16.1.2019

Nämä ovat Suomen sähköautokaupungit – top 10

Motolataus

Sähköautojen määrä ylitti vuoden 2018 lopussa 15 000 auton rajan, kun samaan pottiin lasketaan täyssähköautot ja ladattavat hybridiautot.

Sähköautojen määrän odotetaan kaksinkertaistuvan tänä vuonna, kertoo tilastoja perannut vakuutusyhtiö LähiTapiola.

Sähköautot keskittyvät Suomessa toistaiseksi pääkaupunkiseudulle, eteläisen Suomen kuntiin ja muutamaan muuhun suurimpaan kaupunkiin.

Liikennekäyttöön rekisteröityjen täyssähköautojen määrä Suomessa oli vuoden 2018 lopussa 2 273 autoa. Ladattavia hybridiautoja oli rekisteröity liikenteeseen 12 744. Lisäksi ei-ladattavia hybrideja oli rekisteröity liikenteeseen 36 770.

Webasto Pure

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kasvua, mutta osuus vielä pieni

Sähköautojen määrä on karkeasti kaksinkertaistunut Suomessa viime vuosina. Nopeasta kasvusta huolimatta sähköautojen määrä on kuitenkin pieni verrattuna liikennekäytössä olevaan yhteensä noin 3 miljoonaan autoon, LähiTapiola ynnäilee.

– Odotamme sähköautojen määrän kaksinkertaistuvan edelleen tänä vuonna. Kysyntään vaikuttavat merkittävästi autojen hinta ja latausverkoston kattavuus. Sähköautoilun yleistymisen kannalta tällä hetkellä isoin kysymysmerkki on tuleva hallitusohjelma, koska verotuksella ja kannustimilla on merkittävä vaikutus sähköautojen kauppaan, kuten Norjan esimerkki osoittaa, kertoo LähiTapiolan autoilun palveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri.

Täyssähköautopaikkakuntien TOP 10:

1. Helsinki 424
2. Espoo 323
3. Vantaa 190
4. Tampere 103
5. Turku 75
6. Oulu 52
7. Kirkkonummi 48
8. Tuusula 36
9. Lahti 33
10. Jyväskylä 32

Sähköautojen yleistymistä seurataan vakuutusyhtiöissä tarkasti. Esimerkiksi sähköautoille sattuneista vahingoista ja niiden korjauskuluista on vasta vähän pidemmän aikavälin tilastoitua tietoa.

– Sähköautojen akut ovat kalliita ja niiden vikaantumisesta sekä korjauskuluista on vasta melko vähän dataa. Tiedon kertyessä myös vakuutusyhtiöt pystyvät hinnoittelemaan vakuutuksensa paremmin riskivastaaviksi, Alaviiri toteaa.

Vakuutusmaksujen kehitys kiinnostaa myös sähköautoilijoita, mutta toistaiseksi tarkempia suuntaviivoja tulevalle hintakehitykselle ei ole julkistettu.

Vuosi sähköllä

Sähköautot keskittyvät suuriin kaupunkeihin

Sähköautot ovat niin täyssähköautojen kuin ladattavien hybridienkin osalta keskittyneet Suomen suurimpiin kaupunkeihin ja eteläisen Suomen kuntiin. Ei liene yllätys, että aluerajaus on sama, jossa latausverkostot ovat kaikkein kattavimmat.

– Sähköautojen määrä on kasvanut pääkaupunkiseudulla nopeiten, mutta ilmastotalkoita ajatellen ollaan vasta alussa, Alaviiri toteaa.

Pääkaupunkiseudulla on 43,6 prosenttia kaikista Suomen ladattavista hybrideistä ja täyssähköautoista 42,2 prosentin osuus. Suomessa on yhteensä 44 kuntaa, joissa on 10 tai useampi täyssähköauto. Ladattavia hybridejä on 10 tai useampi 119 Suomen kunnassa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ladattavat bensiini- ja dieselhybridit kunnittain TOP 20:

1. Helsinki 2974
2. Espoo 1614
3. Vantaa 866
4. Tampere 581
5. Turku 450
6. Oulu 366
7. Jyväskylä 241
8. Lahti 184
9. Kuopio 183
10. Kirkkonummi 158
11. Vaasa 143
12. Lappeenranta 130
13. Tuusula 127
14. Kaarina 124
15. Nurmijärvi 123
16. Porvoo 123
17. Hyvinkää 117
18. Kouvola 112
19. Järvenpää 109
20. Seinäjoki 106

Esitetyt luvut ovat liikennekäyttöön vuoden 2018 lopussa rekisteröityjä henkilöautoja.

Lähde: LähiTapiola Kuvitus: Moottorin arkisto

Luetuimmat