27.1.2016 Ajoneuvot Boschin älykäs kaasupoljin opastaa ja varoittaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Koputteleva poljin on autolle yksi keino lisää kommunikoida kuljettajalle. Elektronisten järjestelmien tullessa enemmän ja enemmän osaksi ajamista on erääksi ongelmaksi muodostunut kuljettajalle annettava palaute järjestelmien aikomuksista. Piippaukset, varoitusvalot ja värähtelevä ohjauspyörä ovat jo yleistyneitä keinoja. Nyt autojärjestelmien alihankkijana kunnostautunut Bosch aikoo esitellä aktiivisen kaasupolkimen, joka pystyy muuntamaan jäykkyyttään ja koputtelemaan kuljettajan jalkapohjaa. Käyttökohteiksi Bosch visioi keksinnölleen niin turvallisuuden kuin taloudellisuuden. Älypoljin saattaisi värinällään varoittaa esimerkiksi liian kovasta nopeudesta mutkaa lähestyttäessä. Myös ruuhkat ja liikennehäiriöt voisivat olla mahdollisia varoituksen kohteita, mikäli navigaattori ja poljin keskustelevat keskenään. Yhdistettynä liikennemerkkejä lukevaan kameraan poljin voisi huomauttaa, mikäli kuljettaja ylittää nopeusrajoituksen. Jos aktiivista kaasupoljinta hyödynnetään taloudellisuutta ajatellen, lupailee Bosch jopa 7% säästöjä kulutuksessa ja päästöissä. Ajatuksena on vihjata kuljettajalle taloudellisimmasta hetkestä vaihteen vaihtamiseksi. Erityisen hyvältä yhtiön visioissa kuulostaa kuitenkin skenaario, jossa aktiivinen kaasupoljin toimisi ikään kuin kynnyksenä hybridikuljettajille, kertoen milloin polttomoottori on käynnistymässä. Tällöin kuljettaja voisi vaikuttaa paremmin omalla ajotyylillään käytettävään voimanlähteeseen. Ratkaisu ilmestynee autoihin lähivuosina kuljettajaa niin ravistamaan, mutta lopulliset käyttötavat ovat viime kädessä autonvalmistajien valittavissa. Lähde ja kuva: Bosch Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan