Käyttötesti käytetyllä: jälleen ongelmissa Nissan Leaf -sähköautolla

Pohjoissavolaisten arkiajojen jälkeen käytetty sähköautomme siirtyi takaisin etelään. Koska Leafin toimintamatka on niin niukka, saimme loistoidean: tuodaan sähköauto sähköjunalla Helsinkiin! Mikä voisikaan mennä pieleen?

Kello on puoli yksi iltapäivällä, ja Leaf odottaa esilämmitettynä autotallin oven edessä. Olemme lähdössä viemään autoa Pohjois-Savon perukoilta takaisin pääkaupunkiseudulle seuraavien käyttötestaajien huomaan.

Tällä kertaa emme todellakaan aio ajaa tuota väliä itse. Se, mitä tuosta seuraa, nähtiin ja koettiin aiemmin kärsimysnäytelmässä, missä noin 500 kilometrin matkaan kului lopulta melkein 20 tuntia.

Ehei – nyt suuntaamme keulan kohti Oulua, jonne on Kiuruvedeltä 180 kilometriä. Oulusta jatkamme Helsinkiin autojunalla, joka niin ikään kulkee sähkön voimin. Mukavaa matkantekoa ilman paikallispäästöjä, eikö niin?

Siis tavarat kyytiin ja vilkaisu varman päälle -matkasuunnitelmaan: taipaleen pitäisi taittua helposti kahdella latauksella. Ensiarvoisen tärkeää päiväohjelman onnistumisen kannalta on kuitenkin se, että Pulkkilassa sijaitseva pikalaturi toimii.

Jotta välttäisimme edellisen reissun kohtalon, jossa Lapinlahden rikkinäinen laturi pilasi koko matkan, kyselimme tuoretta tietoa laturin toimivuudesta latausinfraan keskittyneestä Facebook-ryhmästä. Tuoretta tietoa ei saatu, mutta muutama kommentoija kertoi laturin pelittäneen aina tarvittaessa hyvin, ja Plugshare-sovellukseen kertyneiden negatiivisten palautteiden uskottiin johtuvan vain käyttäjävirheistä.

Startti: sulake pimeänä

Reissu ei kuitenkaan ala hyvin. Ensimmäinen vastoinkäyminen paljastuu jo suko-laturia irrotettaessa: sulake on yön aikana palanut, ja Leafin akun varaustila on pysähtynyt 60 prosentin kohdalle. Junan lähtöön on kuitenkin vielä kahdeksan tuntia, joten kiirettä ei pitäisi tulla. Siis matkaan.

Ensistoppi pidetään Pyhäjärven perinteisellä Vaskikellolla. Jostain syystä Leaf ottaa siellä energiaa vastaan vain noin 15 kilowatin teholla, vaikka akun lämpötilamittarikin näyttää oikeaa lukemaa. Onneksi olemme varanneet matkaan ruhtinaallisesti aikaa, joten lataustauko vietetään kahvitteluin ja todennäköisesti maailman kattavinta vaskikellokokoelmaa hämmästellen.

Tämän jälkeen virtaa on jo kertynyt tarpeeksi seuraavalle asemalle ajoa varten, mutta puhelinsovellus näyttää tuon latauspisteen olevan varattu. Päätämme siis potkia vielä hetken renkaita ennen matkaan lähtemistä.

Seuraava pysäkki on vain puolen tunnin ajomatkan päässä Kärsämäellä. Nyt tarkoituksena on syöttää akkuun kunnolla virtaa, sillä jos edellä mainittu Pulkkilan pikalaturi pettää, saamme ladattua hitaammasta Type 2 -laturista tarpeeksi sähköä Ouluun pääsemiseksi. Tauko sujuukin rattoisasti hyvän lounaspöydän ääressä, mutta paluu pihalle tuottaa jälleen pettymyksen. Leaf ei ole nytkään ottanut virtaa vastaan yli 20 kW:n teholla – alamme jo huolestua, onko CHAdeMo-liittimessä mahdollisesti vikaa.

Mutta kun seuraavaksi köröttelemme Pulkkilaan, siellä lataus lähteekin toimimaan ensiyrittämällä – täydellistä! Ja tehokin on nyt yli 40 kW, eli liitin ei olekaan rikki. Toiverikkaina marssimme viereiseen pikaruokaravintolaan kahville.

Kihelmöintiä siellä täällä

Pienen somettelun jälkeen tarkistan Virran puhelinsovelluksesta latauksen tilanteen – ja eikös se olekin katkennut jo seitsemän minuutin jälkeen!

Juoksujalkaa autolle. Muutaman käynnistysyrityksen jälkeen soitamme asiakaspalveluun, joka yrittää saada pikalatauspömpelin toimimaan buuttaamalla, mutta tämäkään ei tuota tulosta. Näppejä alkaa talven viimeisten pakkasten voimasta kihelmöidä, mutta vielä enemmän kihelmöi otsalohkossa: tilanne on täysin sama kuin aiemmalla reissulla Lapinlahdella.

Tällä kertaa viisitoista (15) latauksen käynnistysyritystä saa riittää. On varasuunnitelman aika: nopean päässälaskun perusteella vieressä olevan Type 2 -laitteen pitäisi ehtiä ladata autoa sen verran, että voimme jatkaa matkaa aikataulussa. Ajatuksena kun on pikaladata akku Kempeleessä Oulun juna-asemalle pääsemiseksi.

Mutta kun ei, niin ei: Pulkkilan Type 2 -tolppakin kieltäytyy yhteistyöstä. Uusi yritys, ja vielä kolmas. Lataus ei kuitenkaan käynnisty. Mieleen tulee veteraanipoliitikko Paavo Väyrysen kuuluisa kysymys epäonnistuneiden hallitusneuvotteluiden jälkeen vuonna 1987: nyt tuntuu todellakin siltä, että tyytymättömyyden tunteeseen voisi kuolla.

Tuttavuus Terskanperältä

Kun yritän käynnistää latausta kymmenettä kertaa, viereen astelee paikallinen henkilö, joka alkaa kysellä kiinnostuneesti sähköautoilusta. Harmittaa, ahdistaa ja ketuttaa yhtä aikaa, mutta samaan aikaan yritän hymyssä suin luetella tuttua mantraa.

– Ei tämä aina näin vaikeaa ole, tätä vanhaa sähköautoa nyt ei vain ole tarkoitettu tähän hommaan ja nykyaikaisilla kamppeilla matkassa ei olisi mitään ongelmaa…

En saa tähän mitään kommenttia, vaan toistuvan ja virnuilevan kysymyksen:

– Eikö lähtenyt vieläkään lataamaan?

En haluaisi antaa kyselijälle sitä mielihyvää, minkä hinausauton apuun tuleminen varmasti aiheuttaisi. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan enää ole. Soitto Autoliiton matkanjatkamispalveluun – ehkä hinurin kyydissä voisi vielä ehtiä autojunan lastaukseen.

Mutta ei onnistu sekään. Koko päivän vellonut lumimyrsky on vaatinut liikenteessä veronsa, ja paikallisella hinausyrittäjällä on jonoa parin tunnin verran. Samalla saan kuulla sijaintimme: se on Terskanperällä – ei oikeastaan jaksa enää edes yllättää.

Seuraavaksi soittelemmekin Valtion Rautateille, perumme illan junamatkan ja varaamme uudet liput seuraavalle päivälle. Onneksi peruutusturva kattaa matkustajien kulut, mutta autopaikasta pulitettuja euroja ei saa näin lyhyellä varoitusajalla takaisin. Lopuksi vielä ilmoitus kotiin, että matka venähtää yhdellä päivällä, sitten Nissanin kuljettajan penkki makuuasentoon ja kabiini lämpimäksi päiväunia varten.

Matka jatkuu dieselillä

Jokusen tunnin odottelun, ja toimituksen sisäiseen ryhmächattiin ilmestyneen usean nauruhymiön jälkeen, hinausauto saapuu pihaan. Pian Leaf on Mercedes-Benz Ategon lavalla tiukasti köytettynä.

Hinausauton ohjaamossa vanne pään ympärillä alkaa hiljalleen löystyä. Hytti keinuu töyssyissä pehmeästi, ja kuljettaja on kiireisestä päivästä huolimatta juttutuulella. Se, että joudumme sittenkin polttamaan reissullamme jonkin verran fossiilisia polttoaineita, ei enää tässä vaiheessa oikeastaan edes kiinnosta.

Kun kuljettaja sopii puhelimessa seuraavaa hinauskeikkaa Oulun moottoritielle, ehdotamme, että hän jättäisi meidät keskustan sijaan kyydistä jo Ouluntullin liepeillä. Onhan Leafin akussa virtaa vielä parinkymmenen kilometrin ajoon. Näin tehdään, ja hinurimies pääsee jatkamaan matkaansa seuraavan apua tarvitsevan luokse.

Ajamme suorinta tietä Oulun keskustassa sijaitsevaan maanalaiseen parkkihalliin, jossa kytkemme auton Type 2 -asiointilataukseen. Tällä kertaa Virta ei petä, vaan lataus käynnistyy, ja pääsemme laahustamaan hotellille. Nälkäkin alkaa kurnia, joten ennen nukkumaan menoa käymme kävellen keskustassa nauttimassa illalliset – ja ehdottomasti myös parit yömyssyt.

Ei-niin pitkä päivä

Seuraavana päivänä ei ole mihinkään kiire, sillä vuorokautta kohden lähtee vain yksi autojuna, ja sekin illalla. Päivä kuluu etätöissä hotellilla, ja iltapäivällä ehdimme pyörähtää pienen lenkin katselemassa Pohjois-Pohjanmaan pääkaupungin nähtävyyksiä täyteen ladatulla Leafilla.

Alkuillasta lastaus vihdoin aukeaa. Retkikunnallemme autojuna on uusi tuttavuus, mutta onneksi homma on tehty helpoksi. Auto jonoon, minkä jälkeen VR:n työntekijä käy tarkistamassa lipun ja ohjeistaa ajamaan autonkuljetusvaunun alakerrokseen. Latausmahdollisuutta autojunassa ei ole, mutta Leafin akku on edellisyön latauksesta vielä lähes täynnä.

Lastauksesta itse junan lähtöön kuluu vielä tunti. Aikaa tapetaan täyteen tupatussa asemarakennuksessa erinäisiä someja pläräämällä, ja tietysti mulkoilemalla viereen istuvia ihmisiä alta kulmien.

Lopulta kello lähestyy iltayhdeksää, ja juna saapuu laiturille. Oikea hytti löytyy nopeasti. Junahytin ahtaus oli ennakkoon tiedossa, mutta silti se tuntuu kaksine sänkyineen, vessoineen ja todella pienine pöytänurkkauksineen lähinnä karsinalta. Kun kaksi täysikasvuista miestä ankeää hyttiin, iskee ahtaan paikan kammo. Lähdemme lievittämään sitä ravintolavaunuun.

Paluu polttomoottoriin

Yö menee kohtalaisesti. Uni ei silti ole kovin syvää, sillä se katkeaa herkästi junan jarrutellessa eri asemille. Aamukuuden jälkeen juna pysähtyy Pasilan asemalle, mistä on parin minuutin kävely autojuna-asemalle. Kuorman purkamisessa menee hetki, sillä Leafin eteen on lastattu muutaman mattimyöhäisen auto.

Onneksi olemme liikenteessä sähköautolla; polttomoottoriautoa ei kehtaisi tiiviissä vaunussa pitää käynnissä pakokaasujen vuoksi, mutta Leafin lämmitysvastukset eivät häiritse muiden elämää, eli odotellessa ei tarvitse palella. Silti tuntuu suorastaan ihanalta siirtyä toimituksen pihassa toisen käyttötesti-Nissanin (sen bensiinillä toimivan) rattiin, ja lähteä ajamaan kohti Savoa ilman pakollisia pysähdyksiä. Jatkossa Leaf pidetään siinä työssä mihin se on suunniteltu – eli kaupunkiautona.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen

Lisää aiheesta

• Alle kymppitonnin käytetty sähköauto haastaa uudemmat Hyundait – Moottorin sähköautovertailu
• Käyttötesti käytetyllä: Nissan Leafia saa ladata tiuhaan, mutta kaupunkilaisarki rullaa silti
• Käyttötesti käytetyllä: 500 kilometriä vanhalla sähköautolla
• Käyttötesti käytetyllä: miten vanha sähköauto toimii maaseudulla?