Olemme pitkään saaneet iloita yhä pienenevästä maailmasta. Niinhän sitä on sanottu, kun moderni liikkuminen ja tietoliikenneyhteydet supistavat etäisyydet yhä lyhyemmiksi. Maailmasta on tullut massojen tavoitettavissa oleva paikka ja nämä massat ovat myös hyödyntäneet lisääntyneitä liikkumismahdollisuuksiaan.

Tutkijat ovat samaan aikaan varoitelleet erilaisista riskeistä, mitkä väistämättä kasvavat sen myötä, kun ihmiset ja tavarat pystyvät yhä nopeammin siirtymään kauas kotikulmiltaan. Maaliskuussa Euroopan valloituksensa aloittanut koronavirus näyttää nyt tutkijoiden varoitukset toteen.

Hyvinvoinnista, kasvusta ja kehityksestä nauttiessamme olemme helposti voineet tuudittautua turvalliseen kuplaan, jossa nojaudumme vahvasti viranomaisten päätöksiin ja ohjeisiin. Meidän ei itse tarvitse huolehtia asioista, kyllä viranomainen tiukan paikan tullen huolehtii, toimimme vain ohjeiden mukaan. Vai pitäisikö sittenkin itsekin huolehtia hiukan enemmän?

Meidän kansalaisten oma harkinta ja toimintakyky korostuu vaikeassa ja ennakoimattomassa tilanteessa. Miten me osaamme toimia parhaiten itsemme ja oman yhteisömme puolesta?

Kaapit täyteen kuivamuonaa ja vessapaperia ja sitten ovet säppiin? Jos kaikki toimisivat näin, ei tilanne silloinkaan olisi hyvä. Koronavirus jyllää meilläkin parin kuukauden ajan. Harvalla meistä on edes kuukauden varastoja kotona. Pakko on siis asioida. Ja pakko on saada kauppojen hyllyjä täytettyä, pidettyä terveydenhoito ja viranomaispalvelut toiminnassa ja niin edelleen. Pakko on saada myös toimeentulomme turvattua siinä vaiheessa, kun korona lopulta hellittää otteensa meistä.

Olemme riippuvaisia toisistamme ja toistemme tuottamista palveluista. Vaikeassakin tilanteessa meidän kaikkien pitäisi kyetä selviytymään niin, että yhteisömme toiminta voi palautua tilanteen rauhoituttua mahdollisimman pian normaalille tasolleen.

Viruksesta ja sairaudesta selvittyämme on lomakausi jo käynnistymässä. Kevään lomat ja matkat ovat monen kohdalla vähintään siirtyneet reilusti eteenpäin. Harmi peruutuksista ja siirtymisistä koskettaa matkailijaa, mutta vielä rankemmin ne koettelevat yrittäjiä, joiden palveluilla lomamme olisi toteutettu. Mitä lyhyemmäksi poikkeustilanne jää, sitä pienemmillä menetyksillä yhteiskuntamme selviytyy. Tähän päämäärään pääseminen edellyttää meiltä kaikilta valppautta, omaa harkintaa ja lopulta tilanteen lauettua aktiivista toimintaa, jotta palvelumme saadaan uudelleen käyntiin.

Jos matkustaminen kauas edelleen arveluttaa, on meillä yksityisauton käyttäjillä yksi etu puolellamme: omalla autolla matkustaen olemme parhaiten suojassa viruksilta. Eikä kannata unohtaa, että lähimatkailu ja lähipalveluiden käyttö auttavat omaa lähiyhteisöämme parhaiten toipumaan tilanteen aiheuttamista menetyksistä.