26.2.2022

Huutokauppahelmet – Fangion Mercedes-Benz 300 SL Roadster

Fangion Mercedes-Benz 300 SL Roadster – RM Sotheby´s

Moninkertainen maailmanmestari sai lahjaksi maansa värein koristellun auton. Nyt Fangion Mercedes-Benz 300 SL Roadster olisi kaupan.

Moottoriurheilun kuninkuusluokan kaikkien aikojen menestyneimmätkin kuljettajat nostavat usein esille yhden ja saman nimen. Juan Manuel Fangio on tuo henkilö ja juuri Fangion Mercedes-Benz 300 SL Roadster on nyt tarjolla.

Michael Schumacher arvosti puheissaan Fangion itsensä yläpuolelle vuonna 2003 ja erään laadullisen tutkimuksen perusteella Fangion suoritukset olivat edellä jopa Lewis Hamiltonin seitsemännen mestaruuden jälkeen. Tiedä häntä.

Fangion Mercedes-Benz 300 SL Roadster – RM Sotheby´s

Argentiinalaisen suoritukset toivat mestaruuksia Alfa Romeolle, Ferrarille, Mercedes-Benzille ja Maseratille, joka osaltaan korostaa miehen ajotaitoja. Hän piti aina maansa lippua korkealla.

Uran loppuessa Fangion menestyksessä mukana olleet automerkit juhlistivat hänen uraansa. Eikä näistä mikään ollut yhtä kiitollinen kuin Mercedes-Benz, joka nimesi Fangion Argentinan toimintojensa johtoon vuonna 1974.

Talomaalarin poika perusti eläkepäivillään urastaan kertovan museon kotikaupunkiinsa Balcarceen ja 1958 Mercedes-Benz 300 SL Roadster pääsi johtotähden kanssa tehdystä työstä kertovaan tilaan. Nyt tuo kyseinen auto on myynnissä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Fangion Mercedes-Benz 300 SL Roadster – RM Sotheby´s

Kuten monet moottoriurheilun ystävät hyvin tuntevat, Fangio nautti melkoista menestystä 1950-luvun puolivälin tienoilla. Tätä kuitenkin varjostivat onnettomuudet, jotka olisivat saattaneet päättää monen muun uran.

Fangion Mercedes-Benz 300 SL Roadster – RM Sotheby´s

Ajaessaan Lancia Aurelia GT:llä Fangio onnistui väistämään viime hetkellä hänen kaistallaan kulkeneen rekan, törmäten puhelinpylvääseen. Tämän seurauksena Fangio sinkoutui ulos autostaan – selviytyen tilanteesta uskomattomasti pelkillä kyynärpäiden naarmuilla.

Vuonna 1958 Kuuban kilpailuun valmistautuessaan, hänet kidnapattiin. Tästäkin hän onnistui selviämään tilanteeseen nähden hyvin. Ei ihme mikäli eläkepäivät alkoivat kummasti houkuttamaan.

Sijoituttuaan neljänneksi Ranskan osakilpailussa vuonna 1958 Fangio oli päätöksensä käytännössä tehnyt. Hänen usein mekaanikolleen kilpailujen jälkeen toistamansa mantra kuului “se oli tässä”. Tällä kertaa hänen harmittavan huono suorituksensa oli 24 voitettua kilpailua 52:sta.

Hän voitti edeltävänä vuonna mestaruuden Maseratille 46 vuoden ja 41 päivän ikäisenä, joka teki hänestä vanhimman maailmanmestarin. Myös neljälle eri valmistajalle napatut voitot edustavat ennätystä omalla sarallaan.

Fangion Mercedes-Benz 300 SL Roadster – RM Sotheby´s

Näistä merkeistä Mercedes-Benz oli ehkä erityisin, ja voittihan hän johtotähdellä peräkkäiset mestaruudet vuosina 1954 ja 1955. Fangio lupasi aina osan voitoistaan mekaanikoilleen ja arvosti kovasti sitä, että hopeanuoli toimitti auton mukana mekaanikon. Hän itse asiassa ehdotti samaa Ferrarilla, mutta sai kieltävän vastauksen.

Kun Daimler Benz AG:n johto kuuli kauden 1958 jäävän Fangion viimeiseksi, he järjestivät hänelle auton lahjaksi toimitettavaksi Lontooseen hänen hotelliinsa. Fangion Mercedes-Benz 300 SL Roadster sai Argentiinan värit: vaaleansinisen metallivärin ulkokuoreensa ja kermanvalkoista sisälle.

Fangion Mercedes-Benz 300 SL Roadster – RM Sotheby´s

Eikä tässä suinkaan ollut vielä kaikki. Saavuttuaan kotimaahansa uudella avoautollaan pitkän Euroopan kiertueen jälkeen, hän jatkoi merkin edustamista virallisena jälleenmyyjänä Buenos Airesissa, kuten hän oli tehnyt jo vuodesta 1951. Reilut kaksi vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1974, hänet nostettiin Mercedes-Benzin Argentiinan toimintojen johtoon.

Pian hän alkoikin kerätä muistoesineitä uransa varrelta, avaten 12 vuotta myöhemmin virallisen museon Balcarceen. Siellä tämä täysin ainutlaatuinen 300 SL Roadster oli esillä kaiken keräämänsä patinan kanssa.

Tämän yksilön viehätys on aivan kiistatta sen historiassa mestarin kourassa – kyseessä on palanen moottoriurheilun historiaa. Esimerkiksi istuin, ohjauspyörä ja vaihteenvalitsin ovat alkuperäisiä, joten maestro on juuri niitä käyttänyt.

Kiinnostuneet ostajat voivat osallistua hieman tavallisesta poikkeavalla tavalla. Auto myydään suljettujen tarjousten kaupalla 21.-25. maaliskuuta. Hinta-arviota ei ole, eikä lopullista myyntihintaa tulla julkistamaan.

Teksti: Henri Posa, kuvat: Tim Scott/RM Sotheby’s, lähde: RM Sotheby’s

Luetuimmat