23.3.2020

Käytetyt erikoisuudet – Ferrari 458 Novitec

Ferrari 458 Novitec - Tori.fi

Kun Ferrari 458 tuntuu muuten hieman tavanomaiselta ja tylsältä, apuun astelee Novitec. Tämä yksilö on kaupan Suomessa, mutta hintaa toki kertyy jonkin verran.

Ferrari 458 seuraa merkin pitkäaikaista keskimoottoristen ja kaksipaikkaisten urheiluautojen linjaa. Nämä ovat olleet pääosin, ja viime vuosia lukuun ottamatta, niitä edullisempia tapoja siirtyä merkin pariin. Painottihan itse Enzo Ferrari aikanaan, että moottorin tulee sijaita auton keulalla.

Ferrari 458 Novitec taka - Tori.fi
Ferrari 458 edustaa merkin keskimoottorivaihtoehdon pitkää jatkumoa.

Monella tapaa sarjan aloittaneena mallina voitaneen nähdä jopa Dino 206 GT, johon Enzo Ferrari ei tarinan mukaan tahtonut Ferrarin merkkiä, lähteestä riippuen, joko edullisemman hintaluokan, moottorin sijainnin tai moottorin sylinterimäärän takia. Toisaalta Dino oli varustettu vain kuudella sylinterillä eikä sitä myyty edes Ferrarina – voinee siis perustellusti väittää sen olevan hieman eri puusta veistetty.

Viimeistään vuonna 1975 esitelty Ferrari 308 -mallisarja muodostaa varsin kiistattoman sukulaisen. Tällä kertaa kyseessä oli nimittäin merkin omilla logoilla ja V8-keskimoottorilla varustettu urheiluauto. Tätä seurasi 328 ja sitä 348.

Ferrari 458 Novitec sivu - Tori.fi
Koska Ferrari 458 omaa keskelle autoa sijoitetun V8-moottorin voi sen suvun aloittajana nähdä joko Dinon tai vasta myöhemmän Ferrari 308 -mallisarjan.

Ferrari F355 esiteltiin vuonna 1994 ja sellainen on esiintynyt myös tässä Käytetyt erikoisuudet -juttusarjassa. Ferrari 360 siirsi merkin keskimoottoriautot 2000-luvulle ja tätä seurasi F430. Näin päästiinkin pikakelauksella vuoden 2009 Frankfurtin autonäyttelyyn, jossa esiteltiin Ferrari 458 Italia. Se jäi näillä näkymin historiaan Ferrarin tämän autoluokan viimeiseksi vapaasti hengittävällä V8-moottorilla varustetuksi sukupolveksi.

Ferrari 458 Novitec etu - Tori.fi
Viikon Käytetty erikoisuus, vuosimallin 2011 Ferrari 458 Novitec, on varsin persoonallinen tapaus.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käytetty erikoisuus – Ferrari 458 Novitec

Myyntilistoilta löytynyt vuosimallin 2011 Ferrari 458 Novitec on antamamme lisänimen mukaisesti varusteltu. Sitä on siis yksilöity jälkikäteen saksalaisen tuningpajan Novitecin hiilikuituosilla. Palataan kuitenkin näihin myöhemmin, sillä sitäkin enemmän kiinnostaa hiljattain huolletun 31 000 kilometriä ajetun Ferrarin tekniikkapuoli.

Tämäkin Ferrari 458 on varustettu auton keskelle sijoitetulla noin 4,5-litraisella vapaasti hengittävällä V8-moottorilla, joka tuottaa tehoa 570 hevosvoimaa koneen pyöriessä 9000 kierrosta minuutissa ja vääntöäkin on tarjolla 540 newtonmetriä. Nämä kauniit luvut siivittävät 7-vaihteisella kaksoiskytkinautomaattivaihteistolla varustetun Ferrarin 100 kilometrin tuntinopeuteen 3,4 sekunnissa ja 200 kilometrin tuntinopeus saavutetaan sekin vain 10,8 sekunnissa. Huippunopeudeksi on ilmoitettu 325 kilometriä tunnissa.

Kaunis musta Nero Daytona maalipinta on peitetty mattamustalla teipillä ja auton yli on teipattu harjatulta mustalta metallilta näyttävät raidat. Novitec Carbon Kit tarkoittaa hiilikuitua löytyvän useasta kohdasta etupuskurista, sivuhelmoista, ovenkahvoista, b-pilarista, bensatankin luukusta, konehuoneen illmanottoaukoista, takapään diffuusorista, takavaloista ja takasiivestä. Myös 20-tuumaiset kevytmetallivanteet kerjäävät katseita hiilikuitukeraamisille jarrulevyille ja keltaiseksi maalatuille jarrusatuloille.

Auton sisäpuolella omistajaa tervehtii hiilikuiturunkoinen, vaaleanruskealla nahalla ja Alcantaralla sekä mustilla koristetikkauksilla verhoiltu, kuppipenkki Sabeltin nelipisteturvavöin. Myös kattoverhoilu on Alcantaraa ja muualta sisätiloista löytyy runsaasti mustaa nahkaa sekä hiilikuitua. Bluetooth ja navigaattori ovat osa auton varustelua.

Monin muutoksin maustettu Ferrari 458 Novitec jakaa takuulla mielipiteet. Tulevaa omistajaa todennäköisesti miellyttää tieto auton polarisoivasta luonteesta, joten tässä suhteessa ongelmaa ei tule. Rajallisen ostajamäärän rajoittaminen entisestään saattaa hankaloittaa myyntiä, mutta esimerkiksi teippauksenhan saa halutessaan riisuttua hetkessä pois.

Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi

Luetuimmat