23.10.2022

Jaguar F-Typen viimeinen mallivuosi juhlistaa 75 vuotta Jaguarin urheiluautoja – ja tietää loppua yhdelle hienolle urheiluautolle

Vielä yhden mallivuoden verran Jaguar F-typen saa sekä avokattoisena että coupéna ja pitkänhuiskean pellin alta kuuluu V-moottorin murinaa.

Urheiluautot ovat suuri ulottuvuus Jaguarin tarinassa, ja tummanvihreät sportit ovatkin niittäneet mainetta pian jo 75 vuoden ajan. Aivan alusta asti ne eivät olleet mukana kuvioissa Jaguarin omalla nimellä. Kaikki alkoi tältä osin vuoden 1948 kuvankauniista XK120 -mallista. Vielä saman vuoden puolella XK120 kyettiin julistamaan maailman nopeimmaksi tuotantoautoksi 120 mph- eli 193 km/h huippunopeudellaan.

Tämä XK120 otti osaa Mille Migliaan vuonna 2015.

Monivivahteikkaan formaatin viimeisin sovellutus on ollut tuotantotaipaleensa alusta lähtien jotenkin poikkeuksellisen ylistetty. F-Type palautti vuonna 2013 automaailmaan jotain hyvin aitoa ja primitiivistä kevyen, suorituskykyisen ja kauniin brittiläisen urheiluauton olemuksesta, toki kuitenkin modernilla esillepanolla. F-type on hienoimpia 2000-luvun autoja tähän asti.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

F-Type 75 - V8 on vakiovaruste

Jaguar F-Typen 11. ja viimeinen mallivuosi tuo tullessaan 75 -erikoismallisarjan. Nelisylinteristen mallien yläpuolella tarjottava F-Type 75 iloittelee V8:n kera vielä kerran ennen poistumistaan tulevaisuudessa häämöttävän sähköisen seuraajan tieltä pois. Jaguar on ilmoittanut tähtäävänsä kokonaan sähköiseksi automerkiksi vuodesta 2025 eteenpäin.

F-Type 75 ja F-Type R 75 ovat saman asian kaksi eri tehoversiota, R:n nostaessa totutulla tavalla superahdetun 5-litraisen V8:n tehot aina 575 hevosvoimaan asti. Vääntöä löytyy 700 newtonmetriä. Nollasta sataan kiritään 3,5 sekunnissa ja rajoitin ottaa vastaan 300 km/h kohdalla. Teknisesti uutta antia on tullut totuttuun verrattuna aika vähän. Muutoksia on tullut lähinnä alustan yksityiskohtiin. 75 -mallit ovat kuitenkin varmasti F-Typen 10-vuotisen historian laadukkaimmin valmistetut yksilöt.

Yleensähän tällaisia juhlamallistoja yhdistävät tunnukselliset piirteet, kuten erikoislogot sekä värimaailmat ja vanteet. Juuri niin on tässäkin tapauksessa. 75 -mallisarjan tunnuslogo on hyvin yksinkertainen F-Typen siluetti. Aina 20-tuumaiset vanteet ovat tummat, merkkikoristeet punaisen sijaan mustat ja brittiläisten urheiluautojen perinteinen väritys, tummanvihreä, on sekin nyt erityisen tumma. Polttomoottorinen Jaguar etenee dramaattisesti kohti loppuaan 75 -sarjaa varten sekoitetulla Giola Greenillä.

Lähde ja kuvat: Jaguar

Luetuimmat