5.11.2015

Romutuspalkkion eurot kohta käytetty

romutuspalkkio

Romutuspalkkiokokeilulle myönnetty viiden miljoonan euron lisärahoitus loppunee tällä viikolla.

Suursuosion saavuttaneelle romutuspalkkiokokeilulle myönnetty viiden miljoonan euron lisärahoitus näyttäisi loppuvan tällä viikolla. Valtion myöntämän tuhannen euron romutuspalkkio-osuuden voi saada vain niin kauan kuin rahaa riittää.

– Romutuspalkkiokokeilu on ollut menestys, kuluttajat ovat ottaneet sen erittäin hyvin vastaan, mistä kertoo sekin, että kokeiluun varatut rahat on jo melkein käytetty, tietojohtaja Juha Kenraali Trafista arvioi.

Kenraalin mukaan romutuspalkkio on vauhdittanut tehokkaasti Suomen autokannan uudistumista ja autojen kierrättämistä.

– Valtio kuittaa palkkion takaisin moninkertaisesti autoveron tuottona. Kokeilu näyttäisi siis hyödyttäneen kaikkia osapuolia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Noin 8 000 nykyautoa

Valtio varasi romutuspalkkioon aluksi kolme miljoonaa euroa, mutta suuren suosion vuoksi siihen myönnettiin viisi miljoonaa euroa lisää. Romutuspalkkion turvin on Suomen teille saatu jo noin 8 000 vähäpäästöistä uutta autoa.

Autoala arvioi ennen kampanjan alkua, että romutuspalkkio lisäisi tänä vuonna uusien autojen kauppaa 3 000–5 000 autoyksilön verran. Ennuste ja kokeiluun liittyvät odotukset ylittyivät kirkkaasti.

Romutuspalkkiokokeilussa kuluttaja saa 1 500 euron alennuksen uudesta autosta romutettuaan yli 10 vuotta vanhan auton ja ostettuaan tilalle uuden auton, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 g/km tai jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli (flexifuel), metaani (maa- tai biokaasu) tai sähkö (täyssähköauto tai ladattava hybridi).

Valtion osuus romutuspalkkiosta on 1 000 euroa ja autoalan osuus 500 euroa yhtä uutta autoa kohden.

Luetuimmat