5.5.2016

Triangle Motor Co. juhlistaa 20-vuotista taivaltaan avoimin ovin ja huutokaupaten

Triangle Motor Co huutokauppa

Turkulainen harraste- ja klassikkoautoliike järjestää jälleen keväisen puuhapäivänsä, tällä kertaa kaksikymppisten kunniaksi.

Klassikko- ja harrasteajoneuvoliike Triangle Motor juhlistaa 20-vuotista taivaltaan lauantaina 14.5.2016 avoimilla ovilla sekä huutokaupalla. Juhlapäivään kuuluvat esimerkiksi korjaamokierrokset, jolloin on mahdollista päästä kurkistamaan klassikkoajoneuvojen entisöinnin eri vaiheisiin aina uudelleenverhoilusta moottorin kunnostukseen.

Esillä on myös yhtiön edustama EZ Power Steering, eli erityisesti klassikkoautoihin jälkiasennettava sähköinen ohjaustehostin. Myös autonsiirtolaite Stringo on tapahtumassa esillä valmistajan edustajien toimesta.

Päivän parasta antia on tuttuun tapaan harraste- ja klassikkoautojen huutokauppa. Viime vuoden tavoin Jussi "Ajoneuvos" Hallin juontama huutokauppa tarjoaa viihdettä ja jännitettävää vaikka ei itse huutaisikaan. Tarjolla on jälleen muutamia kohteita myös ilman hintavarausta, joten autokuume saattaa yllättää erikoisella tavalla.

Triangle Motor Co huutokauppa

Lähde ja kuvat: Triangle Motor Co.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat