14.8.2021 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Nissan Skyline GT-R R33 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Elokuvat ja konsopelit sen kertovat. Nissan Skyline GT-R R33, eli myöhempi ”Godzilla”, on sekin aito japanilainen hirviö. Vuonna 1995 myyntiin tullut Nissan Skyline GT-R R33 naulasi tämän suorituskykyisen japanilaisautomallin suosion seinälle. Paineet olivat kovat edeltäneen R32-sukupolven jäljiltä eikä tehtävää helpottanut japanilaisten autonvalmistajien herrasmiessopimus tehojen rajoittamisesta 280 hevosvoiman lukemiin. Silti se onnistui. R33 osui markkinoille juuri oikeaan aikaan. Gran Turismon kaltaiset videopelit nostivat Skylinen, ja myös monet muut japanilaiset suorituskykyiset autot, suosioon jopa Yhdysvalloissa ja muissa maissa missä koko autoa ei voinut edes ostaa. Näin kävi myös Suomessa.Samalla R33 vankisti Skyline GT-R -mallien lempinimeksi elokuvateattereista tutun hirviön “Godzilla”. Edeltäjä oli ansainnut tuon nimen uskomattomilla suorituksillaan Australian ratasarjoissa 1990-luvun alkupuolella. Nissan nousi merkiksi jolle ei löytynyt haastajaa.Samoin R33 kohosi valkokankaalle ensimmäisissä Fast and the Furious -sarjan elokuvissa ja eritoten sen seuraaja R34 sai mainettä tätä kautta Paul Walkerin hahmon autona. Tasaisen varmasti Skyline GT-R keräsi itselleen mielipuolisen maineen, vaikka emme ole täysin varmoja kuinka suurta osaa Moottorin käynti joulupukin luona R35-sukupolven yksilöllä tässä tarinassa näytteli. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy1995 Nissan Skyline GT-R R33 – RM Sotheby’sOikealta ohjattava, ja maineikkaalla ATTESA-nelivetojärjestelmällä varustettu R33-sukupolven Nissan Skyline GT-R toimitettiin ensimmäiselle omistajalleen Japanissa vuonna 1995. Näiltä osin se ei luonnollisestikaan poikkea muista yksilöistä. Sen sijaan ulkopintoja koristaa haluttu tummanliila tehdassävy Midnight Purple ja sisäverhous on toteutettu harmaana kahdessa sävyssä. Konepellin alta löytyy tuplaturbotettu ja kahdella kannen yläpuolisella nokka-akselilla varustettu 2,6-litrainen kuusisylinterinen rivimoottori. Se on paritettu viisipykäläiseen manuaalivaihteistoon ja näitä molempia koristavat vielä alkuperäiset tehtaan tarratkin.Mittarilukemana on yhä vain hieman yli 46 100 kilometriä. Brembon jarrusatulat pilkistävät vanteiden viiden tuplapuolan läpi. Nissan GT-R on aina ollut rakentelijoiden mieleen, mutta tämä yksilö on säilynyt erityisen alkuperäisenä sekä teknisesti että visuaalisesti. Skyline GT-R on kerännyt valtavan ihailijajoukon ympäri maailmaa, mutta Yhdysvalloissa näitä on saatu vasta varsin hiljattain. Maan rajoitukset alle 25 vuottta vanhojen ajoneuvojen maahantuontiin estivät aikeet pitkään, mutta nyt tilanne on muuttunut jo tämän sukupolven osalta.Tämä Nissan Skyline GT-R R33 onkin laivattu Japanista Yhdysvaltoihin vasta viime vuonna. Auton kerrotaan olleen hyvässä hoivassa uudesta lähtien, jonka sen siisti alkuperäisasu vahvistaa. Hinta-arvio on kotimaiselle valuutalle käännettynä noin 77 000 - 102 000 euroa, mutta halukkailla on jo kiire huutamaan tämän jutun tullessa julki.Teksti: Henri Posa, Kuvat: Blue Chip Denver/RM Sotheby’s, Lähde: RM Sotheby’s Lue lisää Kaikki artikkelit 2.12.2024 Ajoneuvot Jollain tuli mitta täyteen – Carlos Tavares eroaa välittömästi Stellantiksen toimitusjohtajan paikalta 2.12.2024 Ajoneuvot Uusi Audi Q5 Sportback on todennäköisesti omassa genressään harvinaisen monen mieleen 1.12.2024 Ajoneuvot Maserati GranTurismo 110 Anniversario juhlii atrainmerkkiä jatkuvista tuotantotauoista huolimatta 30.11.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Jaguar XJ220 28.11.2024 Ajoneuvot Kiinalaiset tulevat! – Vai tulivatko sittenkään? – Selvitimme kiinalaismerkkien ensirekisteröinnit 25.11.2024 Ajoneuvot DS Automobiles testaa jo Ranskan teillä 750 kilometrin WLTP-kantamaan pystyvää uutta sähkömalliaan 24.11.2024 Ajoneuvot 83 vuotta myöhemmin: Jeep Wrangler 4xe Willys ’41 kunnioittaa kaikkien maastureiden esiäitiä ladattavana hybridinä 23.11.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Ford P100 Pickup V8 22.11.2024 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 9 on tilava ja kyvykäs korealaisvalmistajan uusi sähkölippulaiva Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 2.12.2024 Ajoneuvot Uusi Audi Q5 Sportback on todennäköisesti omassa genressään harvinaisen monen mieleen 3.12.2024 Koeajo Koeajo: Audi A6 e-tron – entinen dieselsuosikki kulkee nyt sähköllä jopa 750 kilometriä kerrallaan 2.12.2024 Koeajo Koeajo: BMW i4 M50 xDrive – suosiolle on syynsä 1.12.2024 Koeajo Koeajo: Ford Capri – ei nimi autoa pahenna tai paranna 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 25.11.2024 Koeajo Koeajo: Volvo V90 – kyllä suomalainen farkkukansa tietää 29.11.2024 Uutinen Nissan kriisin kourissa: "meillä on 12-14 kuukautta aikaa" 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 21.11.2024 Liikenneturvallisuus Päivän kuva: talvi tuli liikenteeseen rytinällä 7.11.2024 Autoilu Teslan haamujarrutuksia on raportoitu ympäri maailmaa – suomalainen Teslan omistaja aloitti taistelun autojättiä vastaan