Viimeisetkin viinialueet läpi – kierros Katalonian takamailla päätökseen

Löytöretkemme Kataloniassa jatkuu. Vanha maa – Terra Alta jää taakse, kun suuntaamme villin lännen kukkuloiden ja suurten Cava-tilojen kautta takaisin Barcelonaan.

Löytöretken ensimmäisessä osassa ajoimme Barcelonasta rannikkoa seuraten lähes Ranskan rajalle. Costa Bravan pohjoisosista löytyy uskomattomia paikkoja. Linkki tuohon juttuun aukeaa tästä.

Toisessa osassa jatkoimme matkaa Katalonian pohjoisosien kautta sen itäreunalle  aikoinaan Pablo Picassoakin inspiroineeseen Terra Altaan sekä Espanjan sisällissodan suurten taisteluiden näyttämölle Ebro-joen ympäristöön. Linkki tuohon juttuun aukeaa tästä.

Kierroksen viimeisessä osassa seikkailemme ensin pieniä vuoristopolkuja seuraten kohti Prioratia, Katalonian viinialueista arvostetuinta – sekä lopulta Penedèsin eli Cavastaan tunnetun alueen kautta takaisin Barcelonaan.

Kapeita vuoristopolkuja

Costa Bravan pohjoisosat sekä Terra Alta ovat olleet tähän mennessä tämän kiertomatkan kohokohdat. Molemmissa on tullut vastaan sellaisia Katalonian maisemia, mistä ei ollut hirveästi käsitystä etukäteen. Tätä on automatkailu parhaimmillaan – hienoja yllätyksiä, jotka jäävät elämään muistoissa pitkäksi aikaa.

Hieman isompi C43-tie vie meitä ensin Gandesasta kohti kaakkoa, mutta pian löydämme itsemme taas pieneltä vuoristotieltä. Tai paremminkin voitaisiin puhua polusta. Ura on sen verran kapoinen, ettei siinä mahdu ohittamaan kohtaavaa liikennettä kuin tätä varten suunnitelluissa paikoissa.

Pian eteen avautuu jälleen yksi sellainen maisema, jota ei odottaisi. Espanjassa on kuvattu aikoinaan paljonkin lännenelokuvia, mutta tällaisia kanjoni- ja vuoristomaisemia ei silti täällä(kään) odottaisi vastaan tulevan. Voisi helposti kuvitella olevansa jossain USA:n majesteettisilla Kalliovuorilla.

Katalonia osoittautuu myös huomattavasti metsäisemmäksi kuin mitä olimme odottaneet. Metsät peittävät itse asiassa lähes kaksi kolmasosaa Katalonian pinta-alasta. Ei olla ihan Suomen lukemissa vielä, mutta ei nyt hirveästi puutukaan.

Tie kiipeää Pàndols-Cavalls-vuoristossa ensin yhtä rinnettä ylös ja laskee pian toista alas. Eteneminen on melkoista siksakkia. Aremmalle kuljettajalle tunne voi olla ahdistava, mutta seikkailijat nauttivat. Asfalttia on sentään riittänyt näillekin syrjäpoluille, joten ihan tavallisella autollakin pärjää. Mitä kompaktimpi se on, sitä suurempi etu se tosin näissä kiharoissa on.

La Fontcaldan lähteet ja kanjonit

Lopulta saavumme hienon kanjonin pohjalle, missä odottavat La Fontcaldan kuumat lähteet. Kapeaa jokea reunustavat jyrkät kalliot, joten jalkaudumme patikoimaan niiden väliin. Hyvät vaelluskengät ovat näille poluille oikea vaihtoehto, varvassandaalit eivät niinkään.

Pian eteen aukeaa pieniä kallioiseen maaperään muovautuneita ”ammeita”, joissa aurinko lämmittää veden nopeasti kylpylämpöisiksi. Missään ei näy ristinsielua.