut myös hinnat Suomessa. Edullisimman mallin hinta hinnastossa nousee hieman yli 40000 tuhannen euron, mutta kun siitä vähennetään 2000 euron hankintatuki, hinta jää alle 40000 euron. Hankintatuen edellytyksenä on, että auton hinta hinnastossa on alle 50000 euroa, joten kaikkia Megane E-Tech -malleja tuki ei koske.Edullisin malli, 130-hevosvoimainen 40 kWh:n akulla varustettu malli Equilibre maksaa 41 390 euroa, hankintatuella 39 390 euroa. Siihen hintaan saa muun muassa 18-tuumaisen vannepaketin, täys-led -valot sekä peruutuskameran ja pysäköintitutkan taakse. Myös vakionopeudensäädin ja langaton älypuhelimen peilaus kuuluvat mukaan.Myös toiseksi edullisin malli on 130-hevosvoimainen 40 kWh:n akulla varustettu Techno, joka maksaa 42990 euroa hankintatuen jälkeen.Seuraava malli on Evolution ER, jossa on lisänä muun muassa adaptiiviset valot, automaattiset kaukovalot sekä liikennemerkkien tunnistus yhdistettynä vakionopeudensäätimeen. Multimediajärjestelmään sisältyvät tässä varustetasossa myös Googlen toiminnot. Evolution ER -mallissa myös ajoakku on 40 kWh-kokoisen akun sijaan 60 kWh, kuten myös kaikissa muissa kalliimmissa malleissa.Malliston huipulla on puolestaan Iconic-varusteinen Megane E-Tech, jolla hintaa on 53990 euroa. Korkeimmasta varustetasosta löytyy peräti 20-tuumaiset vanteet, pysäköintitutka myös eteen, parempaa Harman Kardon -äänentoistoa sekä kaikenlaisia mukavuusvarusteita, kuten sähkötoimiset hierontatoiminnolla ja muistilla varustetut istuimet, nahkaverhoilu istuimissa ja kojelaudassa keinonahkaverhoilu koristetikkauksin. Ulkopuolelta malliston huipulla olevasta mallista löytyy myös tyylikästä ulkomuotoa tuovia elementtejä, kuten musta katto ja taustapeilien kuoret sekä satiininkultaiset F1-helmat puskureissa.Kaiken kaikkiaan Renault Megane E-Tech sähköautoa on saatavana Suomessa kuutena eri versiona.Teksti ja kuvat: Manu Tuppurainen Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa