The Grand Tour

Ajoneuvot Uutinen 18.11.2016

Näin katsot The Grand Touria Suomessa jo nyt!

Silloin taotaan kun rauta on kuumaa: Amazon availee rajojaan, jotta kaikki innokkaat näkisivät The Grand Tourin jo nyt.

Amazon ei ole kasvanut nettikirjakaupasta megakorporaatioksi turhaan, sillä yhtiö selvästi ymmärtää takoa kun rauta on kuumaa.

The Grand Tourin viimeöisen ensi-illan kunniaksi ilmoitettiin, että Yhdysvaltain Amazon Prime -tilin voi ostaa kuka tahansa autoilusarjan katsomista varten. Aiemmin Amazon kertoi, että maailman kansalaiset Yhdysvaltojen, Britannian, Saksan ja Japanin ulkopuolella näkisivät sarjan vasta joulukuusta alkaen.

Nyt Amazon kuitenkin tarjoaa kaikille mahdollisuuden ostaa yhdysvaltalainen Prime-tili (normaalisti 100 dollaria/vuosi, The Grand Tourin kunniaksi 80 dollaria/vuosi) ja yhtiö lupaa kertoa myöhemmin, miten tili siirretään joulukuussa avattaviin maihin (joihin siis Suomikin kuuluu). Hyvässä tapauksessa raha ei siis ennätä edes valua Atlantin yli, sillä Primen 30 päivän kokeiluaika saattaa riittää tilin siirtämiseen Suomeen tai Pohjoismaihin.

Pikaisella kokeilulla tilillä ei voi kuitenkaan katsella The Grand Tourin lisäksi muuta Yhdysvaltoihin suunnattua Prime-sisältöä. Ratkaisu saattaa vaatia hiukan aktiivisuutta ja nettinäppäryyttä, mutta kyseessä on kokeillusti toimiva tapa nähdä tutun kolmikon paluu juuri nyt hetiThe Grand Tourista julkaistaan uusi jakso joka perjantai seuraavan 12 viikon ajan.

Lähde: Amazon Kuva: Amazon/The Grand Tour

Katso myös:

Jaa artikkeli

Kaikki koeajot

Uusimmat