26.4.2022

Käyttötesti käytetyllä: Mää ja Mondeo-mies

Ford Mondeo ei noussut Suomessa samanlaiseksi politiikan pelinappulaksi kuin Britanniassa, jossa keskiluokan sedan symboloi koko yhteiskunnan muutosta.

Käytetty käyttötestiautomme osui lopulta myös yllekirjoittaneen ajettavaksi. Pari viikkoa “Mondeo-miehenä” sujui ongelmitta, sillä auto oli kilometrejä vaille samanlainen kuin uutena. Vain vapaastihengittävän koneen luonne piti palauttaa mieleen pikkuturbojen aikakaudella. Lieneekin hedelmällisempää keskittyä Mondeo-miehen käsitteeseen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mondeo-mies ajoi Sierralla

Kuten lukuisat muutkin kuuluisat sitaatit, Mondeo-mies on itse asiassa väärä viittaus. Britannian Labour-työväenpuoluetta uuteen uskoon 1990-luvulla remontoinut Tony Blair viittasi vuonna 1992 kohtaamaansa puolueen entiseen äänestäjään, joka oli kertonut Blairille, miksi hän ei voi enää äänestää työväenpuoluetta. Keskustelu oli tapahtunut samalla, kun äänestäjä vahasi Ford Sierraansa.

Blair kuitenkin kertoi tarinansa vasta vuonna 1996, kun puolue valmistautui seuraavan vuoden vaaleihin, jossa urakointi palkittiinkin murskavoitolla. Tuolloin Ford Mondeo oli jo syrjäyttänyt Sierran briteille rakkaan autovalmistajan keskikoon sedanina. Poliittisesti keskellä olevasta ja keskituloisesta Mondeo-miehestä syntyi uuden keskiluokan symboli, joka korvasi Thatcherin ajan perusäänestäjänä pidetyn Essex-miehen.

Tai toisin ajateltuna: Labour halusi riveihinsä niitä työikäisiä äänestäjiä, joiden tavoitteena oli hankkia Ford Mondeo. Keskiluokkainen, muttei öky.

Fordille kyse oli mallinimeä myöten “maailman-autosta”, jonka tarkoitus oli toimia globaalin autojätin yhteisenä mallina maailman eri kolkissa. Vaikka myöhemmin esitelty Focus oli sarallaan onnistuneempi painos samasta teemasta, kertoo nimi uskosta hyvän perussedanin vetovoimaan 1990-luvulla.

Alati sirpaloituvat ryhmät

Tänä päivänä suurten yhtenäisten kansanryhmien aika on ohi, ja äänestäjät hajautuvat yhä pienempiin muruihin. Puoluekentän sirpaloitumisesta on kirjoitettu meillä ja Euroopassa paljon. Puoluetta vaihdetaan aiempaa herkemmin ajankohtaisten asioiden mukaan, ja populismi sekä erilaiset ääripäät houkuttelevat entistä useampia. Erityisen rankkaa on olla jossain keskellä.

Sirpaloituminen on tavallaan käynnissä myös autoteollisuudessa, kun absurdisti paisuvissa mallistoissa porrasperät ja farmarit vaihtuvat muhkeisiin crossovereihin ja lentäväkattoisiin ahtaisiin mörökölleihin. Tilaa tai maavaraa ei välttämättä ole enempää, mutta hintaa, massaa ja mielikuvia aktiivisesta elämäntavasta kylläkin. Siinä missä voimalinjavaihtoehdot hupenevat, korivaihtoehdot lisääntyvät. Ilmeisesti katon muoto ja seikkailumuovit ovat tämän ajan identiteettiä määrittävät Galvanoidut Listat Sivussa.

Maailmalla jo lähes kaikista perinteisistä henkilöautoista luopunut Ford katkaisee Mondeon tarinan nykymuodossaan. Jos malli palaa Eurooppaan, se kokenee samanlaisen “crossoveroitumisen” kuin Renault Mégane E-Tech Electric (Moottori 4/2022). Nimityksiä rakastavat britit puhuvat jo SUV-Stevestä ja Crossover-Katesta uusina autoilijaryhminä.

Suomessa lähes samoihin mittoihin kasvanut Škoda Octavia on noussut Ford Mondeon paikalle joka perheen keskiluokkaisena sedanina ja farkkuna. “Kolmen laatikon” autojen markkinat kuitenkin kutistuvat, ensin muualla, sitten viimeistään hupenevan tarjonnan myötä myös meillä. Toisaalta: perinteiset matalat automallit nähdään nykyisin jopa kapinana, aerodynaamisuudesta puhumattakaan.

Kiinassa Ford Mondeo siirtyi kuitenkin ylpeästi viidenteen sukupolveen (ks. oheinen kuva). Joku viisaampi voi analysoida, merkitseekö se perinteistä makua automalleissa vai keskiluokan nousua kaukana idässä.

Käyttötesti: Ford Mondeo 1.8 Sportback Trend vm. 2007

  • Käyttötesti alkoi 7.7.2021
  • Tähän mennessä ajettu 11 614 km
  • Keskikulutus 8,7 l/100 km
  • Huolto- ja korjauskulut 943,27 €

Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat