Koeajo: Seikkailua kohti – Ford Mustang Convertible 2.3 EcoBoost A10

55-vuotias sen kuin jaksaa porskuttaa. Ford Mustang on lupaus seikkailusta, vaikka matka suuntautuisi vain lähimarkettiin. Hyvää: tyyli, matka-ajon helppous. Huonoa: avokaton vaikutus korin jäykkyyteen, ääniraita.

55 vuotta täyttänyt Ford Mustang on jälleen löytänyt sen tunteen, että ollaan seikkailun äärellä. Mallihistoriaan mahtuu toki huonompiakin vuosikymmeniä, mutta 2000-luvun taitteessa poniauto keksi itsensä uudelleen. 2015 Euroopassa esitelty nyky-Mustang on ennättänyt jo saada kasvojenkohotuksenkin, mutta tuttu muotokieli ja auton asenne kertovat edelleen enemmän road moviesta kuin automarketista.

Mustangin hankkiminen koostuu kuitenkin tietyistä valinnoista. Tärkeimmät niistä ovat moottori, katto ja niiden yhdistelmä.

Turbolla vai tilavuudella

“Sen ainoan oikean” 5,0-litraisen vapaasti hengittävän V8-bensiinimoottorin lisäksi Mustangiin tarjotaan 2,3-litraista EcoBoostia. Ahdettu nelisylinterinen on mielenkiintoinen tapaus, sillä numeroiden valossa (290 hv & 440 Nm) sen suorituskyky riittää kookkaan kruiserin liikuttamiseen mainiosti. Näin myös käytännössä, joten EcoBoostissa onkin mieltä, mikäli mittariin kertyy runsaasti kilometrejä.

Mustangin kohdalla kysymykseksi nousee kuitenkin myös ääniraita. Ahdetun moottorin ääniraita jää merkittävästi jälkeen esimerkiksi edellisen Focus RS:n esityksestä, jossa samasta voimanlähteestä on loihdittu imagoa vastaava äänimaailma. Nyttemmin tilannetta on päivitetty Ford Performance -pakoputkistolla, joten ilmeisesti tilanne on huomioitu Fordilla.

Aiemmin voimalinjapäätökseen vaikutti myös vaihteisto, mutta uudempi 10-vaihteinen automaatti on tasannut peliä. Mustangin kuusivaihteinen manuaali on edelleen hyvä vaihtoehto, mutta automaatti tuo ajamiseen helppoutta. Muuten Ford Mustang onkin tutun vaivaton ajettava. Ohjaus on suora, muttei erityisen tunnokas. Mutkateillä moottoriversioista etu menee EcoBoostille, sillä V8:n suurempi keulamassa tuntuu suuntaa vaihdettaessa.

Kova vai kangas

Toinen merkittävä valinta Ford Mustangin kohdalla on katto. Perinteinen kovakatto, paitsi näyttää hyvältä, on merkittävästi jäykempi ja hiukan mukavampi. Jos luvassa on paljon kilometrejä tai ajokautta haluaa pidentää kesän ulkopuolelle, kannattaa harkita fastbackia.

Mikäli kuitenkin luonne mielii luontoon, tarjolla on kangaskatto, joka soveltuu parhaiten hitaaseen kruisailuun V8:n kanssa. Avokatto tosin tuo esiin korin löysyyden, joka häiritsee jokaisessa töyssyssä mukautuvasta iskunvaimennuksesta huolimatta. Pehmeä kattoratkaisu on hiukan kovakattoista suhisevampi, mutta ero ei ole merkittävä.

Samalla kangaskatto nipistää 76 litraa tavaratilasta. Hitaissa vauhdeissa toimiva sähkötoiminen katto vaatii vielä erikseen käsikäyttöisen lukitussalvan operointia. Ford toivoo, että avatun katon kanssa käytetään muovisia peitelevyjä, mutta ulkonäköä ja aerodynaamisuutta parantavat paneelit estävät katon sulkemisen. Halutessaan takaistuinten tilan voi uhrata lisävarusteiselle tuulenohjaimelle.

1964 ja puoli

Vaivatonta kruisailuhenkeä huokuu myös Mustangin varustelu, sillä useimmat mukavuus- ja turvallisuusvarusteet ovat autossa vakiona. Vastapainoksi ohjauspyörää on toki höystetty melkoisella nappiarmeijalla, mutta ainakin auton käyttäminen on imagoon kuuluvasti suoraviivaista. Digitaalimittariston näkymistä löytyy tervetullutta ja leikkisääkin monipuolisuutta.

Vuosien varrella Mustang on joutunut muuttumaan, mutta suurimmat muutokset ovat edessä. Spekulaatioissa pyörivät niin hybridit, sähköautot kuin nelivedotkin, mutta poniautonkin täytyy heijastella aikaansa pysyäkseen relevanttina. Pelkästään elokuviin sopivalla ulkonäöllä ei pärjää kuin elokuvissa. Tosin Mustangin näkeminen piristää ohikulkijoiden päivää, auton saapumiseen suhtaudutaan aina innolla.

Koeajojakson viimeisinä päivinä kantautuu maailmalta viesti, että Lee Iacocca on menehtynyt 95 vuoden iässä. Automogulin pitkän uran varrelta löytyy myös Ford Mustangin ideointi, epäilijöiden vastustuksesta huolimatta
1964 alkanut laukka on kuitenkin hyvissä käsissä.

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen