Ajoneuvot Sähköautot Uutinen 23.1.2023

Volvo uudisti C40- ja XC40 Rechargen voimalinjoja – kello kääntyy takaisin takavetoaikaan

Sähkövoimalinjat ovat mallivuodesta 2023 alkaen entistä tehokkaampia sekä voiman että toimintamatkan osalta. Kun kaksivetoversion sähkömoottori muuttaa taka-akselille, tuloksena ovat ensimmäiset takaveto-Volvot sitten vuoden 1998. Antaa siis vain sataa lisää lunta.

Pähkinänkuoressa Volvo julkisti C- ja XC40 Recharge -malleihinsa uuden vuoden kunniaksi peräti kolme uutta tai uudistettua voimalinjaa sekä energiatehokkaamman akuston. Akustojen jäähdytystä parantamalla Volvo on kyennyt kasvattamaan autojen toimintamatkaa malliversiosta riippuen jopa 60 WLTP-kilometrillä.

Uudistusten myötä täyssähkömallien kaksimoottoriseen nelivetoversioon on vaihdettu moottorit kumpaankin päähän. Aiempien 150-kilowattisten kaksosten sijaan etuakselilta löytyy nyt 117-kilowattinen induktiomoottori, kun taas takapyöriä pyörittää 183 kilowatin tahtimoottori, joka on Volvon mukaan toisen sukupolven tekniikkaa ja itse kehitetty. Uusi järjestys tekee siis Twin Motor AWD:stä selvästi takavetopainotteisen. 82 kilowattitunnin akuston jäähdytyksen parannuksilla on valmistajan mukaan tuntuva vaikutus toimintamatkaan. Esimerkiksi viistokattoinen C40 kulkee nyt valmistajan ilmoittamana 507 kilometriä aiemman 451 sijaan.

Volvo antaa toimintamatkassa pienen tunnustuksen myös uusille, 19-tuumaisille vanteille, jotka ovat aerodynaamisemmat.

Kaksimoottoriversioita on kaksi, ja niissä molemmissa moottori sijaitsee siis nyt huomionarvoisesti taka-akselilla. Aiemman etuvetomallin 170 kilowatin moottorin sijaan lähtötason malli tuottaa nyt 175 kilowattia. Tässä mallissa akun kapasiteetti on 69 kilowattituntia, ja vastaavilla parannuksilla se mahdollistaa nyt XC40:ssä 460 kilometrin toimintamatkan (+ 35 km), ja C40:llä pääsisi vastaavasti 476 kilometriä.

Toinen takavetoversio kasvattaa tahtimoottorin tehot 185 kilowattiin ja auto kätkee sisäänsä nelivetomallin kanssa saman 82 kilowattitunnin akuston. Malliston toimintamatkakuningas on C40 nimenomaan tällä voimalinjalla, ja sillä pääsee valmistajan mukaan 533 kilometriä. Vastaavalle XC40:lle ruotsalaiset lupaavat toimintamatkaa 515 kilometrin verran.

Niin ikään lataustehoja on lähdetty kasvattamaan. 82-kilowattituntinen ottaa nyt vastaan aiemman 150 kW:n sijaan jopa 200 kilowatin tehoja tasavirralla, mikä mahdollistaa pääsyn 10:stä 80:aan prosenttiin 28 minuutissa.

Edellinen takavetoinen edusti 900-sarjaa

Volvolla on pitkä historiansa takavetoautojen valmistajana, ja takaa raapivia Volvoja on edelleenkin kohtalaisesti liikenteessä. Niiden yksi ulottuvuus on monia viehättävä tietty hauskuus talvikelillä (tai vaarallisuus, tilanteesta riippuen). Uudet takavetoiset sähkö-Volvot jatkanevat muuten varmasti omalta osaltaan tätä perinnettä.

Volvo siirtyi etuvetorakenteeseen vaiheittain 1990-luvun aikana. Siinä missä 850 (myöhemmin S/V70) tehtiin jo 90-luvun alussa etuvetorakenteiseksi, tuli 900-sarjasta edelleen teknisen sukulaisensa, 700-sarjan jalanjäljissä takavetoinen. Takavetoinen lippulaiva isoine kuusisylinterisine voimanlähteineen poistui tuotantolinjoilta vuonna 1998. Ne ajat alkavat olla nyt kaukana takana, neljännesvuosisadan päässä.

Jaa artikkeli

Valmistajalta: Volvo

Kaikki koeajot

Uusimmat