1.10.2022

Liikenneturva selvitti: Suurin osa vanhemmista kuljettaa lapsiaan turvaistuinsuosituksen mukaisesti

Liikenneturvan selvityksen mukaan 73 prosenttia vanhemmista kuljettaa lapsiaan turvaistuimessa suosituksen mukaisesti – selkä menosuuntaan vähintään nelivuotiaaksi asti.

Liikenneturva selvitti viime keväänä, millaiset näkemykset alle kouluikäisten lasten vanhemmilla on liikenneturvallisuudesta ja lasten turvallisesta kuljettamisesta. Vastauksista välittyy positiivinen suuntaus, sillä kyselyyn vastanneista vanhemmista suurin osa kertoi toimivansa Liikenneturvan suosituksen mukaisesti. Kaikkiaan 73 prosenttia vastaajista mainitsee, että oma lapsi matkustaa tai on matkustanut turvaistuimessa selkä menosuuntaan vähintään nelivuotiaaksi asti.

Liikenneturva päivitti turvaistuinsuositustaan noin puolitoista vuotta sitten. Suosituksen ydinviesti on, että lapsi matkustaa autossa selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa mahdollisimman pitkään.

– Hienoa, että vastaajista suurin osa kuljetti lapsiaan turvaistuinsuosituksemme mukaisesti. Meillä on kuitenkin vielä työtä tehtävänä. Viestimme jatkossakin lasten turvallisesta kuljettamisesta vanhemmille, vahvistaa Liikenneturvan suunnittelija Ida Maasalo.

Selvityksen mukaan turvaistuinsuosituksen pitäisi ennallaan 60 prosenttia vastaajista ja yli kolmannes kannatti vieläkin tiukempaa lainsäädäntöä. Selvityksessä vastaajilta tiedusteltiin myös, mitkä asiat edistäisivät lasten turvallista kuljettamista autossa. Vastaajien mukaan tehokkaampi viestiminen oli eniten mainintoja saanut keino. Lisäksi kaksi kolmasosaa vastaajista kannatti poliisin tehokkaampaa valvontaa sekä suurempia sakkoja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vanhemman vastuulla

Laki velvoittaa, että lapsen on käytettävä asianmukaista turvalaitetta autossa matkustaessaan siihen saakka, kunnes lapsi on vähintään 135 cm pitkä. Lisäksi alle 3-vuotiasta lasta ei saa koskaan kuljettaa henkilö-, paketti- tai kuorma-autossa ilman turvalaitetta. Lapsen turvallinen kuljettaminen autossa on aina vanhemman vastuulla.

– Selkä menosuuntaan matkustaminen tuo lapselle parhaimman suojan autossa. Suosituksemme on, että selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa matkustetaan mahdollisimman pitkään, vähintään 4-vuotiaaksi. Neljä vuotta on suosituksen alaraja, mutta yleensä selkä menosuuntaan matkustaminen on mahdollista huomattavasti pidempään, toteaa yhteyspäällikkö Elias Ruutti.

Liikenneturvan suositus on, että lapsi käyttää autossa asianmukaista turvalaitetta, kunnes hän on 150 cm pitkä. Lapselle turvallisin paikka autossa on turvaistuimessa takapenkillä.

–Liikenneturvan suositukset ovat lakia tiukempia kannanottoja turvallisuuden puolesta ja perustuvat tutkimustietoon, korostaa Ruutti.

Lähde: Liikenneturva

Luetuimmat