27.9.2018

Autot ja Viihde – Pohjoismaiden hienoimmat näyttelyautot esillä Lahdessa

Autot ja Viihde 2018_JH

Lahdessa järjestetään 29.-30.9.2018 Autot ja Viihde -viikonloppu, johon kuuluu Jenkkiautonäyttely, X-Treme Car Show sekä after party -tapahtumana Rock´n´Roll & Burlesque Night.

Vuodesta 2003 yhtäjaksoisesti järjestetty X-Treme Car Show on noussut yhdeksi Pohjoismaiden upeimmista rakennettujen autojen näyttelyksi.

Viikonlopun aikana Lahden Messukeskuksessa on nähtävänä rakennettuja autoja ja moottoripyöriä sekä hyötyajoneuvoja aina rakenneltuihin rekkoihin asti.

Jenkkiautonäyttelyssä esillä ovat tyylisuunnista Custom, Hot Rod, Race ja Muskeliautot. Näyttelyssä paljastetaan vuoden 2018 aikana valmistuneet hienoimmat näyttelyautot, joita on paikalle tuotu Suomen lisäksi muista Pohjoismaista.

Autot ja Viihde 2018_JH

Viime vuoden näyttelyn puheenaiheiksi nousivat muun muassa orimattilalaisen Marco Hämäläisen tarkasti Steampunk-henkeä noudatteleva Ford A Model vuodelta 1929. Auton lisäksi koko osasto oli sisustettu viimeistä piirtoa myöten Steampunk-tyylin mukaiseksi.

Autot ja Viihde 2018_JH

Hyvin erilainen, mutta myös paljon huomiota saanut auto oli Marko Tapanisen nappisilmä-Lada, joka oli madallettu tyylikkäästi ja muokattu kauttaaltaan niin kokonaisvaltaisesti, että nopealla vilkaisulla jäi suurin osa muutoksista huomaamatta.

Mitä uutta on esillä tänä vuonna, se selviää vain tulemalla paikalle tutkailemaan näyttelyiden tarjontaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luvassa myös iltaohjelmaa

Rock´n´Roll & Burlesque Night lauantaina on näytteilleasettajille ja kävijöille suunnattu after party -tapahtuma. Illan aikana muun muassa kruunataan 2018 Pin-Up Finland -finaalin voittaja.

Viikonlopun tähtivieraana on ZZ Topin Billy Gibbons, joka nähdään paikalla molempina päivinä.

Yksi viikonlopun tapahtumapaikoista on Ace Corner ja Suomen Moottoripyörämuseo Niemen sataman alueella Lahdessa.

Lauantaina starttaa kauden viimeinen Lahti Cruising klo 17 aikaan Messuhallilta ja suuntaa Ace Cornerille. Ace Corner avoinna launtaina ”all night long”.

Teksti ja kuvat: Janne Huhtala

Näyttelyvieraan muistilista

Näyttelyt ovat avoinna la 10-19 ja su 10-16

Osoitteet:
Jenkkiautonäyttely ja X-Treme Car Show: Lahden Messukeskus, Salpausselänkatu 7, Lahti
Ace Corner Finland: Veistämönkatu 1, Lahti

Lisätiedot:
www.jenkkiautonayttely.fi
www.x-treme.fi
www.ace-corner-finland.fi

Luetuimmat