20.3.2016

Tuunaa sun tuktuk: bangkokilaisen hurjapään GTi

tuktuk

Kaakkois-Aasiassa riemastuttavat tuktukit eivät ole poikkeus, kun kuljettaja haluaa muovata ajoneuvon omakseen.

Monelle Kaakkois-Aasian kävijälle lienee tullut tutuksi tuktuk, jonka voi varmuudella tavata esimerkiksi vilistämässä ruuhkaisia Bangkokin katuja. Toimittajallamme oli kiikarissa tällä kertaa erikoisempi yksilö ja sellainen löytyikin hetken etsimisen tuloksena.

tuktuk

Tuktukia Bangkokissa 10 vuotta ajanut Mr Wachana eli tuttavallisemmin 'Wat' on panostanut työvälineeseensä hieman Bangkokilaista keskivertokuskia enemmän. Äänentoistolaitteet, mittaristot ja värivalot ovat viimeisen päälle harkitut thaimaalaisen estetiikan mukaan. Wat hankki tuktukinsa noin 10 vuotta sitten käytettynä ja on ajanut sitä työkseen siitä lähtien. Ajopeli on hyvin pitkälle herran itsensä käsityönä tuunaama. Kilometrejä siihen on kertynyt tuntematon määrä ja vuosimalli pyörii vuoden 1985 tienoilla.

tuktuk
tuktuk

Tehoja vempeleestä lähtee myös kiitettävästi tarpeen niin vaatiessa. Wat on asentanut menopeliin ilokaasun eli nitro-oksidin syöttöjärjestelmän. Herran mukaan ilokaasulla saavutetaan jopa 180km/h nopeus - testitilanteessa ei kuitenkaan päästy luotettaviin lukemiin nopeusmittarin reistaillessa. Äänentoistolaitteet moottoriajoneuvossa olivat myöskin herra Wachanan itsensä asentamat ja testikäytössä hyvälaatuisiksi havaitut.

tuktuk

Tämä tuktuk on bensiini-nestekaasuhybridi ja sen kuutiotilavuus 660cm³. Ajoneuvon nimi on onomatopoeettinen, sillä se tulee useimmiten kaksitahtisen moottorin käyntiäänestä. Uudesta tuktukista saa pulittaa tänä päivänä 5000 eurosta ylöspäin varustetasosta riippuen. Ajoneuvon hankkija joutuu tämän päälle maksamaan saman verran erikoiskäyttöluvasta. Tuktukien rekisteröinti yksityiskäyttöön ei ole yksioikoista vaan viranomaiset myöntävät lupia lähinnä taksi- sekä hotellikäyttöön. Poikkeuksiakin toki on – herra Wat esitteli kuvia lukuisista kustomoiduista näyttelyajoneuvoista. Näitä näkyy kuitenkin harvemmin Bangkokin katukuvassa.

tuktuk

Teksti ja kuvat: Harri Viitala

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat