Ajoneuvot Historia Tapahtumat Uutinen 26.8.2022

Toisenlaiset Suurajot – Rallimuseon ystävien Suurajot kerää rallilegendat Kangasalle

Järjestyksessään toisessa Rallimuseon ystävien Suurajot -tapahtumassa on mukana todellisia rallilegendoja.

Auto- ja tieliikenteen valtakunnallisessa vastuumuseossa Mobiliassa tapahtuu viikonloppuna, kun siellä järjestetään toisenlaiset Suurajot. Historian toinen Rallimuseon ystävien Suurajot -tapahtuma järjestetään sunnuntaina 28. elokuuta Mobilian piha-alueella Kangasalla.

Tapahtuma on muodostunut rallia kunnioittavaksi kokoontumistapahtumaksi, jonka ohjelmassa on muun tunnettujen huippurallikuljettajan ja heidän alkuperäisiä ralliautojaan. Tapahtumassa nähdään muun muassa rauhallinen näytösajo sekä kuullaan kuljettajien kuulumisia haastatteluissa. Myös maailmanmestari Ari Vatanen on lupautunut paikalla, ja hän ajaa tapahtumassa muun muassa vuoden 1982 Opel Ascona 400 -ralliautoa.

Saabeja, Triumpheja ja vaikka mitä

Tapahtumassa on esillä on useita rallimuseon näyttelyn ulkopuolisia ralliautoja sekä myös eri merkkikerhojen aarteita. Sinivalkoinen moottoriurheiluääni Timo Pulkkinen tekee haastatteluja pitkin päivää ja tapahtuman näytösajo toteutetaan kaksi kertaa tapahtuman aikana.

Tapahtumassa nähdään myös Saabin legendaarinen 1970-luvulta tuttu sinivalkoinen rallitiimi Simo Lampinen, Tapio Rainio ja Jari Vilkas. Heidän alkuperäiset Saab-ralliautonsa ovat paikalla. Tapahtuman Saab-rivistöä täydentää historian ensimmäinen Uudessakaupungissa rakennettu ja harvoin esillä oleva Saab 96 V4 -ralliauto, jolla Leo Kinnunen osallistui Jyväskylän Suurajoihin vuonna 1970.

Alkuperäisen Flying Finn -kuljettajan Timo Mäkisen veli Tapio Mäkinen tuo näytösajoon Timon ensimmäisen ralliauton Triumph TR3:n.

Kaikkiaan tapahtumassa on nähtävillä yli kaksikymmentä rallipoluilta tuttua klassikkoautoa. Joukossa on myös autoja, jotka nähdään ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Päivän aikana Mobilian piha kuhisee suomalaisia rallinimiä, kun tapahtumassa toisensa tapaavat eri vuosikymmenien aikana rallissa toimineet kuljettajat, kakkosohjaajat, mekaanikot, kilpailun toimihenkilöt, toimittajat ja rallikatsojat. Kaikki ralliautoilusta kiinnostuneet ovat tervetulleita kokoontumistapahtumaan.

Kalle Rovanperän Toyota myös nähtävillä

Mobilian Rallimuseon puolella on esillä Kalle Rovanperän Toyota Yaris WRC2017. Rovanperä voitti kyseisellä autoyksilöllä viime vuonna Viron MM-osakilpailuln. Kisan voitto oli suomalaistähden ensimmäinen MM-rallivoitto. Rovanperän MM-voittaja-auto on nähtävissä ensimmäistä kertaa Toyota Gazoo Racingin toimitilojen ulkopuolella.

Lisäksi Rallimuseon puolella voi seurata ralliauton teippausnäytöstä, kun alan ammattilainen Marko Hannula teippaa Kimi Räikkösen Fiat Grande Punto Abarth S2000:n Suomen MM-rallissa 2009 nähtyyn ulkoasuun.

Pääsylippu Mobiliaan sekä Rallimuseoon maksaa 14 euroa. Mobilia on myös Museokortti-kohde. Rallimuseon Ystävät ry:n jäsenet pääsevät museoon jäsenkorttiaan näyttämällä ilmaiseksi. Rallimuseon ystävinen Suurajot -tapahtumaan yleisöllä on vapaa pääsy.

Lähde: Rallimuseon ystävät ry

Jaa artikkeli

Kaikki koeajot

Uusimmat