8.9.2015

Tulossa: Fordilta lisää kaupunkimaastureita Eurooppaan

Ford esittelee Euroopan markkinoille suunnitellun Edge-mallinsa ja paljastaa yksityiskohtia kaupunkimaastureita ja AWD-nelivetoja koskevista suunnitelmistaan. Luvassa on lisää uusia kaupunkimaastureita Eurooppaan

Ford suunnittelee tuovansa markkinoille seuraavan kolmen vuoden aikana viisi täysin uutta tai uudelleen suunniteltua autoa, jotka kilpailevat kaupunkimaastureiden ja crossover-mallien luokassa Euroopassa. Ensimmäisenä tulee ensi vuoden alussa Euroopan markkinoille suunniteltu suurikokoinen Edge-kaupunkimaasturi, joka on ensiesittelyssä Frankfurtin autonäyttelyssä. Euroopan Ford ennustaa kaupunkimaastureiden myynnin kasvavan 200 prosenttia vuoden 2016 loppuun mennessä vuoteen 2013 verrattuna.

Ford suunnittelee pian päivityksiä myös keskikokoiseen Kuga-kaupunkimaasturiin ja pienikokoiseen EcoSport-kaupunkimaasturiin. Fordin teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kaupunkimaasturit ovat erittäin haluttuja 17–34-vuotiaiden muodostaman Y-sukupolven keskuudessa, mikä tarkoittaa, että kaupunkimaastureiden buumi tulee kasvamaan kyseisen sukupolven siirtyessä uusien autojen ostajiksi.

Seuraavan vuoden alkuun mennessä Fordilla on myynnissä kahdeksan mallia, jotka ovat joko AWD-nelivetoja tai muita nelivetoja, mikä muodostaa 50 prosenttia sen ajoneuvovalikoimasta. Vuonna 2012 vastaavia malleja oli myynnissä kolme. Ford odottaa AWD-nelivetojen myynnin kasvavan 50 prosenttia vuoteen 2016 mennessä.

Euroopan Ford ilmoitti suunnitelmistaan laajentaa ajoneuvovalikoimaansa ja lisätä nopeasti kasvavan kaupunkimaastureiden segmentin myyntiä Euroopassa sekä kasvattaa merkittävästi AWD-nelivedoissa käytetyn teknologian tarjontaa ajoneuvovalikoimassaan.

Ford suunnittelee tuovansa markkinoille seuraavan kolmen vuoden aikana viisi täysin uutta tai uudelleen suunniteltua autoa, jotka kilpailevat kaupunkimaastureiden ja crossover-mallien luokassa Euroopassa. Ensimmäisenä tulee ensi vuoden alussa Euroopan markkinoille suunniteltu suurikokoinen Edge-kaupunkimaasturi, joka on ensiesittelyssä Frankfurtin autonäyttelyssä.

Fordin tavoitteena on myydä 200 000 kaupunkimaasturia Euroopassa vuoteen 2016 mennessä, jolloin kasvua olisi 200 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna. Yleisesti autoteollisuudessa kaupunkimaastureiden myynnin odotetaan kasvavan vuodesta 2014, jolloin niiden myynti muodosti 20 prosenttia kaikkien henkilöautojen myynnistä, 27 prosenttiin kaikkien henkilöautojen myynnistä vuoteen 2020 mennessä, arvioi teollisuuden myyntilukuja analysoiva IHS.

Lisäksi myöhemmin tänä vuonna Ford aikoo uudistaa suosittua Kuga-mallia tuomalla muun muassa uusia värivaihtoehtoja ja lisäämällä malliin Fordin SYNC 2 -järjestelmän 8 tuuman värikosketusnäytöllä. Ford valmistautuu myös tuomaan markkinoille merkittävästi parannellun version pienikokoisesta EcoSport-kaupunkimaasturista. Yhtiö aikoo tarjota kyseisestä mallista versiota, jossa ei ole takaluukkuun kiinnitettyä vararengasta ja jonka sisätiloja, suorituskykyä ja ajodynamiikkaa on paranneltu. Uudet Kuga- ja EcoSport-mallit esitellään Frankfurtissa.

Fordin odotetaan myös kasvattavan kaupunkimaastureiden myyntiä Venäjällä, jossa se tuo markkinoille täyden ajoneuvovalikoimansa, johon kuuluu Explorer, Kuga ja EcoSport.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Y-sukupolvi myynnin vauhdittajana

Fordin teettämän uuden kyselytutkimuksen mukaan kaupunkimaasturit ovat erittäin haluttuja 17–34-vuotiaiden muodostaman Y-sukupolven keskuudessa, mikä tarkoittaa, että kaupunkimaastureiden buumi tulee kasvamaan kyseisen sukupolven siirtyessä uusien autojen ostajiksi.

Y-sukupolvi muodostaa 24 prosenttia Euroopan aikuisväestöstä. Uusi tutkimus osoittaa, että yksi neljästä seuraavan vuoden aikana auton ostamista suunnittelevasta Y-sukupolven edustajasta Euroopassa harkitsee ostavansa kaupunkimaasturin.

Y-sukupolven edustajat painottavat muita ikäryhmiä enemmän, että kaupunkimaasturin ajaminen antaa heille vallan tunteen. Kaupunkimaasturit ovat ajoneuvoja, joissa haluaa tulla nähdyksi ja ne ovat urheilullisempia sekä muita ajoneuvoja mukavampia ajaa, selviää johtavan strategisen tutkimuksen konsulttiyhtiö Benenson Strategy Groupin tutkimuksesta.

– Kyselytutkimuksessa nousi esille kaksi tärkeää seikkaa: kaupunkimaastureiden buumi ei ole ohimenevä villitys eivätkä nuoret ihmiset ole yhtä epäröiviä auton omistamisen suhteen kuin mitä jotkut sanovat, erityisesti jos on kyse kaupunkimaastureista. Sekä järki- että tunnesyiden takia monet nuoret autonostajat Euroopassa pitävät kaupunkimaastureita sopivimpana valintana, arvioi Fordin Euroopan myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Roelant de Waard.

Fordilla on pitkä historia kaupunkimaastureiden valmistajana. Nykyiseen ajoneuvovalikoimaan eri maiden markkinoilla kuuluvat EcoSport, Edge, Everest, Expedition, Explorer ja Escape. Kaupunkimaastureiden myynti muodosti 23 prosenttia Fordin kokonaismyynnistä maailmanlaajuisesti vuonna 2013. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 17. Vuosikymmenen loppuun mennessä Ford ennustaa kaupunkimaastureiden myynnin muodostavan 29 prosenttia sen maailmanlaajuisesta myynnistä. Kehitystä kiihdyttää kasvava kysyntä Euroopassa ja Kiinassa.

AWD-neliveto kasvattaa suosiotaan

Ford laajentaa myös AWD-teknologialla varustettujen ajoneuvojensa valikoimaa. Tuomalla markkinoille uuden Edge-mallin ja suorituskykyisen Focus RS -viistoperän ensi vuoden alussa Fordilla on myynnissä kahdeksan mallia, jotka ovat joko AWD-nelivetoja tai muita nelivetoja.

Ford odottaa AWD-nelivetojen myynnin kasvavan Euroopassa vuonna 2014 myydystä 46 000 ajoneuvosta 70 000 ajoneuvoon vuonna 2016.

Uudessa Edge-kaupunkimaasturissa on vakiovarusteena Fordin AWD-neliveto, joka mittaa auton renkaiden pitoa 16 millisekunnin välein ja jonka avulla voi saumattomasti siirtyä etuvetoajosta AWD-nelivetoon saadakseen auton paremmin tasapainoon, erityisesti liukkaalla ajokelillä. Älykäs AWD-teknologia on saatavilla myös Kugaan, Galaxyyn, Mondeoon ja S-MAXiin sekä Transit-hyötyajoneuvoihin.

Ford Focus RS on varustettu Fordin AWD-teknologialla ja dynaamisen kaarreajon hallintajärjestelmällä (TVC), jotka parantavat ajoneuvon hallintaa ja tekevät ajosta nautinnollisempaa.

Ford Ranger -avolava on varustettu kuljettajan valittavissa olevalla neliveto-ominaisuudella ja kaksivaihteisella jakovaihteistolla. Kuljettaja voi vaihtaa takavetoajon ja nelivedon high-range -tilan välillä keskikonsolin säätimen avulla jopa 120 kilometrin tuntivauhdissa.

Kuva ja lähde: Ford

Luetuimmat