20.7.2022

Nimi muutettu: Willys Interlagos oli Brasilian ensimmäinen urheiluauto, takanaan kansainvälisiä juonenkäänteitä

Interlagosin sukuhistoriassa on niin Alpinea, Renaultia kuin Jeepiäkin, ja sen syntyyn vaikuttivat voimakkaasti Volkswagenin aluevaltaukset Brasiliassa.

Brasilia on nykyisin maailman seitsemänneksi suurin autonvalmistajamaa, ja tähän ollaan tultu 50-luvulta alkaen vauhdittuneen kehityksen seurauksena. Eräs Brasiliassa noihin aikoihin onneaan kokeilemaan lähtenyt autonvalmistaja oli kotimaassaan USA:ssa pienoisiin vaikeuksiin joutunut Willys-Overland. Sota-ajan Jeepeistä parhaiten tunnettu Willys-Overland ei enää tahtonut pärjätä muun muassa Chryslerin puristuksissa, joten aika lailla viimeiseksi oljenkorreksi otettiin sen osalta Etelä-Amerikan suurin valtio, ja siellä odotuksia sisältänyt kumppanuus Renaultin kanssa, joka myös osti Willysistä osaomistajuuden.

Willys Jeep MB
Willysin mallinimeä ei suinkaan muisteta urheiluautojen kautta, vaan tästä uskollisesta ja monikäyttöisestä kulkijasta, toisen maailmansodan kenties jopa kaikkein ikonisimmasta ajoneuvosta, Willys-Jeepistä. Vaikka Willys-Overlandin ja nykyään tuntemamme Jeepin tiet ovatkin vuosikymmenten varrella erkaantuneet, muistaa Jeep malleissaan edelleen monin tavoin juuriaan. Muun muassa Jeep-autojen tasokkain varustetaso on perinteisesti ollut nimeltään Overland.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Willys Interlagos - Tropiikin Alpine

Rantauduttuaan Brasiliaan 1950-luvulla, alkoi Willys-Overland valmistaa Jeep CJ:tä sekä myöhemmin Renault Dauphineita Brasilian markkinoille. Ranskalaisperäinen takamoottorinen perheauto oli tilanteeseen hyvä veto, ja 60-luvulla Willys-Overland takoi erinomaista tulosta Brasilian automarkkinoilla.

Alpine A108, vieläkin tunnetumman A110:n edeltäjä, avomallisena. Muotoilu on pitkälti italialaissuuruus Giovanni Michelottin käsialaa.

Erään pääkilpailijoista, Brasilian Volkswagenin, päätös alkaa valmistaa omaa Karmann Ghiaa huomattiin myös Willys do Brasililla. Vastavedossa Willys kääntyi herran nimeltä Jean Rédélé puoleen. Rédéléllä, Alpinen perustajalla, oli tarjota tilanteeseen varsin kilpailukykyinen ratkaisu, vieläpä Dauphinen tekniikalla: Alpine A108. Lasikuitukorinen "berlinette" oli ainakin paperilla vallan erinomainen vastus Karmann Ghialle. Myös coupé- ja avomallisena valmistettu Interlagos pärjäsi niin ikään kilparadoilla, ja onhan Willys Interlagos toiminut ponnahduslautana uralla muiden muassa kaksinkertaiselle Formula ykkösten maailmanmestarille, Brasilian Emerson Fittipaldille. Myös mallinimi Interlagos oli vahvasti moottoriurheilusta inspiroitunut, onhan se formuloitakin isännöivän São Paulon kansainvälisen moottoriradan nimi.

Ulkonäöllisesti Interlagos ei juurikaan erottununut A108:sta. Keulaan tekstattu ALPINE vaihtui Willysissä muotoon INTERLAGOS.

Willys Interlagosin tuotanto São Bernardo do Campon tehtaalla São Paulon osavaltiossa sai jatkua neljän vuoden ajan 1962 - 1966. Myyntiulokset eivät olleet mairittelevia: lähteestä riippuen noin 800 Interlagosia rullasi maailmaan. Volkswagen sen sijaan ehti tuottaa maassa yhteensä 41 600 Karmann Ghiaa.

Myös Willys-Overlandin tarina brasilialaisena automerkkinä ja muutenkin automerkkinä alkoi tulla tiensä päähän siinä vaiheessa, kun Ford otti yhtiön hallintaansa vuonna 1967. Kauppamatkaltaan Ford sai tuliaisina Etelä-Amerikan markkinoille nimeä Corcel kantaneen pienehkön porrasperän, joka kantoi koko lähes 20-vuotisen tuotantohistoriansa ajan sisällään Renault 12:n sisuskaluja eräänä muistutuksena kerran Brasilian myydyimmästä automerkistä.

Willys AW 380 Berlinetta - torinolaista superretroa lähes 50 vuoden jälkeen

Torinolainen koriräätäli Carrozzeria Viotti loi vuonna 2015 retrosuperautoksi tituleerattavan Willys AW 380 Berlinetan. Alpine A108:n ja sitä kautta Willys Interlagosin muodot 2010-luvulle tuonut luomus esiteltiin saman vuoden Bolognan autonäyttelyssä, ja kappalehinnaksi kerrottiin vähemmän kohtuulliset 380 000 euroa. Miltei 400 tonnilla tiettävästi 110 kroonista autokuumetta potevaa keräilijää sai kokoelmiinsa 3,8-litraisella bokserikuutosella 610 hevosvoimaa ja 830 newtonmetriä kehittäneen retrosportin. Kuten kuva (ja moottori) tarkkasilmäisimmille ehkä paljasti, tekniikka kuoren alla oli peräisin Porsche 911:stä. Kiihdytys nollasta sataan vei Willys AW 380:lta ainoastaan 2,7 sekuntia, huippunopeuden yltäessä aina 340:ään kilometriin tunnissa.

Makean retron puhtausastetta lisää se, että keulaan on saatu järjestettyä jopa aito Willysin logo.

Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Hemmings.com, Alpine/Renault, Conceptcarz.com, Motor1 Kuvat: Renault/Alpine/Willys-Overland, Moottorin arkisto/Aake Kinnunen, Carrozzeria Viotti

Luetuimmat