Ajoneuvot | Koeajo | 1.7.2019

Koeajo: isoveli opettaa – Mercedes-Benz GLS 400 d

Uusi Mercedes-Benz GLS todistaa, että amerikkalainen unelma ei ole enää amerikkalainen. Hyvää: tila ei lopu kesken, edistykselliset alustaratkaisut, mukavuus, maasto-ominaisuudet, erinomainen HUD-näyttö. Huonoa: parkkihallissa ahdistaa, ohjaustuntuma, ei hybridiä, EQ Boost ei saatavilla dieseleihin.

Jaa artikkeli

Mercedes-Benz GLS, tähtikeulan jyhkein SUV, on uudistunut toiseen sukupolveensa. Näky on vaikuttava: 2,5 tonnin keijukainen on S-Mercedeksen mittainen, lähes kaksi metriä leveä ja miehen korkuinen. Akseliväliäkin on pitkälti yli kolme metriä. Mercedeksen suurin SUV on selvästikin suunniteltu amerikkalaisille, sillä vanhalla mantereella käyvät paikat ahtaiksi.

Mercedes-Benz GLS

Onneksi ensikoeajolle päästiin Utahin osavaltioon Salt Lake Cityn ympäristöön, ja noissa jylhissä maisemissa GLS asettuu heti oikeaan mittakaavaan. Tämä on auto, jolla kuljetaan ja kuljetetaan. Amerikkalaiset ajavat keskimäärin enemmän kuin eurooppalaiset, ja autoilla myös roudataan tavaraa aivan eri tavalla. Tavallaan GLS on amerikkalainen korvike isolle farmarille.

Edistystä Euroopasta

GLS valmistetaan samalla USA:n tehtaalla kuin sen kanssa saman perusrakenteen jakava GLE; rakenteet ovat siis henkilöautomaiset. Se on selvä etu amerikkalaisiin kilpailijoihin nähden, jotka on kasattu pitkälti avolavojen alustojen päälle. Ja nyt ero jousitusmukavuudessa on vielä suurempi kuin ennen, vaikka myös amerikkalaiset ovat petranneet jatkuvasti tuotteitaan.

Mercedes-Benz GLS

Ilmajousitus on luonnollisesti vakiona, ja kyyti on sopivan leppoisaa. Ohjaaminen onnistuu vaikka yhdellä sormella. Tämä verottaa toki samalla aavistuksen ohjauksen tarkkuudesta. Pääasia, että auto kulkee suoraan, sillä kun tästä lähdettäisiin taittamaan matkaa Kalliovuorten yli kohti itää, preerialla tulisi nopeasti vastaan kilometrien mittaisia suoria.

Ajamme ensin pätkän moottoritietä, jonka saumakohdat jympsähtelevät vaimeasti auton alla. Interstate 80 eli USA:ta halkova moottoritie vie kohti länttä. Mittaa motarilla on komeat 4 670 kilometriä. Lähtöpiste on San Franciscossa ja päätepiste New Jerseyssä. Salt Lake Cityn itäpuolella tie pujahtaa ahtaaseen solaan, joka mutkittelee melkoisesti. GLS pysyy vaivatta omalla kaistallaan, eikä kori edes kallistele mitenkään merkittävästi.

Mercedes-Benz GLS

Syy tähän on GLE:stä tuttu E-Active Body Control -järjestelmä, jonka avulla alusta muuttuu varsin fiksuksi. Jokaisen pyörän jousitusta ja iskunvaimennusta voidaan säätää erikseen, ja stereokameran avulla auto ”skannaa” jatkuvasti tietä ja valmistaa jousituksen edessä oleviin töyssyihin.

Toimii ja tunnistaa

Moottoritieltä jatketaan mutkaiselle maantielle. Ensin alle osuu pitkähkö siirtymä mutkitellen ylös kukkulan rinnettä vievää ja kuoppaista uomaa, jonka jälkeen ajetaan tovi hiekkatiellä. Kyyti on hämmentävän pehmeää. GLS ylittää epätasaisuudet lähes taikamaton lailla – ainoastaan nimismiehen kiharat saivat jousituksen hetkeksi pois tasapainosta. Ratin takana on vaikea uskoa, että GLS painaa yli 2,5 tonnia.

Mercedes-Benz GLS

E-Active Body Controlista on toki iloa myös mutkatiellä. GLS tunnistaa kameran avulla edessä olevan mutkan ja kallistaa auton alakertaa asteittain auton nopeuden ja kaarteen mukaan enimmillään kolme astetta.

Luonnollisesti älyalusta myös vähentää auton nyökkimistä ja niiailua niin kiihdytettäessä kuin jarrutettaessakin.

Ei älyalusta GLS:stä urheiluautoa tee, eikä GLS ole luokkansa dynaamisin ajettava, mutta Mercedeksen insinöörit leikkivät kyllä fysiikan lakien kanssa siinä, miten hienosti auto kulkee.

Tilaa kolmella rivillä

Ja kun ajomukavuus on kohdallaan, GLS:ssä kelpaa koko perheen matkustaa pitkiäkin matkoja. Siksi kaikkien viihtymiseen on panostettu. Kojelauta on Mercedeksen nykytyylin mukainen, eli 12,3-tuumaisen digimittariston jatkeena on samankokoinen kosketusnäyttö. Lukuisia viihde- ja turvajärjestelmiä komennetaan MBUX-käyttöjärjestelmän kautta. Keskustelut auton kanssa voi siis aloittaa “Hei Mercedes” -komennolla.

GLS tulee aina kolmella istuinrivillä, ja Euroopassa keskirivi on vakiona 3-paikkainen. Saatavilla on myös kaksi erillisistuinta, mutta koeistunnan jälkeen normipenkki on ihan hyvä valinta. On turha luopua yhdestä istuinpaikasta, kun matkustusmukavuus keskirivillä ei tästä juuri kohene.

Plussaa tulee kolmannen rivin tiloista, jonne mahtuu kohtuuhyvin aikuinenkin. Ja tavaratilaan menee vielä pari laukkua, vaikka kaikki seitsemän istuinpaikkaa ovat käytössä. 5-paikkaisena kontti vetää jo massiiviset 890 litraa. Tilojen muunneltavuus on vieläpä äärettömän helppoa, siihen tarvitaan vain yksi sormi. Toisen ja kolmannen rivin istuimet taittuvat kumoon ja nousevat esiin sähköisesti.

Maltilliset hintaerot

Koeajon jälkeen GLS:ään on helppo ihastua. Se on ylenpalttisen ylellinen, ja taipuu monenlaisiin kuljetustarpeisiin. Ja myös maastoon voi mennä – etenkin jos valitsee autoonsa off-road-paketin. Tällöin joustovarat kasvavat muutamalla sentillä, käytössä on alennusvaihteisto, alamäkihidastin tekee jyrkkien mäkien laskettelusta lasten leikkiä ja auton alla on hieman enemmän suojaa kiveniskemiä ja pikkukolhuja vastaan.

Jos auton koko – jota monipuoliset pysäköintiavustimet tosin helpottavat – ei ole este, GLS:n hintaero GLE:hen nähden on varsin maltillinen. Euroopan-moottoriversio on aina kuusisylinterinen diesel, josta on kaksi tehoversiota: 286 ja 330 hevosvoimaa. Niiden hiilidioksidipäästöt ovat samat, joten hintaeroksi muodostuu vain kuutisen tuhatta euroa. Sillä saa tehon lisäyksen kera myös 100 newtonmetriä lisävääntöä.

Ensikoeajolla oli mahdollisuus testata vain voimakkaampaa dieselvaihtoehtoa. Moottori on vielä melko tuore ja yhtä hieno kuin muistikuvat antoivat odottaa. Sen parina oleva 9-vaihteinen automaatti toimii sivistyneesti, joskin nopeammat kiihdytykset saavat voimalinjan aavistuksen nykimään. Selvästi pahempaa nykiminen on tosin suoran bensakuutosen kera. Bensa-V8:n kera voimalinja pelittää taas melko hyvin. Liekö syyllinen Mercedeksen EQ Boost -järjestelmä? Dieseliin sitä ei saa, vaikka käytössä onkin 48 volttia.

Jaa artikkeli

Keskustelu