19.10.2022

Tutkimus osoittaa: monet suomalaiset eivät vaihda talvirenkaita ajoissa

pakettiautojen nastarenkaat

Tutkimustulos osoittaa, että yli puolet suomalaisista ei ole joskus ehtinyt vaihtaa talvirenkaita ennen ensimmäisiä liukkaita.

Monet suomalaiset eivät vaihda talvirenkaita ajoissa, käy ilmi autorenkaita valmistavan Goodyearin Rengasbarometri-tutkimuksesta. Se, että renkaita ei vaihdeta ajoissa, voi olla laitonta ja aiheuttaa jopa vaaratilanteita tienpäällä. Selvä enemmistö on kuitenkin Goodyearin teettämän tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että on tärkeää vaihtaa talvirenkaat jo ennen talvirengaspakon alkamista.

Goodyear kysyi uudessa tutkimuksessaan tuhannelta suomalaiselta heidän tottumuksistaan talvirenkaiden vaihtamisesta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yli puolet suomalaisista ei ole joskus ehtinyt vaihtaa talvirenkaita ennen talven ensimmäisiä liukkaita. Syyksi tähän tavallisesti mainittiin, että renkaiden vaihto aikaisemmin ei ollut tuntunut tarpeelliselta. Muita syitä olivat muun muassa, että renkaita ei oltu ehditty vaihtaa itse ja ettei liikkeestä oltu saatu aikaa renkaiden vaihtoon.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Epätietoisuutta ajankohdasta

Vaikka renkaiden vaihto on jäänyt monelta myöhäiseksi, silti jopa 81 prosenttia suomalaisista on kuitenkin sitä mieltä, että renkaiden vaihto on tärkeää tehdä hyvissä ajoin. Vain neljän prosentin mielestä vastaajista se ei ole tärkeää.

Yleisin haaste renkaiden vaihtoon on myös epätietoisuus siitä, milloin renkaat tulisi vaihtaa. Tämän mainitsee syyksi jopa 46 prosenttia suomalaisista. Vastaajista 14 prosenttia oli sitä mieltä, että suurin haaste on saada liikkeistä aika renkaiden vaihtoon.

Goodyear kannustaa autoilijoita valmistelemaan autonsa talvisäätä ja -olosuhteita varten hyvissä ajoin.

Vinkit ennen renkaiden vaihtoa

Tarkista talvirenkaiden ennen vaihtoa
Tarkista talvirenkaat hyvissä ajoin ennen suunniteltua vaihtoa nähdäksesi, onko niitä tarpeen uusia. Henkilöautojen ja kevyiden ajoneuvojen renkaiden urasyvyyden on talviolosuhteissa oltava vähintään 4 millimetriä. Muista mitata urasyvyys renkaat monesta kohdasta ja tarkistaa myös renkaiden yleiskunto.

Ole ajoissa liikkeellä
On tärkeää olla ajoissa liikkeellä, jotta ehdit vaihtaa talvirenkaat ennen lumen ja jään tuloa. Varaa aika rengasliikkeeseen ajoissa välttääksesi renkaidenvaihdon myöhästymisen ja ruuhkat.

Varastoi renkaat oikein
Huolehdi kesärenkaistasi talvikauden aikana varastoimalla ne oikein. Renkaat kestävät pidempään, kun varastoit ne niille tarkoitetuissa pusseissa vaakatasossa. Älä varastoi renkaita kulutuspinta alaspäin. Vältä myös kosteita tai öljyisiä pintoja. Älä altista renkaita lämmölle tai auringonvalolle.

Goodyearin Rengasbarometri-yutkimuksen teki mielipide- ja markkinatutkimusyritys YouGov. Internetin kautta haastateltiin aikavälillä 19.8.–8.9.2022 yhteensä 998 vähintään 18-vuotiasta suomalaista naista ja miestä, joilla on ajokortti.

Lähde: Goodyear

Luetuimmat