Ajoneuvot | Koeajo | 11.10.2019

Koeajo: Ford Mustang Bullitt – lisää happea ja hymy korviin

Mustang on Fordin mallistossa se tuote, jolla kelpaa kieltämättä retostella. Ikoni on ehtinyt jo pitkälle yli 50 vuoden ikään, ja uuden tyylisuunnan Mussen ensipainoksestakin on jo tovi. Mustang on myös kuin varkain napannut merkittävän roolin Euroopan urheilullisempien autojen myynnistä: Noin 40 000 auton vuosimyynnillä se ei ole mikään pikkutekijä täkäläisilläkään markkinoilla.

Hiljattain tehty facelift  pitää Mustangin yhä ajankohtaisena: hieman terävämpi muotoilu, jousituksen hienosäätö ja ajan tasalle päivitetyt varusteet olivat tervetulleita lisukkeita. Toki Euroopan myynnissä 2,3-litraisella neloskoneella on myös merkittävä rooli kasin rinnalla. Maailma tarvitsee kuitenkin esikuvia – ja idoleita. Siksi Bullitt on varmasti nostettu taas jalustalle, joskin elokuvan 50-vuotisjuhlat olivat toki luonnollinen ajankohta tuoda tämä erikoisversio taas mallistoon.

Vain hieman rajumpi

Euroopan tiukemmista päästörajoista johtuen Bullittissa on vain valitettavasti täällä vähemmän tehoa kuin Atlantin tuolla puolen USA:ssa. Itse asiassa ero viisilitraiseen GT:hen jää vain kymmeneen poniin. Näin ollen ero suorituskyvyssäkin on varsin minimaalinen. Hidastuvuuspuoli on sen sijaan erityisen hyvin kunnossa, kun autossa on samat 6-mäntäiset Brembon jarrusatulan kuin jenkkiversioissa. Jousitusta on myös madallettu ja jäykistetty.

Vihreä erikoisväri istuu hyvin Bullittiin. Keulamaskista on poistettu kaikki auton merkkiin ja malliin viittaavat koristeet, joka luo keulailmeeseen mystistä pahiksen leimaa. Esikuvansa imagoa – eli  Frank Bullittin Ford Mustang 390 GT Fastbackia vuodelta 1968 – noudattaen uusi Bullitt on saatavilla vain 2-ovisena coupéna. Auton alla istuvat 19-tuumaiset erikoisvanteet, ja myös kromia on lisätty sopivasti sinne tänne. Ero Mustangin perusmalleihin jää kuitenkin varsin vähäiseksi.

Suurten linjojen auto

Sisällä jatkuu sama minimalistisen tyylitelty linja. Bullitt tulee vakiona 6-lovisella käsivaihteistolla eli mukavuutta ja 10-vaihteista automaattia kaipaavien on tyydyttävä muihin versioihin. Auton teeman hengen mukaisesti vaihdekepin nuppi on kuin biljardipallo. Ford on myös luonut autolle omaa auraa Bullitt-logoilla, mutta laatuvaikutelma on silti kovin amerikkalaishenkinen. Kokonaisuus tuntuu hieman muoviselta eurooppalaisiin kilpailijoihin verrattuna. Kuskin amerikkalaisen miehen mitoille tehty penkki kerää tosin kehuja.

Liikkeelle lähdettäessä käy heti ilmi se, että Mustang tulee maasta, jossa kaikki on suurta. Auton pituus on vielä helppo hyväksyä ja hahmottaa, mutta yli 1,9 metrin leveys saa kaistat tuntumaan hieman ahtaalta – parkkihalleista nyt puhumattakaan. Myös auton yli 1 800 kilon massa tuntuu ratin takana. Käsissä ei ole siis notkean ketterä eurooppalainen pikkusportti tyyliin Audi TT tai Porsche 718. Pientä apua tiukempiin paikkoihin tuo onneksi Torsen-luistonrajoitin tasauspyörästössä.

Ajettavuus on Bullittinkin kohdalla kaksiteräinen miekka. Auto sytyttää kuskin vasta kun kierroksia on koneessa reilut neljä tuhatta. Normaalin liikenteen seassa tästä autosta on siis vaikea nauttia. Myös auton äänimaailma alkaa tosissaan toimia vasta yläkierroksilla. Jousitus on amerikkalaishenkinen, ja mukautuvasta iskunvaimennuksesta huolimatta meno on napakan kovaa. Ohjaus on sinänsä hyvä, riittävän tunnokas, mutta kuski ei silti koe olevansa osa autoa samalla tapaa kuin eurooppalaisissa kilpailijoissa.

Bullitt ei ole varsinaisesti myöskään mikään raketti. Myöskään moottorin vääntö ei tunnu mitenkään järjettömältä. Toisaalta kuski tuntee olevansa perinteisen muskeliauton ratin takana, jossa kuski annostelee jalalla kaasua ja vaparikone reagoi. Turbot ovat tulleet moderneihin urheiluautoihin jäädäkseen, ja niiden rinnalla iso vapari tuntuu ihastuttavan erilaiselta. Uuteen autoonkin tulee salakavalasti retron makua. Myös jämäkkä vaihteensiirto vie mielikuvia muskeliautojen mekaaniselle aikakaudelle. Vaihteet eivät hulahda vain sisään, eikä uutta vaihdetta voi ujuttaa hätäillen silmään. Digitaalinen mittaristo sotii vähän Bullittin retrohenkistä ideaa vastaan, mutta onneksi 12-tuumainen näyttö on modernista ilmeestään huolimatta varsin selkeä.

Viisilitrainen kasi on sama vakiokone kuin GT-malleissa, mutta sille syötetään enemmän happea konepellin ilmanottoaukon kautta. Konepellin avaus paljastaa myös järkyttävän ison ilmanpuhdistimen. Myös ilmanjättö on hoidettu tyylikkäästi, eli pakosarjatkin ovat uudet.

Äänet tekevät auton

Suurinta elämysantia Bullittin kanssa onkin lopulta auton äänimaailma. V8 on tuhdin bassovoittoinen, ja ääni on kiehtovan raaka, mekaaninen – etenkin kun kierroksia nostetaan lähelle punarajaa. Tyhjäkäynnin tuntumassa kasi myös höpöttelee kivasti. Itse asiassa äänet ovat aika lailla juuri sellaiset, jollaisia amerikkalaisesta V8-muskeliautosta odottaakin löytävänsä. Ja etenkin pakoäänet ovat juuri sellaiset, jotka saisivat Steve McQueeninkin hymähtelemään pieni hymynvire kasvoillaan. Myös pakosarjan paukahdukset kuuluvat luonnollisesti asiaan jalkaa kaasulta nostettaessa. Ääniä myös tehostetaan aavistus auton äänentoiston kautta, mutta sopivalla tavalla luonnollisesti. Pelleilylinjalle ei Ford ole onneksi lähtenyt.

Hupaisasti moottoria voi soitella hyvin vielä suomalaisissa moottoritienopeuksissakin, kunhan ei vaihda kakkosta suuremmalle vaihteelle. Kakkosvaihde on iskettävä silmään nimittäin vasta lähes 120 km/h kohdalla. Jep, välitykset ovat pitkät, normaaliajoa ajatellen turhankin pitkät. Punarajakin tulee vastaan vasta 7 500 kierroksen kohdalla.

Ja jos imu- ja pakoäänien kuunteleminen jostain ihmeen syystä käy kyllästyttämään, B&O:n 12 kaiuttimen äänentoistojärjestelmästä voi toistaa rockia tai miksei vaikkapa Bullitt-elokuvan hienoa ja ajokohtausta edeltävää Lalo Schifrinin kirjoittamaa ääniraitaa Shifting Gears aina 1000 Watin tehoon asti – jos korvat vain moisen kestävät.

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola