16.8.2016

Vaihtoehtoiset käyttövoimat – Hullut kasvuprosentit, pienet määrät

Sähkö-, hybridi- ja kaasuautojen suosio on kasvussa, mutta polttomoottoriset autot jyräävät.

Sähköautot, hybridit ja kaasuautot ovat Trafin rekisteröintitietojen perusteella kasvattaneet suosiotaan, jopa huikaisevin kasvuprosentein.

Mutta eipä kuitenkaan anneta mopon keulia. Prosenttiluvuista ei kannata sokaistua, vaikka esimerkiksi vuosien 2012–2015 välisenä aikana ladattavien hybridien ensirekisteröinneissä oli kasvua 224 prosenttia ja sähköautoissa 377 prosenttia.

Trafin rekisteröintitilastoja perattaessa on otettava huomioon, että sähkö-, hybridi- ja kaasuautojen osuus rekisteröinneistä – ja eritoten koko autokannasta – erittäin pieni. Esimerkiksi sähköautoja rekisteröitiin vuonna 2012 vain 51 kappaletta. Vuonna 2015 tehtiin sähköautojen ensirekisteröinneissä tähänastinen ennätys: 243 autoa. Takamatkaa on, sillä vuoden 2015 lopussa Suomessa oli liikennekäytössä noin 2,6 miljoonaa henkilöautoa.

– Vaihtoehtoisten käyttövoimien autoissa on järkevämpää tarkastella autojen lukumäärämuutoksia, ei prosenttilukuja, Trafin erityisasiantuntija Pasi Kilpelä kiteyttää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Polttomoottori jyrää

Viime vuonna rekisteröidyistä uusista henkilöautoista liki 61 prosenttia kulki bensiinin, 35,7 prosenttia dieselin voimin.

Itselataavien hybridien osuus ensirekisteröinneistä on kasvanut sitten vuoden 2012 ja 1,2 prosentin viime vuoden 2,6 prosenttiin. Kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon perusteella ennakoituna itselataavien hybridien osuus voi nousta nousta 3,6 prosenttiin.

– Vaihtoehtoisten käyttövoimien määrät vaikuttavat olevan kasvussa, mutta perinteiset bensiini ja diesel dominoivat edelleen, Trafin Kilpelä arvioi.

Bensiinikäyttöisiä henkilöautoja oli viime vuoden lopussa liikenteessä yli 1,9 miljoonaa, mikä on 74 prosenttia koko liikenteessä olevasta henkilöautokannasta. Dieselkäyttöisiä henkilöautoja oli liikennekäytössä 678 780, mikä on 4,4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Hybridikäyttöisiä henkilöautoja vuoden 2015 lopussa oli 15 020, joista 966 oli ladattavia hybridiautoja. Suosituimpia hybridiautoja olivat Toyotat Auris (4 792 autoa) ja Prius (3 493). Suosituimmat sähköautot olivat Nissan Leaf (239) ja Teslan Model S (238).

Sähköautoista valtaosa (61 %) on rekisteröity Uudellemaalle. Vähiten sähköhenkilöautoja on oli vuoden 2015 lopussa rekisteröity Kainuussa, josta löytyy yksi sähköauto!

Bensiinillä ja maakaasulla kulkevien ajoneuvojen (CNG) määrä liikenteessä on kasvanut sekin. Vuoden 2015 lopussa näitä autoja oli liikenteessä 1 446 yksilöä.

Tarkemmin Trafin tilastoja voi tarkastella osoitteesta https://trafi.fi/tietopalvelut/tilastot/tieliikenne

Lähde: Trafi Kuva: Lauri Ahtiainen

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat