19.12.2020

Autokirjoja pukinkonttiin – formulasirkuksen tähtiä ja aikansa autokaunottaria

Vaikka korona sulkisi loppuvuodeksi kotioloihin, voi autoista ja autourheilusta kiinnostunut karata pelottomien rattisankareiden ja silmiä hivelevien autokaunottarien maailmaan – jos pukki tuo kovia lukupaketteja.

Päättynyt F1-kausi oli eriskummallinen. Korona muokkasi kisakalenterin uusiksi. Tuttua olivat voimasuhteet: Mercedekset dominoivat, tylsistyttävästikin, Lewis Hamiltonin johdolla, eikä Valtteri Bottas onnistunut sinnittelyistä ja erinomaisesta kauden alusta huolimatta aidosti haastamaan tallinsa ykköskuskia. Podiumille kipusivat tämän tästä samanväriset lippikset, suuret tallit osoittautuivat ylivoimaisiksi, pienille talleille jäi kerätä muruset lattialta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaikki mestarit yksissä kansissa

Korona kuritti muttei seisauttanut lajia, jossa samppanjan lisäksi virtaa raha. Laji viehättää moottoriurheilun palvojia, julkkiksia ja raharikkaita, joten kisakuskien ja tallien liepeillä riittää kiinnostavia tarinoita, juoruja ja kiistoja. Jokaisella kaudella on sankarinsa ja konnansa, yllättäjänsä ja epäonnistujansa. Formulaykköset ovat erinomainen aihe kovien kansien väliin talletettavaksi ja kisakausien välillä nautittavaksi – mikä joululahjoja miettiville vinkattakoon.

Formulamaailma on muuttunut huimasti aiemmista vuosikymmenistä. Kisasirkuksen kehityksen vaiheet ja eri ajanjaksojen tuomat kerrostumat käyvät erinomaisen vetävästi selville tuoreesta F1-mestarit Fangiosta Räikköseen -kirjasta. Se on kookas, näyttävästi kuvitettu 240-sivuinen teos. Tekstien laadun takaa arvostettu formulatoimittaja Maurice Hamilton, joka on ollut mukana sirkuksessa vuodesta 1977 alkaen ja on kirjoittanut yli 20 kirjaa ja kommentoinut lajia BBC:llä. Ainutlaatuiset valokuvat ammentavat Bernard ja Paul-Henri Cahierin kattavasta kuva-arkistosta.

Kirja on myös kulttuuriteko, sillä lajin sankarit on nyt viety ensimmäistä kertaa yksiin kansiin. Suomennettu nimi liehakoi suomalaisia, sillä kirjan alkuperäinen nimi on Formula One: The Champions, 70 years of Legendary F1 Drivers.

Kirjassa on aiemmin julkaisemattomia kuvia sekä tarinoita ikonisilta hahmoilta kuten Lewis Hamilton ja Sir Jackie Stewart. Esipuheen kirjoittanut formulapomo Bernie Ecclestone tuo esiin myös sen tärkeimmän, kuinka ylläpitää vuodesta toiseen kiinnostusta lajiin: ”Minusta oli parempi, että Ferrari ei voittanut maailmanmestaruutta kymmeneen vuoteen, kuin että jotkin tallit voittivat mestaruuden joka vuosi. Sama pätee kuljettajiin”. Lajin mahtimies paljastaa esipuheessa myös sen, miksi hän pitää Alain Prostia kautta aikain parhaana kuskina.

Pokaalinkiilto silmissä

Kuninkuusluokan huippukuskit ovat oma ihmisrotunsa: valikoitunut joukko määrätietoisia, itsekkäitä, stressinsietokykyisiä ja fyysisesti lahjakkaita – toistaiseksi – miehiä. Siitä alkaen, kun Formula 1 -mestaruudesta ryhdyttiin kilvoittelemaan vuonna 1950, vain 33 miestä on saavuttanut mestarin tittelin.

Kirjan kiinnostavaa antia ovat kuskien, kuten Keke Rosbergin kokemukset: ”Se vuosi, jolloin voitin mestaruuden, oli uskomaton. Tapahtui kaikkea aina kuljettajien lakosta ja hylkäämisistä kilpailun johtajan vakavaan loukkaantumiseen. Ja minä itse voitin vain yhden osakilpailun. Se oli ensimmäinen kauteni Williamsilla, enkä ollut sen alussa mitään. Kauden lopussa olin mestari. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että maineeni ja ansiotasoni laahasivat perässä. Olin tuntematon mestari.”

Hamiltonin mukaansatempaavassa kirjassa käy selväksi, että F1:n huipulle päästäkseen tulee olla rattimiehenä huippukyky, mutta enää se ei riitä. Nykykuskien tulee kyetä myös säätämään autoa kisainsinöörien kanssa sekä osata varikkoelämän sosiaalinen puoli: sujuva ja sanavalmis yhteistyö niin sponsorien kuin mediankin kanssa. Tästä näkökulmasta Kimi Räikkönen on tavallaan säännön vahvistava poikkeus, sillä hänen poikkeuksellisen pitkän uransa takeena ovat olleet pikemmin ajo- ja säätötaidot kuin patsastelu fani- tai sponsoritapaamisissa.

Kirja kertaa muun muassa Mika Häkkisen ja Michael Schumacherin, McLarenin ja Ferrarin, kaksintaisteluita, jotka vuosina 1998 ja 1999 päättyivät Häkkisen maailmanmestaruuteen. Kirjassa käydään läpi myös Kimi Räikkösen rivakkaa kehitystä rivakaksi kuljettajaksi, joka ”ajoi aina näyttävästi ja äärirajoilla, mutta oli täysin toisenlainen sen ulkopuolella.”

Teoksen arvokasta antia myös ovat jo edesmenneiden kuskien haastattelut. Kirjassa ääneen pääsevät esimerkiksi Ayrton Senna, James Hunt ja Niki Lauda.

Maurice Hamilton: F1-mestarit Fangiosta Räikköseen, Docendo, 240 sivua, 27,95 € 

Automuotoilun helmiä – koviin kansiin taltioituna

Jo Automuotoilun helmet -kirjan alussa käy ilmi pääjuoni, onhan visuaalisesti näyttävä kirja omistettu autoharrastajille ja heidän tekemälleen korvaamattoman arvokkaalle työlle. Ilman sitä entisten vuosikymmenten autokaunottaret eivät olisi säilyneet nykypolvien ihasteltaviksi ja ajettaviksi.

Kirja etenee automuotoilun historiassa kronologisesti vuosikymmenten tahtiin aina autoilun alkuhämäristä vuodesta 1769 vuosimallin 2019 autoihin.

Kirjan valtti ovat vahvat tekstit ja valokuvat. Harrasteautojen kuvaaminen on työläs savotta, sillä ensiksi pitää löytää mahdollisimman taiten entisöity ja hyväkuntoinen autoyksilö, sitten pitää vakuuttaa sen omistaja, että hän uskaltaa ulkoiluttaa silmäteräänsä valokuvaamista varten. Sen jälkeen on sovittava kuvausaikataulu, hoidettava kuvaussessio otollisessa säässä ja valaistuksessa sekä valittava kuvauspaikka, jossa auto pääsee oikeuksiinsa.

Kirjaa tulee luettua kahdella tavalla. Kauniisti, valoisasti ja kuvakerronta edellä taitettua kirjaa tulee aluksi maisteltua selailemalla, vasta sen jälkeen malttaa perehtyä teksteihin.

On miellyttävää havaita, että tekstien tarkkuuden eteen on nähty vaivaa. Teksti ja kuvat myös tukevat oivasti toisiaan. Muotoilijasuuruuksien lyhyet henkilökuvat pitkin matkaa sopivat hyvin kirjan rakenteeseen ja antavat aiheelle syvyyttä ja myös mahdollisuuden irtautua joskus kahlitsevastakin kronologisesta etenemistavasta.

Autojen muotokielen kehitys on kiinnostavaa. Kun aikakausi suosii kulmikkaampaa muotokieltä, seuraavat eri valmistajat sitä varsin uskollisesti eri mantereilla ja kun tulee pyöreämpien muotojen aikakausi, ottaa automerkki kuin automerkki sen omakseen. Ja jos joku valmistaja uskaltautuu erottautua valtavirrasta, voi riskinotto olla autohistoriallinen saavutus. Ja silti, kauneus on aina katsojan silmässä. Makuasioista voi toki kiistellä, mutta laihoin tuloksin: kumpikin kun yleensä pitää kantansa.

Automuotoilun vaiheisiin kirjoitetaan tulevaisuudessa uusia lukuja. Sähköautoilun esiinmarssi tullee tuomaan uudenlaisia mahdollisuuksia autojen suunnitteluun ja muotoiluun polttomoottoriautoihin verrattuna.

Omalla kohdalla on kaksi puhuttelevaa, muttei vuosina tarkkarajaisesti määriteltävää ajanjaksoa. Kun mennään ajassa kauas taaksepäin, ovat autot muotoiluratkaisuiltaan kiinnostavia juuri sen vuoksi, että ne näyttävät niin erilaisilta kuin nykyautot. Toinen kiinnostava ajanjakso on kuorrutettu nostalgisilla muistoilla, ja silloin puhutaan niistä lapsuuden vuosikymmenistä, jolloin parhaan kaverin iskällä oli aina kiiltävä punainen Volvo Amazon. Ihmeen tarkkaan sitä muistaa myös missä espoolaisen lähiön pysäköintipaikalla olivat sininen Ford Anglia tai komean keulansa puolesta amerikanrautaa hieman muistuttava Toyota Crown.

Kimmo Taskinen–Arttu Toivonen–Veikko Lautsi: Automuotoilun helmet, Tammi, 304 sivua, 30,40 €

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kimin salaisuutta raottamassa

Kun Heikki Kulta, Suomen kokenein F1-toimittaja, 371 paikan päällä seuratun GP-kisan kokemuksella, kysyi Kimi Räikköseltä tämän kantaa syksyllä 2019 siihen, että kirjoittaisi miehestä kirjan, oli jäämiehen vastaus lakoninen: ”Sen kun kirjoitat, kunhan et hauku liikaa.”

Iceman Kimin matkassa -teos on 448-sivua kokeneen moottoriurheilutoimittajan laatutyötä. Kimi Räikkönen on kirjansa ansainnut, onhan hän 2000-luvun tunnetuin suomalainen maailmalla. Kirja alkaa Räikkösen uran kenties ikimuistettavimmasta kisaviikonlopusta Monacossa vuonna 2005. Kulta arvioi, että tuolloin Räikkösen suorituskyky oli kaikkein korkeimmillaan. ”Aika-ajossa Kimi tuikkasi Monacon kapeassa katurännissä uransa parhaan kierroksen.”

Vaikka Kulta tuntee kohteensa ja lajinsa erinomaisesti, käy hänellekin vuosien kuluessa selväksi, ettei Kimistä aina ota selvää. Kulta kertoo jo vuodesta 2016 valmistautuneensa siihen, että Räikkönen lopettaa uransa. ”Mutta kun Kimi vuodesta toiseen jatkoi sopimustaan, luovutin ja lupasin, etten enää koskaan etukäteen veikkaile, milloin hän sitten suhauttaa kypärän ja haalarin lopullisesti naftaliiniin.”

Kulta kirjoittaa rennosti, mutta faktat tipahtelevat kohdilleen. Kiinnostavia ovat monet taustatarinat varikolta, kisataktiikoista, tallien voimahahmojen välisistä keskusteluista ja kuskien keskinäisestä kipakastakin vuoropuhelusta.

Erityisen kiinnostavia ovat kahnaukset esimerkiksi nuoren Max Verstappenin kanssa kesän kisoissa vuonna 2016. Kimiltä pääsi useammassakin yhteydessä ärräpäitä niin tiimiradiossa kuin muutoinkin härskien ohitusyritysten tai ajolinjan vaihtamisten ja ohitusten estämisten vuoksi. Sinivalkoisin lasein tarkasteltuna on tietty selvää, kumpi oli suurempi syypää. Hollantilainen ei erityisemmin liennyttänyt tulenarkaa tilannetta lausumalla, että ”Ai kuulitte Kimin puhuvan jotain radioon? No sepä hyvä, ainakin sain Kimin kerrankin puhumaan radioon, kun yleensä väitetään, että hän on ihan hiljaa”, Verstappen vinoili.

Kirjan kiinnostavaa antia ovat myös kertomukset siitä, ketkä kuuluvat omaa yksityisyyttään varjelevan ja salaperäisenkin päähahmon lähi- ja ystäväpiiriin.

Hauskoja sattumuksia riittää kirjan sivuille. Eräs niistä on vuodelta 2006 ja kuvaa kuinka Kimi saunoo Sveitsin kodissaan kaveriporukalla. Kesken löylyttelyn isäntä kertoo kahdelle suomalaiskaverilleen käyvänsä laittamassa musiikkia soimaan. Hetken päästä autotallissa jyrähtää tulille Ferrari Enzo. Kimi oli hankkinut uuden kulkupelin.

Kirjoittajan laaja suhdeverkosto ja luottamus poikivat tämän tästä uutisvoittoja, joista suurin koitti marraskuussa 2013. Kulta sai kunnian ensimmäisenä maailmassa uutisoida, että kausi Lotuksen ratissa jää kesken, koska Räikkönen joutuu selkäleikkaukseen.

Heikki Kulta: Iceman – Kimin matkassa, readme.fi, 448 sivua, 28 € 

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kirja, jota ei pitänyt syntyä

Aiemmin jo esitelty arvostettu formulakirjoittaja Maurice Hamilton taitaa aloittamisen, sillä saatesanat alkavat lukemaan pakottavasti: ”En ollut koskaan aikonut kirjoittaa kirjaa Niki Laudasta.” Mieli muuttui itävaltalaisen kuoleman jälkeisellä viikolla toukokuun lopulla 2019.

Moottoriurheilua seuraava kansanosa kiittää mielenmuutoksesta, sillä liki nelisataasivuinen opus on vetävästi etenevä ja tarkoilla faktoilla ryyditetty kokeneen kirjoittajan kunnianosoitus yhdelle maailman menestyneimmistä kilpailijoista, jonka pitkän ja menestyksekkään uran se jokin on uskomaton selviytymiskyky.

Kirjan ehdottomia ansioita on Hamiltonin pedanttius kertoa uran vaiheet, jotka alkavat vuodesta 1968 Mini Cooper S:llä, jolloin nuori kloppi voitti kotimaassaan useita vuorikisoja, joissa miteltiin siitä, kuka kaasuttaa nopeimmin huipulle. Sittemmin auto vaihtui Porsche 911:een vaikkei nuorimies kyennyt selviytymään edellisenkään auton lainoista, eikä varakas perhe suostunut tukemaan paheksumaansa urheiluharrastusta.

Ennusmerkit olivat kuitenkin selvät, sillä pian sisupussi näytti ajajan kykynsä ja pelottomuutensa kauhua herättävällä liki 23-kilometrisellä Nürburgringillä ajamalla radan alle 10 minuutissa. ”Kova suoritus Formula Veellä”, Hamilton arvioi.

Tuolle samaiselle radalle oli loppua Laudan F1-ura ja elämä vuonna 1976. Ajovarmuus ja nopeus olivat miehellä kunnossa, sillä kisaviikonlopun ensimmäisissä harjoituksissa hän oli Ferrarillaan nopein ajaen radan lävitse 192 kilometrin keskinopeudella. Lauda oli antanut muutamaa päivää aiemmin Autosportille enteellisen haastattelun, jossa hän totesi: ”Minusta Nürburgring on nykyisin liian vaarallinen paikka ajaa. – – jos autoon tulee jokin vika, kuolee sataprosenttisen varmasti.”

Hamilton pitää lukijan tiukasti otteessaan kuvatessaan, kuinka auto lähtee Laudan käsistä vasempaan kääntyvässä mutkassa 210 kilometrin tuntivauhdissa, rysähtää aitaan ja sinkoutuu takaisin keskelle rataa ja kuinka kaksi perässä tulevaa autoa törmää Laudan Ferrariin ja saa sen roihahtamaan liekkimereksi.

Neljä kilpakumppania rientää irrottamaan tuskissaan rimpuilevaa Laudaa turvavöistä. Laudan hengen pelastaa lopulta kaksi samanaikaista asiaa: se, että hän valahtaa tajuttomaksi eli rennoksi ja helpommaksi käsiteltäväksi ja se, että yksi paikalle rientäneistä on Williamsin Arturo Merzario, joka entisenä Ferrari-kuskina tiesi tarkoin, kuinka irrottaa Ferrarin kuusipisteturvavyöt.

Onni oli tuona sunnuntaina myötä myös Mannheimin sairaalan teho-osastolla, jossa Laudaa alkoi hoitaa sattumalta juuri tuolloin työvuorossa ollut maan paras spesialisti. Hengenlähtö oli lähellä, sillä Laudalla hapen määrän taso veressä oli 6,8, kun elämää ylläpitävä minimitaso on kahdeksan.

Pitkä toipumisjakso saa Laudan pohtimaan elämää syvällisemmin. Laajat kasvojen palovammat ja ihosiirreleikkaukset pakottavat Laudan sopeutumaan. ”Tiesin, etten ole kovin komea, kun reittä on siirretty naamaan. – – Minkäs teet? Tulen näyttämään tältä koko loppuelämäni ajan, mutta jos alan nyt kantaa siitä huolta, olen siitä huolissani kuolemaani saakka.”

Kanssaihmisten reaktioiden perusteella Lauda jakaa ihmiset kahteen kastiin: luontevasti yhteydessä oleviin ja niihin, jotka kääntävät katseensa. ”Minusta se on ikävää, koska merkittävää ei ole se, miltä ihminen näyttää – merkittävää on, miten ajattelee ja millainen on.”

Lauda osoittaa seuraavina viikkoina ja kuukausina sisukkuutensa. Hän harjoittelee eri tavoin fyysisesti 12 tuntia joka päivä. Lauda palaa kilparadoille jo Monzassa ja ajaa viidenteen lähtöruutuun, nopeimpana kolmesta Ferrarista. Epäonnisen tietokatkon vuoksi Laudan lähtö on surkea, hän kun luuli lippumiehen lähettävän autot matkaan mutta talli oli unohtanut kertoa Laudalle, että lippumiehen sijasta käytettiin valoja. Kisassa 12. sijalle tippunut Lauda kuitenkin löytää ajorytmin ja kipuaa kisassa neljänneksi.

Kolarin vuoksi keskeyttämään joutunut kilpakumppani James Hunt arvioi Laudan suoritusta päätään puistellen. ”Hän melkeinpä nousi ylös haudasta ja ajoin kuusi viikkoa onnettomuuden jälkeen neljänneksi. Se on aidosti ällistyttävä suoritus.”

Kirja tuo esiin hyvin sen, kuinka Niki Lauda työskenteli kilpa-ajajan jälkeisellä työurallaan ahkerasti kilpakuskien turvallisuuden edistämiseksi.

Yhdestä asiasta kirjaa lukiessa vakuuttuu: Niki Laudasta käytettynä legenda-sana ei kärsi inflaatiota.

Maurice Hamilton: Niki Lauda – Formulalegendan elämäkerta, Minerva Kustannus Oy, 381 sivua, 24 € 

Teksti: Marko Jokela

Luetuimmat