11.3.2016

Leasingautot muita harvemmin onnettomuuksissa

Ruuhka

Ajokilometreihin suhteutettuna leasingautoilla kolahtaa harvemmin.

Leasingyhtiö LeasePlanin suorittama vakuutustilastojen vertailu osoittaa, että suhteutettuna ajettuihin kilometrimääriin selviävät leasingajoneuvot keskimääräistä harvemmilla onnettomuuksilla. Liikennevakuutuskeskuksen mukaan vuonna 2014 Suomessa aiheutui 2,36 liikennevahinkoa miljoonaa ajokilometriä kohti. LeasePlanin vakuutustilastojen mukaan yhtiön ajoneuvot joutuivat onnettomuuteen vain 1,87 kertaa miljoonaa kilometriä kohti.

– Ero kertoo siitä, että leasingautot ovat keskimääräistä Suomen autokantaa huomattavasti uudempia ja uusien autojen turvatekniikka on paljon keskimääräistä parempaa. Tällöin liikennevakuutuksesta korvattavia henkilö- ja myös peltivahinkoja tapahtuu ajomääriin nähden paljon vähemmän, toteaa LeasePlan Finland Oy:n vakuutuspäällikkö Mika Väisänen.

Uudempien leasingautojen turvallisuus näkyy tilastoissa myös silloin, kun tarkastellaan vahinkojen laatua. Liikennevakuutuskeskuksen mukaan henkilövahinkojen osuus kaikista tilastoiduista vahingoista on 14 prosenttia. LeasePlanin oman vakuutusyhtiön tilastoissa vastaava luku on vain 6,5 prosenttia.

Sama korrelaatio on nähtävissä myös vahinkojen korvaussummissa. Liikennevakuutuskeskuksen mukaan koko maan keskiarvo oli 4 800 euroa, LeasePlanin keskiarvon ollessa "alle puolet tästä".

– Turvallisella autolla vahinkoja syntyy vähemmän – ja jos vahinko tapahtuu, se on seurauksiltaan kuljettajalle ja matkustajille todennäköisesti lievempi. Henkilövahingot ovat aina peltivahinkoja kalliimpia, Väisänen muistuttaa.

Lähde: LeasePlan, kuva: Antti Hentinen 

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat